Matti Itkonen:
Vuonna 1936 ilmestyi Arne Sörensenin mielenkiintoinen teos Nykyajan ihminen. Se suomennettiin 1937. Jo tuolloin, yli 70 vuotta sitten, Sörensen kuvasi tekniikan paulomaa ihmistä jotenkin tulevaa enteillen. Kohti tekotodellisuutta ojentautuva ihmisyys vaikuttaakin saavan jokseenkin ajattoman luonnehdinnan:
Mutta me, jotka nykyään elämme, voimme puhtaasti tilastollisestikin todeta, ettei ihminen ollut ylivoimaisesti ratsionalistinen luomus. Hän tahtoi sen sijaan elää, kokea, ja kun ei ollut olemassa muita mahdollisuuksia, hän pani teknikot rakentamaan elokuvateattereita ja urheilukenttiä, missä miljoonat ihmiset aina iltaisin saavat sellaisia elämyksiä, joita eivät voi saada päivällä, nauttimalla joko filmissä esiintyvästä rakkaudesta ja rohkeudesta tai nyrkkeilijän voimasta tai kilpa-ajojen jännityksestä. Koko se luova mielikuvitus ja sielullinen lämpö, joka oli täytynyt jättää pukusuojaan, kun mentiin tehtaaseen, kohdistuu nyt siihen laihaan korvikkeeseen, jota toiset ihmiset tehdasmaisesti tuottavat. […] Sillä tämä on kenties kaikkein traagillisinta koneiden aikana. Ihminen on siinä määrin vieraantunut leikistä ja luomisen taidosta, että hän ostaa elämää koneitse, sinäkin vapaa-aikana, jonka herra hän voisi olla: elokuvat, autot, moottoripyörät, autokilpailut, eläintarhat, koneilla valmistettu ruoka, koneellisesti esitetyt kauniit kertomukset ja laulut, radio ja gramofoni.
(S. 257 – 258.)
Robo sapiensin eli koneihmisen ongelmaa on käsitelty innostavasti jo ennen Sörenseniä. Yhdysvaltalainen filosofi ja psykologi William James piti runollisen puheen naisylioppilaille 1899. Hänen sanansa julkaistiin J. Hollon taidokkaana suomennoksena 1916. Toinen painos Elämän ihanteita -teoksesta otettiin vuonna 1920. Jamesin ajatukset tuovat mieleen tieteiskirjallisuuteen yhdistyvät vastaisuusnäyt:
Jos siis tulevaisuuden homo sapiens vain kykenee sulattamaan ruokansa ja ajattelemaan, niin mitäpä hän silloin ollenkaan tekee kehittyneillä lihaksilla? […] Kun nestemäinen pepsiinipitoinen ja ennakolta puoleksi sulatettu ravintomme, sanoo hän [Jamesin nimeltä mainitsematon ystävä], tulevaisuudessa valmistetaan ilmakehän kemiallisista ainesosista ja kun voimme imeä sen astiasta itseemme lasiputken läpi, niin mitä silloin teemme hampailla tai vatsallakaan? Ne voivat hävitä samalla kertaa kuin lihaksemme ja fyysillinen rohkeutemme ja me antaudumme täydellä syyllä ihailemaan suunnattomia pääkallojamme, jotka kupolien tavoin kohoavat silmälaseilla varustettujen silmiemme yli ja ärsyttävät taipuisia pieniä huuliamme vuodattamaan oppinutta ja nerokasta puhetta, joka on meidän soveliaimpana askareenamme.
(S. 115.)
Tätä nykyä on olemassa marionetti-ihmisiä ja kameleontti-ihmisiä. Marionetti-ihminen asuu todellisuutta silkkana ulkokuorisuutena: hän toteutuu itsensä ulkopuolisen tahdon ohjailtavissa sekä johdateltavissa olevana olentona. Tarkemmin ilmaistuna hän merkitsee myös reflektittömyysolentoa. Kameleontti-ihminen taas syntyy sisäisyyden ulottuvuudesta: sen alkupiste sijaitsee aina subjektin olemusinteriöörin ytimessä. Koska hän pysyttelee ulkopuolisen tahdon ulottumattomissa, tarkoittaa hän niin ikään sisäisyydeltään olemismysteeriä.
Marionetti-ihmisessä ei ole mitään yllättävää, vaan tiedetty menneisyys tekee myös tulevaisuudesta etukäteen tunnettavan, ennustettavissa olevan. Siksi marionetti-ihminen on ulkoa opitusti trendikäs. Jäljelle jääkin siis enää vain kerran opitun toistaminen, alituismonistaminen. Lyhyenä yhteenvetovertailuna olisi mahdollista esittää seuraavanlainen erittely: Kameleontti-ihminen on oman elämänsä itsenäinen subjekti. Marionetti-ihminen on olemisensa epäitsenäinen subjekti, koska hänen ulkokuorisuutensa – omavalottomana – heijastelee ulkopuolisen sisäisyyden tahtoa.
Robo sapiens kuuluu kategoriaan marionetti-ihminen. Hänen suhteensa maailmaan on fyysinen, kehollinen. Entä sitten epäkoneihminen, millainen hän on ihmisyyslaadultaan? Ainakin tuon ihmisihmisen maailmasuhde lienee olemukseltaan ”päällinen”, pääistynyt: sitä hallitsee näkemys tajunnallisuudesta, mielellisyydestä. Homo faber, tekevä ihminen sekä homo aestheticus, esteettinen ihminen, sijaitseeko heidän olemispaikkansa luokassa kameleontti-ihminen? Tekeekö tekotodellisuuteen viehättyneisyys jostakusta anti-ihmisen? Takaako kaunosieluisuus pysyvän aseman ihmisyyslistan kärkisijoilla?
Robo sapiens, oletko kuluttajana kyborgi? Vai lymyileekö meidän jokaisen uumenessamme pieni kone? Ihminen, tutkistele itseäsi ja omaa olentoasi. Ellet löydä vastausta eksistentiaalisuusrobotiikkasi probleemiin ajatustesi kätköistä, silmäile teosta Kyborgin käsikirja (2007). Tai kenties jaloittelu auttaa sinua päättelemään asiantilan oikean tolan. Sillä tavoin totuutta on helpompi käsitellä. Vai tekevätkö koneet senkin puolestasi?