Teppo Paulasto:
Näyttää siltä kuin pitkällinen vääntö esikoisrunokirjan kanssa olisi päättymässä julkaisuun. Näyttää vahvasti siltä, sanon, enkä puhu täsmällisemmin, koska sopimusta ei ole tehty, ja koska minulla on taipumusta taikauskoon. Kirja olisi voinut ilmestyä hiukan eri näköisenä ja eri kustantajilta jo viime tai toissa vuonna.
Käsikirjoituksen ensimmäinen versio oli käsissäni syksyllä 2005. Yhtään alkuperäistä runoa ei siitä ole jäljellä tai jos joku on, se on muuttunut liki tunnistamattomaksi. Viita- akatemiassa kirjoittamista opiskellessani sain valmiiksi syksyllä 2007 seuraavan käsikirjoitusversion, nimi vaihtui ja sisältö muuttui. Tämä lähti kustantajille. Seuraava versio postitettiin vuoden 2008 lopussa. Sitä seuraavana keväänä sain sydämentykytyksiä: kustannushenkilö soitti ja sanoi tykästyneensä, että hyvä siitä tulee, kun työstetään, julkaistaan ensi vuonna. Mutta kesän korvalla juttu kuivui lyhyesti kasaan, eikä mitään ehditty aloittaakaan.
Eipä mitään: takaisin töihin, käsikirjoitus jatkoi muodonmuutoksiaan. Seuraavan kerran kuulin keväällä 2010 käsiksen olevan syynissä toisessa kustantamossa. Syksyllä kässärin nimi ja osin sisältö vaihtui taas. Tilanne oli lupaava. Join onnessani punkkua kustantamon pikkujouluissa. Mutta talven aikana homma vaihteeksi peruuntui. Tein keväällä uusitun laitoksen käsikirjoituksesta, nimikin vaihtui jälleen, tekstien järjestys kääntyi lopusta alkuun ja tyyli kävi matalammaksi. Puolen vuoden päästä alkoi näyttää selvältä, että sekään versio ei ollut menossa läpi. Mietin jo kässärin lopullista hylkäämistä ja proosaan siirtymistä, jos se ei vielä kerran mulkattuna menisi talven aikana läpi. Hempeilemätön, mutta kannustava (siunattu olkoon) ateljeekriitikkoni totesi, ettei pidä luovuttaa, kun on takonut päätä seinään jo näinkin kauan.
*
Välissä setämäinen sana kirjoitusharrastajille.
Runokirjan kirjoittaminenhan on aivan loistava idea. Kustantajat odottavat kieli pitkällä teoksesi valmistumista ja riistävät sen jo raakileena näpeistäsi. Saat ylistäviä kritiikkejä, tulet tunnetuksi ja saat paljon rahaa. Teet Konneveden paikallismurteen kaikille tutuksi, pääset eduskuntaan ja telkkariin tai sinusta tulee lausuntoautomaatti erilaisten addiktioiden tai avioerojen alalla. Tai sitten et, kenties nämä eivät ihan toteudu sinunkaan kohdallasi. Jos esiinnyt runokeikoilla, saatat ainakin tavata oikeita runoilijoita ja voit pyytää niitä facebook- kavereiksi. Useimmat eivät kehtaa kieltäytyä. Älä kysy niiltä, paljonko niiden kirjat myyvät.
Jos ja kun ensimmäinen kässäri ei mene viikossa läpi Otavalla ja Södikalla, älä vedä itseäsi jojoon. Et vain ole Haavikko.
On mukavaa, kun nykyään käsikirjoitukset yleensä lähetetään sähköisesti. Sekin on muuttunut tässä esikoista hautoessa. Toki on totta, että sitkeän yrittäjän tiedostosta kustannusvirkailija pääsee vielä nopeammin eroon kuin paperinivaskasta, mutta säästyyhän siinä paperia, aikaa ja monta postimerkkiä. Kun ainutlaatuinen ja ihmiskunnalle liki korvaamaton hengentuotteesi saattaa saada pakit esim. 15 kustantajalta, ennen kuin löytyy se oikea. Pari vuotta sitten eräs kirjailija totesi, että täytyy luottaa omaan estetiikkaansa. Ja niinhän se on: jos kirja ei ole täyttä scheissea, se löytää kanavansa. Ja jos se on, ei sekään ole mikään ratkaiseva este. Ethän sinä itse sitä tajua.