Ulla Ora:
Afganistanissa 1200-luvulla elänyt runoilija, opettaja ja mystikko Mawlana Rumi on Yhdysvaltojen suosituimpia nykyrunoilijoita. Turkkilaissyntyinen naiskirjailija Elif Shafak kirjoitti hänestä fiktiivisen romaanin, Rakkauden aikakirja, joka oli ilmestyessään pari vuotta sitten Turkin myydyin kirja. Suomessa mikään noin hengellinen tuskin nousisi myyntilistoilla kovin ylös. Helsingin Sanomat tosin kiinnostui Rumista ja julkaisi hänestä viime joulukuussa sivun kokoisen jutun, jossa ihmeteltiin, miten rauhan ja rakkauden saarnaajan kotimaa on nykyisin niin sotaisa.
Mikä mies Malwana Rumi sitten on? Häntä pidetään suufirunoilijana. Wikipedian mukaan suufilaisuus on islamin suuntaus, jossa korostetaan suoran ja henkilökohtaisen jumalasuhteen saavuttamista, ja Jumalan henkisen totuuden tavoittamista jumalalliseen rakkauteen perustuvien harjoitusten kautta.
Tutustuin Rumin runoihin muutama vuosi sitten ostettuani Jaakko Hämeen-Anttilan suomentaman Rakkaus on musta leijona-teoksen. Siinä juovuttava, mystinen ja maaginen rakkaus kohoaa uskonnon kaltaiseksi.
Kysymyksessä on Rumin ja vaeltavan mystikon Shamsin rakastuminen, jota Shafak romaanissaan, Rakkauden aikakirja, taidokkaasti käsittelee. Vaikka romaani on fiktiivinen, se on kirjoitettu Rumin tekstien pohjalta, joita on saatavina enemmän englanninkielisinä.
Shafakin 500-sivuisen romaanin lukee vauhdilla. Se on taidokkaasti rakennettu kahdesta tarinasta. Yhteen lomittuvat turkkilaisen kotiäidin Ellan rakastuminen sähköpostiviestien välityksellä mieheen, jonka romaania hän kääntää. Romaanin nimi on Suloinen rienaus. Se kertoo Rumin ja Shamsin kohtaamisesta, ja rakkaussuhteen traagisesta lopusta. Dramaattinen on myös kääntäjä Ellan ja kirjailija Azizin suhde.
Parasta kirjassa on kuitenkin Rumin ajatusten nouseminen koko teoksen lähtökohdaksi. Niissä on jotain sellaista, johon turkkilainen yläluokan perheen kotiäiti samaistuu. Käännöstyön päätyttyä hän pakkaa matkalaukkunsa, kattaa perheelleen illallispöydän, ja lähtee, palaamatta:
”Yltäkylläinen elämäsi on runsas ja täysi. Tai niin sitä luulee, kunnes joku ilmaantuu ja saa näkemään, mitä on puuttunut kaiken aikaa. Kuin peili, joka heijastaa pikemminkin sitä, mikä on poissa kuin läsnä, hän osoittaa tyhjyyden sielussasi, tyhjyyden, jonka näkemistä olet vastustellut”, Shafak kirjoittaa Rumia lainaten.
Matkustaminen jäi keskeisesti mieleen teoksesta, eikä se tarkoita maailmanympärysmatkaa, eikä välttämättä matkaa ollenkaan. Se on matkaa itseen, jota kirjan päähenkilö Ella pakenee niin kauan kuin pystyy. Lopulta se oma sisin on pakko kohdata pelottavana, kauheana ja epäsovinnaisena islamilaisessa maailmassa. Se islam, josta Rumi puhuu, on kaukana kuin Jupiter siitä, mitä länsimaissa nykyislamilla käsitetään. En ajattele Rumia kuitenkaan uskon miehenä, vaan runoilijana, jonka runoissa rakkaus vain nousee aivan käsittämättömän isoksi, jumalaiseksi. Toisaalta koraanissa sanotaan:
Jumala viimeistelee luomistyötäsi täyttä päätä, sekä ulkoisesti, että sisäisesti. Hän on keskittynyt täysin sinuun. Jokainen ihminen on käynnissä oleva työ, joka hitaasti, mutta vääjäämättä etenee kohti täydellisyyttä. Jokainen meistä on keskeneräinen taideteos, joka sekä odottaa tullakseen valmiiksi että pyrkii siihen. Jumala käsittelee meistä jokaista erikseen, koska ihmiskunta on taiturillisen kirjoitustaidon taidetta, jossa joka ikinen piste on yhtä lailla tärkeä kokonaiskuvan kannalta.