Tue riippumatonta kulttuurijournalismia! Särön numero Kuvittele itse! (nro 56–57), josta tämäkin teksti löytyy, on myynnissä verkkokaupassa 18 euron hintaan (sis. postikulut).
”Anatolij D. Mbdrinov varttui keskisuuressa kardanialaisessa kaupungissa Turskin kuvernementissa. Palveltuaan sotaväessä 18-vuotiaana hän ensimmäistä kertaa erehtyi syömään sientä, tuota vaikeasti määriteltävää luontokappaletta. Tätä ennen nuori Anatolij oli suhtautunut sieniin ehdottoman kielteisesti. Edes lapsena hän ei ollut suostunut koskemaan eteensä asetettuun sienilautaseen. Hän tyytyi kurkkuihin. Muu perhe sitävastoin ei nähnyt sienissä mitään epäilyttävää. Tämä oli osa Anatolijn traumaattisesta suhteesta perheeseensä, joka ei kyennyt ymmärtämään pojan sisäistä maailmaa.” (Anatolij D. Mbdrinov – sienitieteilijä, s. 7)
Porvoolaislähtöisen kuvataiteilijan Viggo Wallensköldin (s. 1969) kirjallinen tuotanto käsittelee kuvitteellisen slaavilaisen Kardanian asukkaita, eritoten eksentristä mykologian professori Anatolij D. Mbdrinovia (s. 1903, Gorsk) ja hänen tutkimuksiaan. Vanhahtavan tietokirjan tyyliin kirjoitetuissa teoksissa teksti ja maalaukset esitetään rinta rinnan.
Nuoren Mbdrinovin ensimmäinen sienikokemus johti myrkytykseen – ”huonetoverit totesivat Anatolijn kasvojen muuttuneen laikullisiksi ja vihertäviksi” – ja sitä kautta tutkimukselliseen mielenkiintoon sieniä kohtaan. Väitöskirja, Tutkimattomat sienet ennen ja nyt (1926), ei saanut juuri minkäänlaista vastakaikua, mistä masentuneena Mbdrinov alkoi kirjoittaa psykologian oppikirjaa paremman menestyksen toivossa. Kirja päätyikin Kardanian lukioiden psykologian oppimateriaaliksi. Kiistelty tutkija kokeili taitojaan vielä psykiatrian, paleontologian, tähtitieteen, sielutieteen, pedagogian, teologian ja makrobiotiikan alalla ja loi matemaattisen ehdotuksen uudeksi maailmanselitysmalliksi, kunnes vuonna 1949 palasi lopullisesti sienitieteiden pariin – kuitenkin hyödyntäen tutkimuksissaan myös muun muassa sielutieteitä. Tutkija katosi vuonna 1986.
Anekdoottina: kirjailija Markus Hotakainen pyysi Wallensköldiltä luvan sisällyttää Mbdrinov mukaan Newtonin, Teslan ja kumppaneiden oheen kirjaansa Neroja vai mielipuolia (Kosmos), jossa esitellään tieteenhistorian merkkihenkilöitä. Osalle lukijoista kuvitteellinen hahmo on mennyt täydestä.
Wallensköldin kirjoissa, kuten maalauksissakin, on sekä omaleimaista huumoria että syvän traagisia sävyjä. 1900-luvun alkuun sijoittuva mystifioitu slaavilainen mielikuvitusmaailma tuntuu antavan mahdollisuudet koko tunneskaalan käyttöön – ja tarvittaessa etäännyttämiseen.
Viggo Wallensköld kasvoi kahden kuvataiteilijavanhemman, muun muassa akvarelleistaan ja ikoneistaan tunnetun Heljä Wallensköldin sekä öljyvärejä suosineen Iván Wallensköld-Rotkirchin, perheessä. Viggo vietti lapsena paljon aikaa myös äidinäitinsä Ilse Albergin (o.s.Viteli) kanssa Porvoossa. Isoäidin maailma oli turvallinen ja sadunomainen. Läsnäoleva, kannustava isoäiti kertoi tarinoita, lauloi, poimi pihlajanmarjoja ja ruusunmarjoja ja ompeli voimakasvärisiä käsitöitä.
Koulumaailma oli Wallensköldille koulukiusaamisen takia pelottava, ”kuin sotatanner tai viidakko”. Isoäiti kuoli pojan ollessa kymmenvuotias, jolloin tämä koki joutuneensa täydellisesti vihamielisten voimien valtaan.
