Särön oder-residenssi

Vieraskirja

Tanssia, pyöräilyä, tajunnanvirtaa2
27.8.2018
Helle on hellinyt, mutta tänään tuntui jo syksyn puraisu. On puoliväli oleskelusta ja samalla hieman haikea olo. Oder on huippupaikka antaa luovalle ajattelulle aikaa ja tilaa. Tässä kuvia kertomukseen.
Leila Simonen

Pyörä vie seikkailuihin

Residenssin porttikongissa on tangomuraali

Auringonlasku makuuhuoneesta

Tanssia, pyöräilyä, tajunnanvirtaa
27.8.2018
Ihana Oder-joki virtaa residenssin ikkunan alla ja sitä tuijottelee kuin tulta, elävää ja energistä. Parasta on Markin vuokraama polkupyörä, joka mahdollistaa reviirin laajentamisen. Olen viillettänyt niin Saksan kuin Puolankin puolella. Kätevä kauppamatkoilla, antaa mahdollisuuden luovaan eksymiseen ja uusiin tuttavuuksiin. Kysyvä ei tieltä eksy ja vanha Hochdeutschini on vertynyt niin, että huutelen jo kaikille "Haluu" joka tuntuukin sopivan rennolta tervehdykseltä. Tänään lähdin Slubicesta pohjoiseen ja annoin pyörän viedä Oderin viereen rakennettua tulvavallia. Sitten löysin itseni minimökkien ja yltiörunsaiden omenapuiden keskeltä - vallan mainio siirtolapuutarha. Tunsin olevani kotona, sillä minulla on ollut 25 vuotta palsta Helsingissä. Kaivoin kameran esille syksyn sadon ja kukkarunsauden häikäisemänä. Turistit eivät sinne näköjään eksy ja minua katsottiin kuin varkaisiin tullutta. Mutta kun huutelin olevani "Leila aus Finnland", sain vierailevan kylähullun hyvän kohtelun. Mökkiläiset esittelivät mielellään puutarhojaan ja viljelyksiään ja olivat suloisen ystävällisiä. Suomi-saksa-englanti-puola -kommunikaatio toimi hyvin. Argentiinalaisen tangon harrastukseni oli yksi vahva motivaatio tulla residenssiin - onhan Berliini, Euroopan Buenos Aires, vain tunnin matkan päässä kämpiltä. Contemporary Tango Festival sattui viime viikoksi ja olin onnessani. Tapahtuma toteutetaan kerran vuodessa Berliinin Hauptbahnhofilla, joka on kiireinen ja valtava teräs-lasi-kivipalatsi. Kiireiset ihmismassat kulkevat aseman läpi ja junat saapuvat ja lähtevät monessa kerroksessa. Lauantaina tunsin itseni suomalaiseksi, kun "Vanha pelargonia" alkoi soida rautatieasemalla. Oli suomitangon vuoro esittäytyä tangojen historiassa. Dj soitti räväköitä ja melankolisia suomalaistangoja, välillä humppaa ja polkkaa. Moderaattori Timo Tango antoi palaa, lauloi saksaksi ja suomeksi tangoja ja sai saksalaiset laulamaan mukana. Olipa mahtava tangokokemus ja flaksi kävi - tanssin kaikki biisit. Matkustavaiset berliiniläiset pysähtyivät katsomaan, tanssimaan ja taputtamaan. Polkka ja humppa sujuivat saksalaisilta hyvin, improvisaatiota ja leikkimieltä mukana. Oderin residenssi on rauhan tyyssija ajatella, levätä, palautua, unelmoida. Ja näköjään residenssillä on supervoimia, sillä minuun otti yhteyttä ruotsalainen täällä ollessani kustantamo, joka julkaiseen myös suomalaisia kirjoja äänikirjoina. He olivat kiinnostuneita vanhoista dekkareistani. Pian selviää, onko Teräsvuo-sarja kuultavissa audiona. Hyvä Oder!
Leila Simonen, tanssiva kirjailija ja somettaja

