Idea kustannustoiminnan aloittamisesta oli hautunut Särön toimituksessa jo pidempään: Suomessa voisi olla vielä tilaa laadukasta eurooppalaista kirjallisuutta harvakseltaan mutta huolella toimittavalle pienkustantamolle. Ehkäpä jotakin kokeellistakin. Keväällä 2020, koronapandemian ensi aallon aikoihin, havahduimme journalismin yksiäänisyyteen. Verkko-Särössä tuolloin julkaistu koronakeskustelun yksipuolisuutta käsittelevä nimettömän biologin kirjoitus keräsi kaikkien aikojen lukijaennätyksen. Toisella näkökulmalla tuntui siis olevan kysyntää.
Yksi asia johti toiseen, ja loppuvuonna koottiin työryhmä, jonka artikkeleista syntyi uuden Särötär-kustantamon ensimmäinen kirja, tietoteos Koronan kääntöpuoli.
Koronan kääntöpuolen neljä artikkelia käsittelevät korona-aikaa median, epidemiologian, politiikan, terveyden, maskien ja Saksan näkökulmasta.
On olemassa ihmisiä, joiden mielestä koronapolitiikan kritisointi on lähtökohtaisesti tiedevastaista hörhöilyä – heille kirjan lukeminen voi johtaa itsetutkiskeluun. Kirjan tarkoitus on toimia ennen kaikkea keskustelunavauksena, eikä se esitä tietävänsä lopullista totuutta mistään. Paitsi tästä: elämisen arvoisen elämän välttämättömyyksiä ovat ilo, vapaus, vastuu, taide ja totuutta kohti pyrkiminen.
Venla Saalon ja minun kirjoituksessa ruoditaan journalismin epätäsmällisyyttä ja Saksan koronapolitiikkaa. Saksan tiukan sulkumallin juuret eivät ole kovin puhtoisia, ainakaan päätellen tieteilijöiden ja sisäministeriön välisistä sähköpostikeskusteluista pandemian alkumetreillä.
Saksan eristämiseen ja pelotteluun panostava koronapolitiikka on johtanut maan nuorisopsykatrien mukaan lasten ja nuorten psykoosien ja masennusten selkeään lisääntymiseen. Joka kuudennella nuorella on itsemurha-ajatuksia. Köyhimmät, alle 900 euroa kuukaudessa ansaitsevat ihmiset ovat köyhtyneet entisestään.
Saksassa koronapoliittista keskustelua dominoiva keskiluokkainen, akateeminen, etätyötä tekevä keski-ikäinen valkoinen väestö selviää kriisistä huomattavasti pienemmin vahingoin kuin muut. Suomessa ei Saksan pandemiakriisin pimeimmistä puolista vielä paljoa tiedetä, koska suomalaiset toimittajat todennäköisesti käyttävät tietolähteinään niitä Saksan medioita, joissa vallalla olevaan koronapolitiikkaan suhtaudutaan ymmärtäväisemmin.
Viime viikkoina – tämä ilmeni kirjan painoon menon jälkeen – Saksassa on alettu sulkea rajoitustoimenpiteitä kritisoivien toimittajien pankkitilejä ja sosiaalisen median kanavia. Nämä ovat demokratian ja ihmisoikeuksien näkökulmasta vakavia asioita.
Kyllä, korona on monelle ihmiselle vaarallinen tauti. Sulku- ja eristämistoimien lapsille ja nuorille aiheuttamat psyykkiset ongelmat ovat niin ikään vaarallisia. Lasten psykiatriset vastaanotot ovat edelleen ylikuormittuneet, mutta koronapotilaat eivät puolestaan ole missään vaiheessa aiheuttaneet Saksan sairaaloiden ylikuormittumista.
Ei siis ole vaikea ennustaa, että Saksassa ja muissa kovan sulkupolitiikan maissa tiukan koronastrategian kylvämää kurjuuden satoa niitetään vielä vuosikymmenien päästä, kun kukaan ei muista itse koronasta enää mitään.