Wallensköld tiesi siten lapsesta asti, että on olemassa samanaikaisesti kaksi vastakkaista maailmaa: turvallinen ja turvaton. Kokemus tuotti voimakkaan ulkopuolisuuden tunteen ja tarpeen paeta omiin mielikuvitusmaailmoihin. Turvan ja turvattomuuden teemat ovat Wallensköldille yhä tärkeitä.
Puhdas, villi, peloton mielikuvitus tuntuu nykykirjallisuudessa olevan niin harvinaista, että Wallensköldin kirjojen tyyli tuntuu suorastaan radikaalilta. Vallitseeko yhteiskunnassamme mielikuvituskato?
”Oman maailman keksiminen alusta asti, esimerkiksi piirtämällä tai rakentamalla omin käsin, on vähentynyt. Monet pienetkin lapset viettävät paljon aikaa kännykällä pelaten. He voivat olla siinä hirveän hyviä, mutta älypuhelinympäristössä kaikki on valmiiksi annettua; maailma on jo luotu, ja lapsi menee siihen vain mukaan”, Wallensköld toteaa. ”Tämä kehitys voi johtaa paitsi kädentaitojen romahtamiseen myös siihen, että ihmisiä on hirveän helppo ohjailla.”
Väri, valo, varjo
”Mikä on neuroosi? Professori Tsoromysinin mukaan: neuroosi koostuu eri osa-alueista, jotka on yhdistetty silloilla toisiinsa kuten Petropavlovskin ja Borisoglebin kaupungit eräässä naapurimaassamme, jonka puheenjohtajalla on huomattavan kalju pää ja pälyilevä katse. […] Neuroosi kuuluu mieheen kuin paise korvaan ja naiseen kuin kaihi silmään. Jos jollakulla on jotain vastaan väittämistä, hän voi tulla toimistooni.” (Neuroosit ja niiden hoito, s. 59)
Viggo Wallensköldin maalausten taustalla vaikuttaa kuvitteellinen tarina tai kohtaus siitä. Visuaalisena alkuasetelmana voi olla esimerkiksi taiteilijalle itselleen tärkeä huone. Ihmishahmojen muotokuvamaisuudessa, staattisessa sommittelussa ja läsnäolossa voi havaita vaikutteita Heljä Wallensköldin ikonimaalauksista. Maalauksen valo, värit ja tunnelma muuttuvat ja rakentuvat prosessin aikana. Kiinnostavimmat teokset syntyvät taiteilijan mielestä ilman selvää mielikuvaa lopputuloksesta – hän pyrkii maalatessaan kohti tietynlaista ”energiakenttää”.
Usein taiteilija toistaa tuotannossaan tiettyjä elementtejä koko elämänsä ajan, myös Wallensköld. Hänen mielestään taiteilijan on kuitenkin kehityttävä käsittelytavoiltaan, muuten hän on kuollut.
Mitä kehittyminen tarkoittaa taiteenteossa?
”Kehitystä tapahtuu seikkailun, opettelun ja oivallusten myötä”, Wallensköld sanoo. ”Pensselin käyttötapa ja käytetty värin määrä voivat muuttua. Yhteen aikaan olen maalannut hirveän paksusti, ikään kuin muuraamalla. Joskus taas olen pikemminkin pyyhkinyt väriä pois, kunnes pohja tulee esiin ja luo teokseen valon. Minulla oli kausi, jolloin yritin maalata vain valkoisen sävyillä. Silloinen tyttöystäväni sanoi, ettei tuosta tule yhtään mitään, että yrität rinnastaa yhtä valkoista toiseen valkoiseen. Hän oli oikeassa.”
Wallensköld on huomannut omien tekniikoidensa ja ajattelutapojensa muuttuneen yllättävän paljon 10 tai 20 vuoden aikana.
”Taiteilijanurani alussa ajattelin, että väreillä on tietty mystinen merkitys, tietty energia. En ajatellut jonkin värin kuuluvan realistisena esimerkiksi maisemaan, vaan suhtauduin siihen draamallisena elementtinä. Värit tulivat selkärangasta”, hän kuvaa.
Myöhemmin Wallensköld sai suuren oivalluksen: hän alkoi ajatella värejä valon kautta. Tunnelman ja tilan voi luoda maalaukseen valolla ja varjolla, jolloin värit ja niiden merkitys muuttuvat aivan toisenlaisiksi.
Tussimaalaustekniikalla, jota Wallensköld on käyttänyt esimerkiksi kirjassa Anatolij D. Mbdrinov aikalaistensa silmin, hän on oppinut peruuttamattomuutta: yhtäkään maalattua vetoa ei saa paperilta pois. Yhtäkkiä kuvassa saattaa olla vaikka kasvot.