26.6.7.7.2018
11.7.2018
Siivoamme aviopuolisoni kanssa residenssin lähtöä edeltävänä iltana. Kirjakaapin pienen kirjaston olen järjestänyt aakkosiin jo tuloamme seuraavana päivänä, kuin sopeutumisriitiksi. Jätämme kirjakaappiin muutaman kirjan. Frankfurt Oder on rajaseutu, muttei mikään kultainen kaupunki, Eldorado. Tätä maata jalkojemme alla, joen molemmin puolin, on tallottu lännestä itään ja idästä länteen. Oder-joki on vienyt ihmisiä ja tavaraa Itämereltä vastavirtaa ja taas tuonut takaisin myötäiseen. Keski-Euroopan kirjoitettu historia on hallitsijoiden ja heidän valtakuntiensa historiaa. Frankfurt Oder on ollut osa Puolaa, Pyhää saksalais-roomalaista keisarikuntaa, Ruotsia, Brandenburgia, Preussin kuningaskuntaa, Saksan keisarikuntaa, Weimarin tasavaltaa, Natsi-Saksaa, Saksan demokraattista tasavaltaa ja Saksan liittotasavaltaa. Tavalliset ihmiset ovat asuneet täältäkin, tehneet historian, mutta historia ei tunne heitä. Simone de Beauvoir pohtii muistelmissaan Euroopan 1500-lukua, jonne on sijoittanut erään romaaninsa: typerät sodat, taloudellinen kaaos, turhat kapinat, hyödyttömät verilöylyt, väestön lisääntyminen ilman elinolojen pienintäkään parannusta, minusta kaikki tuossa ajassa edusti sekaannusta ja paikallaan polkemista ja vertaa sitä 1900-lukuun: Miten olisin voinut pitää omaa aikaani muita parempana, kun se oli moninkertaistanut kauhut taistelukentillä, vankileireillä, pommitetuissa kaupungeissa? Jörn Donner, jonka Berliini-raportin pitäisi olla residenssin lukemistossa, ihmettelee kirjassaan 1950-luvun lopun Berliinissä idästä länteen vapauden harhakuvien vallassa siirtyviä pakolaisia. Historia ei ole loppunut, vaikka ihmisen välittömän kokemuspiirin ulkopuolella historia on tyhjää ja epätodellista. * Oleilu tällä rajaseudulla ja pakolaisuuden teema auttavat ymmärtämään myös käsillä olevan tutkimushankkeeni kohdetta, brasilaislaissyntyistä Paulo Freireä ja hänen elämäänsä. Hänkin joutui pakenemaan kotimaastaan, kun oikeiston ja Yhdysvaltain tukema sotilasjuntta syöksi vasemmistolaisen presidentti João Jango Goulartin (19181976) vallasta. Kaksi ja puoli vuotta, syksystä 1961 kevääseen 1964, riitti vakuuttamaan oikeiston falangit, että vastatoimet ovat välttämättömiä. Opiskelijaliikkeen ja muiden edistyksellisten liikkeiden ohella sekä ammattiyhdistysten ja vasemmistopuolueiden lakkauttamisen mukana Freiren ja kumppaneiden köyhille brasilialaisille tarkoitettu lukutaito-ohjelma joutui sotilasvallankaappauksen uhriksi. Freire pidätettiin ja häntä syytettiin kommunismin aatteen levittämisestä. Sotilasjohto julisti lukutaidon vaaralliseksi ja kirjan aseeksi. Villejä ja valheellisia väitteitä levitettiin, kun ihmiset yrittivät pelastaa nahkansa katteettomin ilmiannoin. Yhden huhun mukaan Freire ja hänen liittolaisensa olisivat kätkeneet yliopistolle aseita ja asepukuja vallankumousta varten. Kun Freirelle kerrottiin asiasta erään kuulustelun yhteydessä, hän hörähti nauruun, niin hupaisalta väite kuulosti. Sotilasvallankaappaus oli Freirelle kertakaikkinen shokki. Hänen liberaalit unelmansa Brasilian demokraattisesta kehityksestä murskattiin, niin kuin hänen siihenastiset pikkuporvarilliset luulonsa maansa ja maanosansa tulevaisuudesta olisivat käyneet tyhjiksi; niin kuin ne olisi viskattu tuhkana tuuleen. Veljeily demokraattisen porvariston kanssa ei ollut kannattanut. Tutkintavankeudessa häntä kuulusteltiin ja syytettiin vasemmiston vallankumouksen