Anni Kohvakka:
Ruotsalaisen toimittajan Jenny Nordbergin Kabulin tyttöjen salaisuus: Vaietun vastarinnan jäljillä Afganistanissa (wsoy 2015) on arvokas tietokirja. Jo omistuskirjoitus herättää mielenkiinnon: ”Jokaiselle tytölle, joka on huomannut, että pystyy juoksemaan lujempaa ja kiipeämään korkeammalle housut jalassa.”
Omistuskirjoituksen jälkeen avautuu luettavaksi kabulilaisen Royan runo: ” että olisin mielelläni mitä tahansa / luonnossa, / kunhan vain en nainen, / en afgaaninainen.”
Muuan vaiettu salaisuus Afganistanissa ovat tytöt, jotka puetaan ja kasvatetaan poikina. Bacha posheina (darista suoraan suomennettuna ”pukeutunut pojaksi”) elävät tytöt voivat elää vapaammin ja saada lapsuudessaan edes hetkeksi poikien ja miesten oikeudet.
Bacha posh –perinteellä kasvatetut tytöt siirtyvät yleensä takaisin tytön ja naisen sukupuolirooliin murrosiässä. Teos seuraa esimerkiksi teini-ikäisen Zahran elämää. Hän kieltäytyy vanhempiensa vaatimuksesta pukeutua ja käyttäytyä kuin tyttö ja solmia avioliitto. Zahra on vapaa pojan vaatteissaan ja roolissaan. Hän unelmoi muutosta ulkomaille.
Azita toimii harvinaisessa työssä parlamentin jäsenenä Kabulissa. Azita sai lapsena ja nuorena kouluttautua, kun Neuvostoliitto miehitti Afganistania ja yhteiskunta oli hieman vapaamielisempi. Azitan isä oli maisteri ja suuren, muttei kovin varakkaan klaanin jäsen. Azita eli etuoikeutettua elämää perhetaustansa vuoksi verrattuna suurimpaan osaan afganistalaisia tyttöjä. Nuorena, 1980-luvulla Azita sai opiskella ja urheilla Kabulissa. Hän oli lentopallojoukkueen kapteeni ja haaveili yliopisto-opinnoista Kabulissa päämääränään lääkärin ammatti. Kabul oli ja on edelleen muuta maata hieman vapaamielisempi ja sivistyneempi.
Neuvostoliiton joukot vetäytyivät Afganistanista 1989. Kabulissa syttyi sisällissota 1992. Azitan haaveet lääkärin ammatista romuttuivat, ja hän joutui muuttamaan pääkaupungista perheensä mukana maaseudulle. Hänet naitettiin avioliittoon, hän synnytti neljä tytärtä ja pääsi lopulta nousemaan parlamenttiin vanhemmalla iällä. Hänen yksi tyttärensä on puettu pojaksi, jotta Azita nähtäisiin afganistanilaisessa yhteiskunnassa hyväksyttynä naisena, joka on synnyttänyt pojan. Afganistanissa pojan syntymään juhlitaan ja tytön syntymää surraan.
Shukria taasen eli 20 vuotta pojan ja miehen roolissa, mutta palasi naiseksi, synnyti kolme lasta ja joutui aviomiehensä armoille.
Nader työskentelee poliisina Kabulissa ja vetää tytöille salaista taekwondoliikuntaryhmää; Afganistanissa tytöt eivät saa yleensä harrastaa juurikaan liikuntaa.
Naisten salaisuuksien kautta avautuu laajempi kuva Afganistanin yhteiskunnasta, sotien runtelemasta kehitysmaasta, jossa on hädin tuskin minkäänlaista oikeusjärjestelmää, ja jossa sukupuoli on ihmisen elämänkulun määrittävä hallinnan ja sorron väline. Läpi teoksen toistuu kysymys, mitä on yksilön vapaus ja miten se kietoutuu käsityksiimme sukupuolista.
Kaikesta huolimatta Nordbergin haastattelemilla ihmisillä on toivoa ja sinnikkyyttä uskoa parempaan. Teos itsessään on osoitus, että tilanne Afganistanissa voi vielä kehittyä.