Jouko Sirola:
I
Elintasokilpailu on muuttunut yhä epätoivoisemmaksi. Samalla tätä meidän määrättömän hyvien, dynaamisten ihmisten yhteiskuntaamme ollaan yhä selvemmin ja voimakkaammin jakamassa kahtia. Toisaalta ovat kyvykkäät kokoomuslaiset, siloposkiset, hyvin toimeen tulevia lapsiaankin ahkerasti kilpailuttavat, kuolemaan asti salonkikelpoiset. Toisaalta taas liberaalit vihreät, jotka ajavat kaupunkilaisparemmiston ja muiden fiksujen ihmisten oikeuksia, kävelykatuja, baarien aukioloaikoja ja jokaisen linnun oikeutta lentää turvallisesti metsävyöhykettä pitkin ydinvoimaloiden välistä sisämaahan ja sitten taas syksyllä pois.
Jos joku onneton putoaa tämän kahtiajakolinjan väliin, hän kokee kovia: hänestä tulee keskustalainen ja hän ottaa sydämenasiakseen maaseudun parempiosaisten elämän. Viime aikoihin asti suomalainen yhteiskunta on suhtautunut ymmärtäväisesti näihin väliinputoajiin. – Mutta kilpailu kiristyy kaikilla saroilla. Yhteiskunnan tukiverkko repeilee ja sitä myöten keskustalaisetkin ovat joutuneet koville ja väliinputoajien piileviä tukia on ryhdytty lakikirja kädessä leikkaamaan.
Ja kilpailu vain edelleen kiristyy. Yhteiskunnan jakolinjan mukaisesti jakautunut hallitus on joutunut tukemaan ulkomaisia pankkeja niiden ankarassa kilpailussa vielä ulkomaisempia pankkeja vastaan. Tuki on ollut tärkeää, jotta pankit pysyisivät pystyssä ja jaksaisivat kilpailla toisiaan vastaan eikä tämä meidän hyväksi havaittu yhteiskuntamme romahtaisi.
Romahduksia on syytä välttää, sillä niistä voi poikia rasismia ja sotiakin. Ja silti: eikö tämä meidän dynaamisiin ja biodynaamisiin, innovatiivisiin ja menestyjiin jaettu äärimmilleen viritetty yhteiskuntamme – eikö se oikeastaan vain odota romahtamistaan? Eikö se suorastaan huuda ja edellytä sitä? Mikään tekninen laite, olipa sitten kyse ihmismielestä, yhteiskunnasta tai muusta komponenttiryppäästä, ei kestä yliviritystilaa kovin kauan. Se alkaa kärytä ja leikkaa kiinni.
II
Näinä viimeisinä aikoina ollaan humanisteja ajamassa ahtaalle yliopistoissa. Kahtiajakautuneesta yhteiskunnasta ei löydy sijaa humanisteille. Ei ihmisarvolle, ei tieteelle pelkän tiedonsaannin vuoksi, ei filosofialle tai kirjallisuudelle (ellei kyse ole teknisestä käyttöohjeesta tai luontaishoito-oppaasta), taiteen tutkimukselle, uskontotieteelle ja sen sellaiselle moskalle, joka ei kerta kaikkiaan yhtään auta insinööriä hyvinvoinnin eikä edes luonnontieteilijää luonnon rakentamisessa. Ei, humanismista ei ole edes tilkkeeksi – tai siis miten sillä muka voisi korvata silikonin?
Hyvinvointi tarkoittaa aidoimman suomalaisen määritelmänsä mukaan uusinta tekniikkaa. Se tarkoittaa selvää rahaa, tarkoituksenmukaista viihde-elektroniikkaa ja itseään myyviä innovaatioita.
Mihin kukaan siis tarvitsisi humanismia? Ja toisaalta: mihin karhu tarvitsee bearismia, muurahainen antismia? – Kysymys on typerä, sillä jopa karhut tarvitsevat ennen kaikkea luonnonsuojelualueita ja rauhoitusta koskevia teknisiä uudistuksia sekä paremmin kohdennettuja haaskoja. Mitään ismejä ei tarvita. Innovaatio- ja kilpailuyhteiskuntaan ei sellaisia kerta kaikkiaan mahdu. Innovaatio- ja kilpailuyhteiskunta ovat tosiasioita.
Keskittämällä yhteiskuntamme kaikki voimat teknisen kehityksen tukemiseen ja valjastamalla yliopistot teollisuuden alihankkijoiksi, meillä on vielä pieni mahdollisuus selvitä kiristyvässä kilpailussa ja säilyttää markkinaosuutemme ja pitää vielä jonkin aikaa pystyssä tämä hyväksi havaittu kahtiajakautunut yhteiskuntamme.
III
Yhteiskunnan ongelmat johtuvat ja ovat aina johtuneet vain ja ainoastaan siitä että ei ole tarpeeksi rahaa. Syrjäytyminen ja lasten huostaanottojen lisääntyminen johtuvat ongelmista yhteiskunnan kilpailukyvyssä. Tai kääntäen: paras ja ainoa lääke nuorten ja vähän vanhempienkin putoamiseen ja syrjäytymiseen on kansainvälisen kilpailukyvyn parantaminen.
Tai puhutaan mielenterveysongelmista. Niitä ei toki esiinny kummallakaan yhteiskunnan kahdesta valtasiivestä. Ei edes siellä välissä, Keskustassa. – On oikeastaan mahdotonta sanoa missä näitä ongelmia esiintyy, mutta yksi asia on varma: kun humanismi ajetaan alas, siihen päättyvät mielenterveysongelmat. – Oletteko muka koskaan kuulleet insinööristä tai liikemiehestä, jolla olisi ongelmia mielensä kanssa?
Insinööri voi toki olla juoppo, mutta hänen ongelmansa on aina hänen ulkopuolellaan, useimmiten jossakin laitteessa, joka ei toimi lasketulla tavalla. Liikemiehen ongelmat kiteytyvät kilpailukyvyn tai maailmantalouden ongelmiksi, mutta itse liikemiestä ne eivät kosketa ellei hänen sijoitusten arvo (johon hänen ihmisarvonsa indeksi on sidottu) kerta kaikkiaan romahda.
IV
Me elämme Suomessa ja täällä on aina vallinnut yksi yhteinen hyväksi havaittu todellisuus. Kun pääsemme eroon näennäisestäkin humanismista, tämä todellisuus sulautuu vielä yhdemmäksi ja yhdemmyys vielä terävämmäksi. Vain yhtenä terävänä yhtenä me voimme selvitä kilpailusta, joka sinäkin aikana kun olette lukeneet tätä, on selvästi kiristynyt.
Yksi humanismin sarka on kuitenkin sellainen, jonka tulisi vielä säästyä karsimiselta. Tarkoitan meteorologiaa. Joka ilta ja erityisesti talvisin nämä tieteilijät laativat teräviä analyysejä yhteiskunnastamme: täällä on kylmää ja valkoista. Ja kylmä ja valkoinen, ne ovat yksi ja sama asia.