suunnittelusta. Pidätys kestää kolme kuukautta. Kun mitään kumouksellisuuteen viittaavaa ei löydy, hänet vapautetaan. Sadat ja tuhannet muut katoavat jäljettömiin (kunnes vuosikymmenten jälkeen joukkohaudat avataan). Freire pakenee Bolivian kautta Chileen. Freire on kirjoittanut tästä ajasta hämmästyttävän vähän; hänen fragmentaarisissa muistelmissaan vuoden 1964 vallankaappaus esiintyy vain muutamin maininnoin. Vaitonaisuus ja mahdollinen torjunta todistavat noiden teljettyjen kuukausien järkyttäneen Freireä syvästi, ja olleen hänen elämänsä ja ajattelunsa käänteentekevä rajatilanne. Käänteentekeviksi epävarmuudessa vietetyt kuukaudet tekee Freiren kirkastus, että maailman tulkitseminen puhumattakaan sen muuttamisesta vaatii historianfilosofian; toisin sanoen käsityksen siitä, mitä ihmisen ja yhteiskunnan historia tarkoittaa, kuka sitä luo ja kirjoittaa, kenen vuoksi tai puolesta historiaa tehdään. Liberaalin unelman kuolema ei tarkoita lopullista toivottomuutta, vaan toisen unelman syntymää. Jollekin asialle omistautumisella ihmisten enemmistön vapaus oppia ja tästä edes, ennen muuta: oppia vapauteen on edelleen oltava arvoa. * Sota ja rauha ovat vuoroin pyyhkineet Oderin rantoja. Tänään on rauhan aika. Puolan rekisteristä olevat autot matelevat siltaa aamulla länteen ja illalla itään. Vierastyö kannattaa, kumpaakin osapuolta, työvoimansa myyjää ja sen ostajaa. Myyjäältä se vie veronsa kotona ja terveyden. Oder on tänään taloudellisen hyvinvoinnin raja. Puolassa on 40 prosenttia halvempaa kuin tällä puolella. Ylitämme sillan ja ajamme Puolan puolella olevan entisen tulli-, nykyisen levähdysalueen läpi. Se tavallinen tarina, tältä näyttävät rajakaupungit kaikkialla. Tupakkaa saa kartonkikaupalla, halpaa bensaa tankkeihin, viinaa autojen takakonttiin, tyttöjä night clubeista. Poznanin kaupunki Puolassa, saksalaisittain Posen, sataviisikymmentä kilometriä Frankfurt Oderista itään. Löydämme Linnoitus VII:n, joka oli osa Natsi-Saksan tuhoamisohjelmaa, yksi sen aluista. En ole ottanut selvää, missä ihmisten tappamisen innovaatiot keksittiin, mutta täällä niitä kehitettiin ja kokeiltiin. Linnoitukseen rakennettiin yksi ensimmäisistä kaasukammioista, koehenkilöt siihen kerätään seudun mielisairaaloista. Sairaalan henkilökunta kaasutetaan potilaiden mukana. Linnoituksessa kokeillaan myös liikkuvaa kaasutusyksikköä, kaasutusautoa. Kokeiluja johtaa muuan oikeustieteistä havitellut nuori herra, jonka natsipuolue palkitsee avokätisesti SS-yksikön murhaajan toimella. Linnoitukseen järjestetystä näyttelystä oppii, että mielisairaiden jälkeen tappolistalla olivat paikkakunnan intellegentsia, taiteilijat, professorit, opettajat. Frankfurt Oderin puistossa on suuren isänmaallisen sodan muistomerkki. Kivinen neuvostosotilas katsoo länteen: kapitalismi, pysy poissa. Residenssin seinällä olevassa kartassa samaan paikkaan on merkitty Adolf Hitlerin patsas. Kartan piirtämisen aikakautta ei tarvitse arvailla. Teemme retken Beeskowin kautta Bad Saarowissa sijaitsevaan kylpylään. Scharmützelseen rannoilla on loistohuviloita, osa arvatenkin toistasataavuotta vanhoja, DDR-ajan jälkeen omistajaa vaihtaneita ja kunnostettuja. Helle yllättää. Residenssin tuulettaminen on taitolaji. Erkkerin verhot on suljettava illalla ja pidettävä kiinni puoleen päivään. Yöllä ilma viilenee ja viileys täyttää huoneiston sisäpihan avonaisista ikkunoista. Aamuyöllä kello 3.20 pihan vaahterassa laulaa mustarastas.
Juha Suoranta

