Seija Kerttula:
Tietokirjallisen kirjoitusryhmäni perustaja, dynaaminen amerikkalainen professori Alana pitää kolmen tunnin workshopin julkaisemisesta. Paikalla on kymmenisen vakiojäsentä.
Alana piirtää viivan fläppitaulun paperiin. Alkupäässä on aloitteleva kirjoittaja, 0. Loppupäässä kirjailija, jolta julkaistaan kaikki, 10. Alana pyytää esimerkkiä. Dan Brown, joku sanoo. Normaalisti viivalla edetään hitaasti, blogista tai lehtijutuista aloittaen ja vähitellen siirtyen eteenpäin kohti kirjan julkaisemista. Mutta miten voi päästä nopeasti kymppiin? Vastaus: kirjoittamalla heti bestsellerin, jonka kustantaa itse. Vaikutamme huvittuneilta, mutta Alana vakuuttaa, että näin voi todellakin tehdä. Hän kertoo osallistuneensa tilaisuuteen, jossa tämän itse tehnyt kirjailija oli selvittänyt reseptiä.
Ensin on tietenkin kirjoitettava se bestseller. Sitten vain toimitaan seuraavan strategian mukaan: luodaan yhteyksiä erilaisiin aiheeseen liittyviin instansseihin ja sovitaan markkinoinnista niin, että instanssi saa jonkin symbioottisen hyödyn siitä, että se laittaa sivustoonsa ilmoituksen kirjan ilmestymisestä, linkin sen myyntisivulle sekä lähettää siitä maininnan postituslistalleen oleville henkilöille ennen sen julkistuspäivää. Kun kirjan taustalla on tällainen laaja ja käytännössä ilmainen julkistus- ja tiedotuskoneisto, syntyy samanaikaisesti suuri määrä valmista kiinnostusta ja seurauksena on valtavasti tilauksia heti julkistuksen yhteydessä. Tämä tekee kirjoittajasta bestsellerkirjailijan, ja tällainen nimitys ikään kuin kanonisoi hänet kustantajien silmissä ja liitetään häneen koko loppuelämän.
Alana on strategiasta vaikuttunut ja aikoo kokeilla sitä, sillä hän haluaa jonakin päivänä elää yksin kirjoittamisesta. Ehkä se voisi toimiakin amerikkalaisessa maailmassa. Hän on kirjoittamassa kirjaa elämänsä uudelleenluomisesta (selvä bestseller-aihe jatkuvan muutoksen murjomassa maailmassa), ja hänellä on yhteyksiä erilaisiin kansainvälisiin järjestöihin sekä sivusto, jota luetaan.
Seuraavaksi käsitellään kirjaehdotuksen eri vaiheita ja tutkitaan oppaita. Tietokirjallisesta teoksesta tehdään yleensä ennen kirjoittamista kustantajalle ehdotus, joka käsittää saatekirjeen, kirjan kuvauksen sekä omaelämäkerran, mitkä kaikki ovat ratkaisevia kustannuspäätöksen saamiselle. Kukin niistä on saatava yhdelle sivulle, sillä kustannuspäätösten tekijöiden aika ja kärsivällisyys ovat aina vähissä. Saatekirjeen on oltava lyhyt ja käsitettävä vain kolme kappaletta. Kirjan kuvaus on kustantajalle näistä merkittävin. Omaelämäkerran on käsitettävä kirjoittajasta olennaiset ja kiinnostavat tiedot, jotka voi tarvittaessa tiivistää kolmeksi lauseeksi.
Lopuksi puhumme ryhmämme yhteisjulkaisusta, vaikka sille jää vain vähän aikaa. Alana tarjoaa tähänkin myyvää teemaa, monikulttuurisuutta, johon liittyen voisimme kirjoittaa jotakin yhtenäistä. Mutta jotenkin romahdamme asteikolla jonnekin ykköstasolle. Olen ehkä osasyyllinen, sillä sanon, että ehkä voisimme löytää yhteisen teeman jo olemassa olevista teksteistämme. Ranskalainen Marie uusii aiemman ehdotuksensa tutusta painajasta, joka on luvannut tehdä 50 nidottua kirjaa kolmen euron kappalehintaan. Niitä voisi sitten vaikka antaa sukulaisille ja ystäville. Alana ei näytä oikein tyytyväiseltä.
Poistun tilaisuudesta sekavin tunnelmin, ja fläppitaulu kummittelee mielessäni. Huomaan kaipaavani normaalia ryhmätapaamista, jossa luetaan muisteluksia menneestä maailmasta tai muita kunkin kiinnostusta heijastavia kirjoituksia. Silloin emme ole asteikolla 0–10 matkalla kohti menestystä, vaan onneksi jossain aivan muualla ja kaikkine puutteinemme ikään kuin jo perillä: jaetun sisäisen ja kielellisen kokemuksen koskettavassa ja mystisessä maailmassa, joka ei ole ostettavissa eikä myytävissä.