Tervetuloa säröläisten blogiin. Kuten huomaat, tie on ollut pitkä, jotta vihdoin uskallamme esittäytyä maailmalle omilla nimillämme. Piilottelu on johtunut luontaisesta sisäänpäinkääntyneisyydestä eikä suinkaan pelosta, ettei meillä olisi mitään sanottavaa. Vaikka myönnän, että paras tunne on juuri se, kun ei ole mitään sanottavaa, kun kokee, ettei ole mitään velkaa maailmalle ja ettei ole mitään vaatimuksia maailmaa kohtaan.
Jos tämän blogin luonnetta pitäisi analysoida ennen kuin se on syntymänsä jälkeen avannut yhtäkään silmää, sanoisin, että se kimmeltää ja tuoksuu savulta. Kimmellys johtuu uusista lyijykynistä, jotka meille on konttorille hankittu, ja savu johtuu ruudista, jota taidetehtaan sieluun jatkuvasti sullotaan.
Särö siis sijaitsee taidetehtaalla, Porvoossa. Ja ulkopaikkakuntalaisille tiedoksi, että rakennus on ollut noin 40 vuotta purku-uhan alaisena. Pistäydyin taannoin eräässä paikallisessa käytettyjen esineiden liikkeessä, jonka omistaja ensin ystävällisesti kyseli kuulumisiani, ja yhtäkkiä töksäytti, että taidetehdas pitäisi pommittaa maan tasalle. Vastasin, että tuo on aika pahasti sanottu muiden ihmisten työpaikasta. Mies vastasi, että niin on, ja lisäsi ylpeyttä äänessään: “Mutta minäpä en sentään kirjoittele nimettömänä Uusimaan tekstiviestiosastolle”. Ulkopaikkakuntalaisille tiedoksi, että Uusimaa on porvoolaisten oma paikallislehti.
Ymmärrän kyllä, että rakennuksesta on poistuttava, kun se laitetaan remonttiin, ja varsinkin, kun sitä ryhdytään purkamaan. Vaikeampaa on sulattaa paikallislehden julkaisemia tekstiviestejä, joissa rivien välistä sylkäistään taiteilijoiden naamalle vaikkapa väittämällä, että lopettaisivat valittamisen kun kerran ilmaiseksi muutenkin siellä “taidetehtaalla” majailevat. Jostakin syystä tekstiviestipalstalla taidetehdas kirjoitetaan aina lainausmerkeissä. Ja jostakin syystä kaikissa — siis kaikissa — viesteissä annetaan ymmärtää, että taideväki syö veronmaksajien rahoja.
Haastaisin nämä Uusimaan kirjoittelijat mielelläni keskusteluun, mutta kasvotusten, en nimimerkin takaa. Enkä suuresti arvosta sitä metsästystapaa, jota eräässä Timo K. Mukan novellissa esiteltiin: susilaumoja jahdattiin tulittamalla niitä helikopterista konekiväärillä. Novelli sijoittui muistaakseni Neuvostoliittoon. Porvoossa ei keskustella siitä, miten kulttuuri rikastuttaa “kuluttajien” elämää, vaan siitä, miten taiteilijoista päästään halvimmalla eroon.
Tuskallinen aloitus blogillemme, mutta nämä ajatukset liikkuvat päällimmäisenä mielessäni. Haluan kuitenkin lausua kiitokset Ensio Miettiselle, joka takavuosina lahjoitti satatuhatta euroa taidetehtaan ateljeekerroksen kunnostamiseen. Siellä kerroksessa parhaillaankin suunnitellaan uutta Säröä.
Valoisampia aikoja Porvooseen odotellen,
Mark Mallon