Topi Haapanen:
Tuossa lumia lykkiessä on ollut aikaa pohtia hypermarketteja, kulutususkontoa, virtuaalilapsuutta sekä terveyden- ja sairaanhoitoa. Ajatus juoksee, kun auraa pihakäytävää ja viistää geometrisia muotoja puuterilumen muovaamiin lumivalleihin.
Ukko Ylikaavoitusjumala päätti taannoin, ettei Porvoon Kuninkaanporttiin pidä rakentaman hypermarketteja. Ei, sillä levällään oleva yhdyskuntarakenne pahentaa ilmastonmuutosta. Hyvä niin, sillä löytyyhän Helsingin kehältä jo mukavasti ostosgettoja, jonne porvoolaisperhe saa jatkossakin autoilla ilmastonsuojelun nimissä ostamaan halpuutta.
Olipa hypermarketti sitten missä tahansa, niin miten sellainen ilmiintymä ylipäätään rimmaa nykyajan uhkakuvien kanssa? Meneillään on jonkinmoinen talousahdinko, josta ulospääsynä nähdään vain kulutuksen lisääminen, vaikka nyt olisi tarjottimella mahdollisuus muuttaa koko elämäntapaa. Keksiä jotain?
Jotta kulutus kasvaisi, on myyjien löydettävä uusia ostajia. Missä ne asiakkaat ovat? Markkinavoimat ovat astuneet Feisbuukkiin. Ja tuo on minusta outoa; moiset yhteisöt ovat syntyneet käsittääkseni jostain aivan muusta syystä, kuin tarpeesta olla mainostaulu. ”Hei, ollaanx kavereit, mä oon toi www.sipulinkukkahousuverkkokauppahelvetti.com, mä dilkkaan tosi ihkui juttui, tuu mun frendiks?”
Virtuaalimaailma verkottaa ja koukuttaa. Pihoja kolatessa olen pohtinut, minne ovat lapset kadonneet. Lienevätkö Mai Speississsä, Mesessä, Countter Straikissa vai missä? Kovin vähän piittaavat hulppeasta lumitalvesta. Sen sijaan ulkona näkyy vain perinteisiä koiriensa ulos vetämiä taluttajia sekä tupakoitsijoita. On toki parempi, että lapset ampuvat ihmistä päähän pelimaailmassa kuin lenkkipolulla. Head shot.
Olen kolannut kadunvarttakin. Kunnan auramiestä ei ole näkynyt, taitaa olla rahat lopussa. Kuntatalouden suurin menoerä ei kuitenkaan ole katujen auraus, vaan erikoissairaanhoito. Osaammehan elää erinomaisen epäterveellisesti, josta syystä sairastumme erinomaisen vakavasti, josta syystä tarvitsemme erinomaisen kalliit hoidot, josta syystä parannumme juuri sen verran, että voimme jälleen palata epäterveelliseen elämään. Emmehän me pirulaiset edes kuole, vaan sitkaasti sinnittelemme elämän syrjässä kiinni lisäten erikoissairaanhoidon kuluja.
No, minä se vain hinkkaan lumikolalla kerrostalon pihakäytäviä, vaikka homma kuuluu huoltoyhtiölle. Jääkaapilla mainoskatkon aikana asioiva taulutelevisioonsa ja kotiteatteriinsa kiinni kasvanut naapuri vilkaisee ikkunasta. Vilkutan hänelle lumisella rukkasella. Pitänee minua hulluna, paradoksaalista kyllä.