Sattuman vaikutus maalausprosessiin on ollut Wallensköldille tärkeä oivallus.
”Nuorena en hyväksynyt ollenkaan sitä, että maalaukseen saattoi tulla ’virhe’, siis jotakin sellaista, mitä en ollut siihen tarkoittanut. Hyvät sattumat on kuitenkin otettava vastaan. Niistä voi oppia jotakin.”
Sanat, kuvat, ajatukset
”Kurittamisen ja kiduttamisen lomassa lapsille voi lukea opettavaisia runoja ja loruja ja pakottaa heidät myös itse lukemaan ja opettelemaan lyöntien välissä joka ikisen sanan. Tällä tavoin kurittamisen voi rakentavalla tavalla nivoa yhteen henkisen kehityksen kanssa; aivan kuten tohtori Gerasimov toteaa: ’ei älyä ilman mustelmaa’.” (Opettavaisia runoja lapsille, s. 12–13)
Juhani Ahon tuotanto, erityisesti Lastuja (1891) teki aikoinaan suuren vaikutuksen teini-ikäiseen Wallensköldiin.
”Kertomuksessa ’Kosteikko, kukkula, saari’ on todellista maisemantuntua”, hän kertoo. ”Muutkin lastut ovat visuaalisuudessaan kuin maalauksia.”
Wallensköldin kirjallisiin suosikkeihin lukeutuvat myös Antoine de Saint-Exuperyn Yölento ja Siipien sankarit, Thomas Mannin Buddenbrookit ja Juhani Peltosen novellit, kuten Kuolema Roomassa. Kirjallisuudessa Wallensköldiä kiinnostaa juonen sijaan tunnelman ja kuvallisuuden luoma taianomaisuus, joka saa teokset kestämään aikaa.
”Parhaissa kirjoissa ympäristö ja hahmojen sisäinen maailma on kuvattu tarkasti, kattavasti ja koskettavasti”, Wallensköld luonnehtii. ”Näihin teoksiin uppoutuminen tuntuu turvalliselta.”
Wallensköld kertoo ajattelevansa tekstiä kuvallisesti ja kuvaa tarinallisesti.
”Erinomaisessa maalauksessa, kuten kirjassakin, on tietty voima, intensiteetti, energia, joka osittain muodostuu selittämättömyydestä: teoksessa pitää olla mahdollisuuksia erilaisiin tulkintoihin ja erilaisten ajatusten muodostumiseen. Selittämättömyys on myös mielentila: sadunomainen, luova, hedelmällinen tunnetila, joka voi syntyä taidekokemuksesta. Se antaa ajatuksen lentää.”
”Ja taiteessa pitää näkyä roso, joka muodostuu taiteilijan persoonasta: se, mitä hän osaa ja mitä ei.”
Wallensköld korostaa sublimaation merkitystä niin kuvataiteessa kuin kirjallisuudessa. Ahdistusta tai traumaa ei yleensä kannata tuoda teokseen sellaisenaan, sillä silloin katsojalle ei jää mahdollisuuksia omiin tulkintoihin. Tunteelle on etsittävä symboleja. Hänen mukaansa tämä ei nykyisin ole taiteentekijöille itsestäänselvyys.
”Esimerkiksi eräässä H. Ahtelan maalauksessa 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä on syksyinen koivu, taustalla on vain vettä ja taivasta. Puusta riippuu keltaisia oksia, veteen tippuu isoja pisaroita. Suru ja alakulo on sublimoitu teokseen hienosti”, Wallensköld sanoo.
Kysytään lopuksi: mitä annettavaa taiteella on yhteiskunnassa juuri nyt?
”Taiteella on poikkeuksellinen kyky saada ihmiset ajattelemaan itse. Se on tärkeää, koska itsenäisesti ajattelevat ihmiset pystyvät vaikuttamaan tämän järjettömän maailman epäkohtiin. Millainen onkaan sellaisen ihmisen maailmankuva, joka ei lue kirjoja? On muistettava myös toinen taiteen kokemisen hyöty: sillä on rentouttava vaikutus.”
Artikkelissa mainittuja Viggo Wallensköldin teoksia:
- Anatolij D. Mbdrinov aikalaistensa silmin (Taide, 2016)
- Anatolij D. Mbdrinov – sienitieteilijä (Taide, 2022)
- Neuroosit ja niiden hoito (Siltala, 2022)
- Opettavaisia runoja lapsille (Siltala, 2024)
Piditkö artikkelista? Maksa halutessasi vapaaehtoinen lukumaksu (2,50) täällä.