Kun Koronan kääntöpuoli oli puolen vuoden mittaisen kirjoitus- ja työstöprosessin päätteeksi siirtymässä painotalon sisuksiin, minuun otti muihin Särön asioihin liittyen sähköpostitse yhteyttä Hilma R. (nimi muutettu), Helsingin Sanomien entinen toimittaja, joka ohimennen mainitsi työskentelevänsä parhaillaan koronapolitiikkaa käsittelevän kirjan parissa. Sisarteoksen kehkeytymisestä innostuneena soitin Hilma R.:lle ja luotsasin hänet kirjamme näkökulmiin. Kerroin hänelle Saksan kovien koronatoimien seurauksista. Hän kertoi omasta vielä alkutekijöissään olevasta teoksestaan lyhyesti mutta kiinnostavasti.
Ehdotin kasvokkaista ajatustenvaihtoa toistemme kirjoista hänen, minun ja Venlan kesken. Tapasimme Vantaalla ravintolassa. Hän otti lehtiön ja kynän esiin ja alkoi esittää kysymyksiä.
Onko tämä haastattelu? kysyin. – Niinhän me sovimme, Hilma R. totesi. – Ei, emme sopineet, mutta ei haittaa, vastasin.
Venla ja minä kerroimme niitä ja näitä itsestämme ja kirjastamme. Koska asiaa riitti, ajoimme lounaan jälkeen Helsinkiin jatkaaksemme keskustelua Särön toimistossa. Matkalla Hilma R. totesi: ettehän te olekaan ihan tavallisia salaliittoteoreetikoita.
Toimistossa Hilma R.:n kysymykset muuttuivat henkilökohtaisemmiksi ja yksityiskohtaisemmiksi. Paljastin kirjamme tekemiseen liittyviä voimakkaita tunteita ja raskaita ajatuksia ikään kuin olisin terapiaistunnossa. Toimistossa vierähti kolme tuntia ilman, että Hilma R. oli kertonut omasta kirjastaan sanaakaan.
Hilma R:n pakatessa tavaroitaan Venla huomasi tämän äänittäneen keskustelun puhelimellaan.
Seuraavana päivänä viestittelin Hilma R:n kanssa.
Minä: Niin, jouduimme haastatteluun. Mihin haastatteluun?
Hilma R: Kirjaani, jossa pohditaan korona-ajan vapauskäsityksiä.
Minä: Et kysynyt vapauskäsityksistämme mitään, sen sijaan kyselit esimerkiksi henkilökohtaisia terveystietojamme. Miten selität tämän?
Hilma R: (ei vastausta)
Minä: Miksi et kertonut äänittäväsi keskustelua?
Hilma R: (ei vastausta)
Minä: Missä vaiheessa aloitit äänittämisen?
Hilma R: (ei vastausta)
Minä: Aiotko käyttää salaa hankkimaasi haastatteluaineistoa kirjassasi?
Hilma R: En hyväksy ulkopuolista painostusta journalistisissa päätöksissäni.
Hakukone antoi parempia vastauksia. Selvisi, että Venla ja minä olimme joutuneet osaksi hänen kirjaprojektiaan, jossa psykologisoidaan salaliittoteoreetikoita – meidät oli kirjan tekijöinä ja kustantajina sekä yksityishenkilöinä luokiteltu laput silmillä kulkevien tyhmien ja tiedevastaisten ihmisten kerhoon.
Tulevat päivät vierähtivät keskusteluissa tiedonvälitysalan lakimiesten, Hilma R:n kirjaprojektia rahoittaneen säätiön ja hänen tulevan kirjansa kustantajan kanssa. Luvatta hankittua haastatteluaineistoa ei voisi julkaista ilman seuraamuksia, kertoivat juristit, ja lisäksi: haastateltavien on saatava tarkistaa, missä kontekstissa heidän sitaattinsa julkaistaan, pelkkä sitaattitarkistusoikeus ei aiheen arkaluontoisuuden vuoksi riitä.
Hilma R. ei edelleenkään suostunut vastaamaan aiempiin kysymyksiini. Jatkoin kysymistä: Mistä päättelit, että olemme salaliittoteoreetikoita; ethän ole lukenut ilmestymättömästä kirjastamme sanaakaan?
Ei vastausta.
Pitkäkestoinen stressi kirjan viimeistelemisestä muuttui stressiksi siitä, että ammattijournalisti oli työntänyt Säröttären toimituksen mielenterveysongelmaisten lokeroon.
