128 sivua 12 €
Teemana on "Seksuaalisuus ja evoluutio".
Maria Peura kirjoittaa naisen saastaisuudesta ja kirjailijahaastattelussa on esikoiskirjastaan palkittu latvialainen Maira Dobele. Prosaistina tunnettu D.H.Lawrence runoilee hedelmistä.
Kirjailijaesittelyssä esikoiskirjailija Marjo Heiskanen - kamarimuusikko kehittyy prosaistiksi ja runoilijaksi. Särö-novellistina on Anne Mölsä ja sarjakuvataiteilijana Emmi Valve.
Kaksi kirjailijaa, 79v ja 23v, käyvät vuoropuhelua seksuaalisuudesta, alkoholista, politiikasta, evoluutiosta ja työstään. Toteutumaton elokuva esiintyy runossa: Pier Paolo Pasolini ja Afrikka.
Lisäksi Särö virittää henkiin perinteisen, mutta kaiketi häviämäisillään olevan parinmuodostusfoorumin, paperiin painetun senssipalstan ja Särön Viisaiden Neuvosto opastaa missä voi käydä katsomassa evoluutiota.
Pääkirjoitus
Mark Mallon
Aikoja sitten eräissä illanistujaisissa Porvoossa muuan muslimiystäväni kertoi lumoutumisestaan, jonka hän koki parikymppisenä kotimaassaan: nuori, tuntematon nainen pysäytti hänet kerran kadulla ja kysyi tietä ulos kaupungista. Burkhaan pukeutuneesta naisesta näkyi ainoastaan toinen silmä, mikä ei silloin parikymmentä vuotta sitten ollut aivan tavanomaista kyseisessä maassa. Ystäväni ei kovin tarkkaan muista, osasiko hän kertoa naiselle reitin kaupungista, vaikka se olikin hänen kotikaupunkinsa. Mutta sen hän muistaa, että ei lähiviikkoina päässyt ulos haavemaailmastaan. Burkha-nainen oli vanginnut hänen mielikuvituksensa, eivätkä puolialastomat naiset, joita maailma on pullollaan, ole kuulemma samaan kyenneet. Suomeen asettauduttuaan ystäväni ryhtyi taiteilijaksi, mikä tässä yhteydessä voi hyvin olla sivuseikka.
Tiedämme, että sopivalla hetkellä sopivasti kohdistetulla katseella voi olla sanoinkuvaamaton valta: se synnyttää uusia maailmoja, joissa voi syntyä uusia ihmisiä. Uskonnot ja muut kulttuuriset säännöt ohjaavat kankaiden sijainteja, eleitämme ja katseitamme, jopa keskusteluavausten ajoituksia, ja hallitsevat siten mielikuvitustamme ja evoluutiota. Pimeään verhotut kehon osat puhuvat väkevämpää kieltä kuin näkyvä iho.
Seksuaalinen valta on asia, josta ei haluta eikä pidäkään puhua, koska siten paljastaisimme ikään kuin puolivahingossa omat ja koko yhteiskunnan heikkoudet ja vahvuudet, mikä johtaisi pitkällä aikavälillä syviin tappioihin mies- ja naisrintamilla.
Tärkeimmistä, pyhimmistä asioista ei kannata puhua sellaisinaan, ja ehkä siksi Särö päätti olla julkaisematta seksuaalisuus-numerossaan runoja ja tarinoita, joissa seksuaalisia asioita kuvaillaan liian suorassa valossa.
Jotta jokin värähtäisi, tarvitsemme verhoja joita liikauttaa.
Tabujen säröily voi valaista kokonaisia kaupunkeja, mutta jos valta ja seksuaalisuus liittoutuvat toisiinsa ilman rakkautta, löydämme itsemme ehkä muualtakin kuin pimeästä huoneesta (ks. s. 116).
Se, mitä emme näe, voi sijaita myös historiamme kartoittamissa syvyyksissä, ja näkymättömään tulee suhtautua kunnioittavasti, kuin johonkin hauraaseen, jonka ymmärtämiseen ja hallitsemiseen, jos niin halutaan, pitäisi käyttää mielikuvitusta.
Olen katsonut silmästä silmään Pyhän Herran lampaita, joiden silmiin luulisi uponneen kokonaisia kaupunkeja, kuten vaikkapa katolisen kirkon irlantilaisen Christian Brothers -yhteisön uhreja. Valta muhii aina näkymättömyyksissä, ja mielenkiintoisinta ja vallattominta on tiirailla sitä avaimenreiän lävitse analysoiden ja kuvitellen.