Työtä

Idästä länteen

Silta

19.3. - 31.3.2018
4.4.2018
Olemme mieheni kanssa aina silloin tällöin vuokranneet loma-asunnon Saksasta. Viime aikoina muutaman kerran täältäkin entisen DDR:n alueelta. Lähinnä uteliaisuudesta lähdimme tänne Frankfurt/Oderiin. Sen verran tiesimme jo itärajan seudusta, että osasimme varautua kaikkiin mahdollisiin säihin. Oleskelumme aikana kävimme läpi kaikki mahdolliset säät: välillä satoi vettä, välillä lunta, oli sumua, tuuli puhalsi kylmästi, sitten paistoi aurinko ja viimeisinä päivinä jopa todella lämpimästi. Ylimmässä kerroksessa oleva asunto tuntui pesältä, minne palata aina lähiseutuun suuntautuneilta retkiltä. Taiteilija-asunnolta se näytti. Voisin kuvitella kirjoittavani siellä syvällisen romaanin (jos osaisin). Ei minkäänlaisia häiriötekijöitä. Työhuoneena pitämäni pienen makuuhuoneen ikkunan takana oli harakan pesä, mitä oli hauska seurata. Ensin varikset kiusasivat harakoita, mutta lopulta näytti siltä, että harakat saivat rauhassa aloittaa pesinnän. Jossakin viereisen asumattoman kivirakennuksen raoissa pesivät tuulihaukat pitivät varikset nyt kiireisinä. Välillä saimme nähdä todellisia taitolentoesityksiä aivan olohuoneen ikkunan takana. Tein käännöstöitä aina aamuisin ja iltaisin. Päivät käytimme ulkona liikkumiseen. Tegelin lentokentältä olimme vuokranneet auton, mutta sitä tuli loppujen lopuksi käytettyä vähän. Kävelimme useaan kertaan sillan yli Slubiceen tai joen vartta jompaankumpaan suuntaan. Hauskaa oli, että Saksan puolella Oderin varrella liikuttaessa vastaantulijat tervehtivät aina. Muutaman miehen kanssa jäätiin jopa pitkäksi aikaa juttelemaan ja kuuntelemaan heidän kertomustaan seudun historiasta. Toisen maailmansodan viimeiset katkerat hetket taisteltiin täällä. Kaupunki ei näytä vieläkään täysin selvinneen sodasta ja neuvostoliittolaisten miehityksestä. Paljon on ränsistymään jääneitä taloja. Se, että sillan yli voi nyt aivan vapaasti kulkea Puolaan ja Puolasta Saksaan tuntuu olevan suuri ilon aihe. Ulkopuolinen ei varmasti edes ymmärrä kaikkia täällä asuvien tunteita. Slubicesta ostimme ruokaa ja lähetimme postista muutaman kirjeen ja kortin. Välillä oli vaikeaa saada asiansa perille, kun myyjät ja postin henkilökunta puhui vain puolaa. Pari kertaa kävimme autolla 10 kilometrin päässä olevassa Lebuksessa. Kerran kävimme Oderin varrella olevalla luontopolulla geokätköjä etsimässä. Toisella kerralla ajoimme varta vasten haikaraa katsomaan. Ostimme aina sillöin tällöin sanomalehden ja siitä olimme lukeneet, että Adebar-haikara on palannut jälleen Lebuksen kirkon vieressä olevaan pesäänsä. Kävimme valokuvaamassa sitä. Matkalla poikkesimme myös Norma-nimiseen kauppaan, jossa mielestämme on parempi valikoima kuin asunnon lähellä olevassa Aldissa. Sieltä sai myös pari euroa maksavaa muovipötkössä olevaa hernekeittoa tai perunakeittoa, joista tykkäsin tosi paljon. Tuhtia ruokaa. Kävimme autolla myös noin 30 km päässä olevassa Müllrosen kaupungissa, joka osoittautui paljon siistimmäksi paikaksi kuin Frankfurt. Oli pääsiäisen alusviikko ja paikalliset asukkaat olivat suurella joukolla siivoamassa tienvarsia. Jäimme yöksi yksityisen perheen vuokraamaan asuntoon. Kiersimme siellä kauniin järven rantaa kulkevan 9 km pitkän reitin, geokätköjä tietenkin etsimässä. Ihana harrastus, pitää meidät vanhatkin vielä liikkeellä. Samalla retkellä kävimme myös Neuzellen luostarikirkkoa katsomassa. Näkemisen arvoinen paikka. Onnistuimme jopa osumaan nokakkain kahden luostariveljen kanssa, joiden kanssa juteltiin hetki. Aika kului aivan liian nopeasti. Pakatessamme tavaroita viimeisenä päivänä, olimme lähinnä haikeita. Pari viikkoa lisää olisi ollut mukavaa. Ravintoloita emme olleet ehtineet vielä tsekata lainkaan, Markin kanssa ensimmäisenä päivänä Slubicessa käymäämme Anka-ravintolaa lukuun ottamatta.
Seija Gschossmann, kääntäjä

Asunnon ikkunasta

Slubice

Tuulihaukka