Tiina Raevaara:
Perjantaina ilmestyy kirja, nimittäin novellikokoelma En tunne sinua vierelläni. Se on toinen kaunokirjallinen teokseni, esikoisromaanini Eräänä päivänä tyhjä taivas ilmestyi syksyllä 2008.
Vaikka kukaan ei varmaan uskokaan, niin toisen kirjan nimeksi ei tarkoituksella otettu e:llä alkavaa neljän sanan kokonaisuutta. Mutta kai siinä on jotain hauskaakin, että kirjojen nimet muistuttavat tuolla tavalla toisiaan. Minua pitkät nimet miellyttävät, niissä on liikettä ja muutosta enemmän kuin lyhyissä.
Miten kirjat nimetään? Toisilla kirjailijoilla nimi saattaa olla mielessä ennen varsinaisen kirjoitustyön alkamistakaan, toisilla se juolahtaa mieleen kirjoittamisen lomassa, jotkut saavat teoksensa nimettyä vasta kun se on menossa painoon. Kustannustoimittajalla ja kustantamolla on myös omat mielipiteensä nimestä, ja niitä kannattaa kuunnella, sillä heille on kertynyt kokemusta siitä, millainen nimi toimii, ja toisaalta heillä saattaa olla kirjailijaa enemmän tietoa siitä, onko lähiaikoina ilmestynyt liian samaan tapaan nimettyjä kirjoja. Nimi kannattaa toki googlata, ettei nimeksi tule vahingossa esimerkiksi ”Rikos ja rangaistus” tai ”Raamattu”.
Käytännössä kirjojeni nimet keksittiin niin, että tein itse listan ehdotuksista, joita pohdittiin yhdessä kustannustoimittajan ja kustantajan kanssa, ja lopulliset päätökset syntyivät yksimielisesti.
Kirjojeni nimet ovat syntyneet hyvin loppuvaiheessa prosessia. Esikoisromaanini työnimi oli ”Keko”, novellikokoelmalla työnimeä ei ollutkaan, paitsi huonoina päivinä, jolloin se oli ”Läjä” tai ”Kasa”.
Lopullisen nimen keksiminen on molempien teosten kohdalla auttanut minua ratkaisevasti tekstin viimeistelyvaiheessa.
Kirjan nimi ei tietenkään saa olla liian paljastava, mutta parhaimmillaan se terävöittää koko tekstin, nostaa esiin sen kaikkein olennaisimman asian. Eräänä päivänä tyhjä taivas -kirjani lukeneet tietävät varmaankin, mihin kirjan kohtaan nimi viittaa, ja mielestäni juuri tämän kohdan nosto valokeilaan kiteyttää kirjan teeman ja näyttää tarinan siinä kehyksessä, jossa itse haluan sen esittää. Oikean nimen löytyminen oli helpotus: se auttoi minua kursimaan tarinan yhtenäiseksi, karsimaan ylimääräiset langanpäät ja vahvistamaan olennaisia.
Samoin En tunne sinua vierelläni -nimi syntyi, kun kaikki novellit oli jo kertaalleen kirjoitettu, mutta viimeisteltävää riitti. Nimi kertoo kaipauksesta, surusta, yksinäisyydestä, menetyksestä ja menettämisen pelosta, ja itselleni se tiivisti, mistä kokoelmassa on kysymys. En varmaankaan olisi saanut muutamaa novellia parsittua ehjäksi ilman tätä älynväläystä. En tunne sinua vierelläni ei ole minkään yksittäisen novellin nimi, mutta lause voisi löytyä lähes jokaisesta novellista.
Nimen keksiminen on kirjan kirjoittamisen hauskimpia vaiheita. Toivottavasti myös novellikokoelman nimeltä En tunne sinua vierelläni lukeminen on hauskaa!