| 1 |
Seksuaalisuus värähtää verhossa, valta avaimenreiässä Pääkirjoitus | Mark Mallon |
| 7-9 |
Nainen, saastainen Maria Peura · Jos ihmiset uskaltaisivat olla seksuaalisia olentoja, ei uskonlahkoja ehkä tarvittaisi |
| 10-11 |
Giljotiini-nainen Sarjakuva | Emmi Valve |
| 13-19 |
Vuoropuhelua: Emma Juslin ja Christer Kihlman Mark Mallon · Kaksi kirjailijaa keskustelee seksuaalisuudesta, alkoholista, politiikasta, evoluutiosta ja työstään. |
| 20-24 |
Näkökulmia D. H. Lawrencen hedelmärunoihin Maaria Pääjärvi · Hedelmillä on sukupuolikin, ne ovat aina naisia. Kun ne halkeavat ja paljastavat siemenensä, katsomme kohdun salaisuuksiin. |
| 25-30 |
Kolme hedelmärunoa D. H. Lawrence |
| 32-36 |
Lauri Lintulan rakkaus Novelli | Anne Mölsä |
| 37 |
Suru, unennäkö, tarina Kesän 2009 Särö-novellisti Anne Mölsä esittäytyy |
| 39-44 |
Titon soppaa ja muita maukkaita muistoja Haastattelussa Maira Dobele | Eija Mäkinen · Maira Dobelen viime vuonna ilmestynyt esikoisteos Nepareizas dzives skola (Väärän elämän koulu) kertoo 13-vuotiaan Metra-tytön kasvutarinan. Latvian kirjailijaliitto palkitsi sen huhtikuussa vuoden parhaana lasten- ja nuortenkirjana. Dobele opiskelee Helsingissä Taideteollisessa korkeakoulussa Elokuvataiteen osastolla. |
| 44-45 |
Hyvä kun maistuu! Maira Dobele |
| 46-49 |
Emmi Valve piirtää päiväkirjaa pöytälaatikkoon ja friikkejä sirkukseen Kesän 2009 Särö-sarjakuvataiteilija | Sanna Saastamoinen |
| 50-53 |
Elefanttinainen Sarjakuva | Emmi Valve |
| 54 |
Jalkojen alla Afrikka Kuva | Sanna Saastamoinen |
| 55-57 |
Entä Afrikka? Runo | Pier Paolo Pasolini |
| 59-62 |
Pasolini ja Villi-isä Jaana Seppänen · Villi-isä (il Padre selvaggio) on kuvaamatta jäänyt filmikäsikirjoitus, josta syntyi runoutta. |
| 64-67 |
Runoja Heli Määttä |
| 68-71 |
Isle of Skye – ihotautisten ja perättömien tarinoiden saari Matkakertomus | Paula Hotti |
| 73-77 |
Pallonheittäjän aivot ja paska tsägä parinvalinnassa Tiedeviilto | Tiina Raevaara · Tuoreisiin evoluutiokirjoihin kannattaa tutustua jo siitäkin syystä, että ne tarjoavat uudenlaisia näkemyksiä yhteiskunnan tilaan ja tulevaisuuteen. Luontoa ja evoluutiota emme pääse pakoon. |
| 78 |
Ärsyttävä evoluutio Tiedeviilto | kolumni | Tiina Raevaara |
| 80 | Korjaus | Särö tiedottaa | Tervetuloa Särö-klubiin | Liity Särön sähköpostilistalle |
| 82-85 |
Särön Viisaiden Neuvosto ja evoluutio Toim. Tiina Raevaara | vastaajina neuvostossa: Ilkka Hanski, Hanna Kokko ja Johanna Mappes · Mitkä ovat yleisimmät harhakäsitykset evoluutiosta? |
| 86-89 |
Linnustaja Runo | Tiina Lehikoinen |
| 90-91 |
Onko toinen kirja toisenlainen? Haastattelussa Tiina Lehikoinen ja Sinikka Vuola · Jokaisen kirjan kohdalla matkaan lähdetään nollapisteestä. |
| 92-95 |
Mustaa ja punaista Runoja | Sinikka Vuola |
| 96 |
Kamarimuusikon ura haarautui proosaan ja runouteen Esikoiskirjailija Marjo Heiskanen esittäytyy |
| 97-100 |
Idiootin valinta Otteita romaanista | Marjo Heiskanen |
| 102-103 |
Literarische Straßenleuchten Kirjalliset katuvalot saksaksi | Stefan Moster · Ein Büchermacher über Bücher, die seinen Weg erleuchtet und sein Leben verändert haben. |
| 105-112 |
Pysytään yhdessä miehinä – seksiä ja väkivaltaa Chuck Palahniukin tuotannossa Tuukka Hämäläinen · Palahniukin maailma | Some way to connect | Seksi ja kontrolli | Näkymätön porkkana | Miksi lukea jotakin näin hirveää? |
| 114-115 |
Paskan-nielijä! Sarjakuva | Emmi Valve |
| 116-120 |
Pimeä huone Proosarunoja | säröläistuotantoa | Markku Aalto · ...vrt. dark room tai darkroom, pimeä tai hämärästi valaistu huone tai tila (esim. baarissa tai yökerhossa), johon halukkaat voivat mennä harrastamaan satunnaista seksiä. |
| 123-125 |
Särön senssipalsta · Täällä saavat ilmoitella muutkin kuin kulttuurihenkilöt, ja myös netittömät ihmiset. |
| 126 |
Kirjakantti · Kirjakantti-kirjallisuustapahtuma tuo syyskuussa Kuopioon monipuolisen joukon sanan ja kuvan taitajia. |
| 127 | Ilmoitushinnat | Tilaa Särö |
| 128 | Mukana Särössä | Särö kiittää |