Veera Antsalo:
Yksi mieleenpainuvimpia lukukokemuksiani on Amélie Nothombin Vaitelias naapuri (Les Catilinaires, 1995) Tässä Nothombin viidennessä romaanissa ja ensimmäisessä suomennetussa teoksessa eläköitynyt opettaja muuttaa vaimonsa kanssa maaseudulle viettämään rauhallisia eläkepäiviä. Idylliseen maalaiseloon hiipii kuitenkin painajaismainen sävy kun pariskunnan epämiellyttävä ja juro naapuri Palamède Bernardin tuppautuu kylään joka päivä neljästä kuuteen, istuutuu aina samaan tuoliin ja vastaa isäntiensä kysymyksiin tylysti ja lyhytsanaisesti. Naapurin tunkeutumista taloon jokapäiväiselle vierailulle on lopulta mahdoton estää. Pariskunnan sivistynyt ja pinnalta normaali käytös alkaa kuoriutua kun ulkopuolelta tuleva idyllinsärkijä tekee tabuista näkyviä. Kertomus on kevyen pinnan alla synkällä tavalla absurdi ja ahdistava.
Nothombin mököttäjälle jollain tapaa sukua on Herman Melvillen Bartleby kertomuksessa Bartleby (Bartleby, The Scrivener, 1853). Bartleby on newyorkilaisen asianajajan toimistoonsa palkkaama kirjuri. Aluksi kaikki näyttää hyvältä, sillä Bartleby on hyväkäytöksinen ja tunnollinen, huomaamaton työntekijä. Eräänä päivänä hän kuitenkin kieltäytyy tekemästä hänelle annettuja tehtäviä toteamalla tyynesti ”Mieluiten en”. Kirjurin johdonmukainen ja järkähtämätön kieltäytyminen työtehtävistä ja lopulta liikkumattomuus omasta työnurkkauksestaan on asianajajalle, työnantajalle vastaansanomatonta, hän on Bartlebyn edessä täysin voimaton.
Sekä Bartleby että Vaitelias naapuri näyttävät nerokkaalla tavalla mitä sivistyneen, käytössääntöihin ja kohteliaisuuteen perustuvan kanssakäymisen alla piilee. Molemmissa kertomuksissa mököttäjiensä riivaamat ihmiset tulevat lopulta sairaalla tavalla riippuvaisiksi riivaajistaan, jotka ovat erilaisia ja kummallisia siinä, että yksinkertaisesti kieltäytyvät tekemästä arkisesta elämästä pinnalta sujuvaa ja mukavaa.