Kun valvottujen öiden jälkeen sain taas unen päästä kiinni, havahduin oivallukseen: Hilma R. edisti Koronan kääntöpuoli -esseekokoelman sanoman toteutumista. Kirjassahan todetaan, että eristämispolitiikan lopettamista vaativat, toimeentulonsa menettäneet ihmiset, joilta on kielletty heidän ammattinsa harjoittaminen, luokitellaan Suomessa herkästi koronankieltäjiksi tai kulkutautimyönteisiksi. Saksassa heidät määritellään helposti uusnatseiksi tai ainakin heidän kavereikseen, ja miltei aina, ikään kuin refleksinomaisesti, salaliittoteoreetikoiksi.
Refleksinomainen leimaaminen on itsekritiikin puutteesta kärsivien, ”hyvän” puolelle asemoituvien toimittajien taipumus, jonka taustalla ei ole sen enempää pohdintaa tai lähteiden analysointia kuin koiralla, jonka eteen heitetään luu.
On journalistinen valintakysymys, suhtautuako median kuluttajiin kuin holhottaviin, joille tulee tarjota ensisijaisesti tunnekokemuksia, vai kuin täysjärkisiin ihmisiin, jotka haluavat luotettavaa tietoa muodostaakseen itse kokonaisvaltaisen käsityksen mahdollisista uhista. Sars-CoV-2-viruksen tartuntakuolleisuus oli jo vuoden 2020 keväällä melko tarkkaan tiedossa, ja tuo tieto oli löydettävissä WHO:n sivuilta, mutta näkyvimmät uutismediat keskittyivät ylläpitämään pelkoa ja epävarmuutta.
Saksassa ylimitoitetun pelkonarratiivin luominen oli politiikan taholta suunniteltua. Pelon ilmapiirin ylläpitämisen kannalta oli tärkeää siirtää kansalaisten huomio pois vähäisiltä kuulostavista kuolleisuusprosenteista. Nämä seikat ilmenevät Saksan sisäministeriön ja tieteellisten instituuttien välisestä vuotaneesta sähköpostikeskustelusta, josta Koronan kääntöpuolessa on julkaistu otteita.
”Lockdownista ei ole Itä-Aasian maissa ilmeisesti ollut juuri apua COVID-19:n saamisessa hallintaan”, todetaan kyseisessä keskustelussa maaliskuussa 2020. Poliitikkojen pyynnöstä tieteilijät hieman ”kalibroivat” koronan tuhovoimaa suuremmaksi. Sillä oikeutettiin Saksassa miltei jyrkin mahdollinen eristämis- ja sulkupolitiikka.
Tieteilijöiden valjastaminen poliittisten päämäärien toteuttamiseksi on tiedevastaista toimintaa. Syiden pohtiminen sille, miksi politiikka median siunauksella ajaa kansantalouksia ja ihmiselämää kuilun partaalle vailla hyöty-riskianalyysiä, ei puolestaan ole tiedevastaista. Se on halua ymmärtää poliittista päätöksentekokoneistoa, jonka logiikkaan olemme demokratioissa tottuneet luottamaan.
Vastoin useita journalistisia ohjeita toiminut Hilma R. halusi saada kirjaansa varten taustatietoa siihen, miksi ”yhä useampi menettää uskonsa viralliseen mediaan”. Mikäli hän mielestään itse edustaa virallista mediaa, uskon ettei hänen tarvitse hakea vastausta kovin kaukaa. Lukijakunnan tajuntaa avartavaa journalismia tuskin syntyy siten, että toimittaja tiputtaa haastattelemansa henkilöt hengenlahjoiltaan pohjakastiin.
Hilma R., jatketaanko siis keskustelua, kun olet lukenut kirjamme?
*
Koronan kääntöpuoli on julkaistu ilman ulkopuolista taloudellista tukea. Mikäli myynti on kohtuullista, tekijät saavat omansa takaisin, ja mikäli myynti on erinomaista, Särötär voi myöhemmin palkata kustannustoimittajan vaikkapa kaunokirjallisuuden julkaisemiseen. Mikäli tulee takkiin, niin totean: kannatti silti, koska oikeudentaju tähän kehotti.