Veera Antsalo:
Jos kirjallisuuden Nobel vielä joskus vuosikymmenien kuluttua menee Ruotsiin, se voitaisiin myöntää vaikkapa Jonas Hassen Khemirille (s. 1978), josta on tullut esikoisromaaninsa Ett ögä rött (2003, suom. Ajatussulttaani 2004) jälkeen yksi Ruotsin merkittävimmistä nuoren polven nykykirjailijoista.
Khemiriä ovat syleilleet niin kriitikot kuin yleisökin, ja media on luonnollisesti kuolannut kirjailijan perään, joka on en tvättäkta blatteförfattare varsin miellyttävässä pakkauksessa: esiintymistaitoinen, komea ja sivistynyt.
Toisen romaaninsa Montecore. En unik tiger (2006, suom Montecore. Uniikki tiikeri 2007) jälkeen Khemiri on kirjoittanut neljä näytelmää. Esikoisnäytelmä Invasion! (2006) käsittelee Khemirin muun tuotannon tapaan maahanmuuttajien identiteettiä ja ruotsalaisuutta, mutta ennenkaikkea kyse on kielestä ja siinä piilevistä vallan mekanismeista. Kieli on manipulaatiota, ja manipuloida voi niin viestijä kuin viestin vastaanottaja, sekä mahdollisesti vielä väliin tuleva tulkki. Kuka ohjailee kieltä ja millä tavalla, kenellä on valta välittää totuus toisesta ihmisestä ja millä tavoin kieli vaikuttaa identiteettiimme? Miten ympärillä vellovat diskurssit syntyvät?
Tarkempaa olisikin sanoa, että Khemirin käsittelyn aiheena eivät ole maahanmuuttajat sinänsä vaan maahanmuuttajista käytävä keskustelu. Hän kuvaa diskurssin syntymistä ja muotoutumista, ja aktiivisina osapuolina tämän diskurssin synnyttäjinä ja muokkaajina ovat myös maahanmuuttajat itse.
B/ARVIND Och … jag vet inte varför men jag kan bara inte säga Arvind … Jag har alltid hatad det … Shit vad jag har blivit retad för det. Alla bara: “Vad sa du? Heter du Arvid?” Nej för fan. ARVIND. Med N!!! Jag orkar inte med samma förklaring som jag repeterat hela livet. “Inte Arvid: ARVIND, det är ett indiskt namn, min pappa kommer från … yadda yadda yadda” … Så istället lutar jag mig fram mot henne och säger: “Jag heter … Abulkasem.”
C/LARA Abulkasem?
B/ARVIND Ja, Abulkasem …
Invasionissa! sana Abulkasem johtaa aina harhaan. Abulkasemista puhutaan läpi näytelmän, mutta selvyyttä siitä, kuka tai mikä tai minkälainen Abulkasem on, ei saada. Abulkasem hajoaa vain pahemmin palasiksi. Loisen tavoin se elää roolihahmojen puheissa ja väittää olevansa mitä milloinkin. Se voi olla keskenkasvuisen naistenkaatajan alter ego, toisen roolihahmon sedän nimi, tai verbi tai adjektiivi, joka sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen.
Kolmen tutkijan muodostama asiantuntijapaneeli piirtää Abulkasemista kuvan kansainvälisenä terroristina, joka saa palvella kaikkia kuviteltavissa olevia stereotypioita miespuolisista muslimimaahanmuuttajista.
A/GUIDEN Hm … Så det finns inget i Abulkasems barndom som förklarar hans våldsamma framtid? Inga vapen? Ingen fundamentalism?
C/FORSKARE 2 Inte ännu. Som ung är Abulkasem fortvarande naivt oförstörd.
B/FORSKARE 1 Fast … Chi Yen Deck påpekar att Abulkasems far var mycket hatisk. Han slog sin fru och förgrep sig på sina döttrar.
D/FORSKARE 3 Just det. “Det var en perfekt grogrund för terrorism”, skriver Deck i den biografi som publicerades av amerikanska Doubleday 1987.
Ihmiset pitävät itseään rationaalisina ajattelijoina, ja helposti ajattelevat, että heidän mielipiteensä pohjautuvat faktatiedon vertaamiseen ja punnitsemiseen, ja sen suhteuttamiseen omaan arvomaailmaan. Minua itseäni kiinnostaa kuinka suuri osuus keskusteluissa esiintulevista mielipiteistä johtuu oman identiteetin ja sosiaalisen aseman rakentamisesta ja ylläpitämisestä. Sopivat, omia tarkoituksia palvelevat faktat voi aina hakea tai ne voi tulkita vaihtelevasti. Nettikeskusteluissa, eritoten maahanmuuttokeskusteluissa, tilastot kalisevat kivasti toisiaan vasten, kun ihmiset nostavat ne sapeleiksi ja kilviksi eteensä. “Faktat” muuttuvat pelinappuloiksi kun maailmankatsomukset ryhtyvät tukkanuottasille tai vaihtoehtoisesti klikkiytyvät keskenään.
Ollaanko samaa mieltä siksi, että ollaan aidosti samaa mieltä keskustelukumppanin kanssa vai siksi että sosiaalinen tilanne vaatii samanmielisyyttä?
Invasionin! kolmannessa näytöksessä parannetaan maailmaa kuppilassa teatteritieteen seminaariryhmän kesken. Ensin voivotellaan sitä, kuinka eilinen tentti oli asasvår, sikavaikea. Yksi seminaarilaisista kuitenkin kyseenalaistaa tämän ja kysyy, eikö koe ollut: “Fast … ändå ganska lätt. Eller?” johon muut vastaavat i munnen på varandra: “Ja verkligen, den var samtidigt ganska lätt också det var den ju förstås, ganska lätt.”
Khemiri on kielellinen kirjailija ja selvästi kuin kotonaan kielessä – tekisi mieli sanoa kielessä kuin kielessä. Erilaiset puhetavat, slangit ja näkökulmat käyvät lakkaamatta vuoropuhelua, ja jokainen nyanssikin tuntuu merkitykselliseltä. Yhdeksi kirjailijaksi ryhtymisen motivaatioistaan kirjailija on kertonut sen, miten hänen tunisialaissyntyinen isänsä kertoi muiden ihmisten suhtautumisen häneen muuttuvan sen mukaan, puhuuko hän ruotsia ranskalaisella tai arabikorostuksella.
Invasionin! kielellistä vaikutelmaa lisää se, että näytelmä on kirjoitettu neljälle näyttelijälle (A, B, C ja D), jotka näyttelevät kaikkiaan 18 roolia. Roolit saattavat vaihtua hetkessä, jopa kesken dialogin, mikä korostaa niiden kieleen sidottua luonnetta.
Kirjoittaja ei ole nähnyt näytelmän teatteriversiota vaan lukenut sen kokoomateoksesta Invasion! (Norstedts, 2008). Invasionia! on esitetty ainakin Ruotsissa, Saksassa ja viimeisimpänä New Yorkissa. Khemirin viimeisin näytelmä Apatiska för nybörjare kantaesitettiin Göteborgissa Folkteaternissa 17.9.2011.