Sandi

Kirjahyllyä järjestellessä käteen osui vanha kulunut paperikantinen teos, jonka irtosivut levähtivät lattialle. Omistuskirjoitus kuului. “Tervehdys Pentille Kaukasukselle. Lähetetty kotoa tammikuulla 1943.” Edgar Wallacen Luutnantti Romuluu oli ilmeisesti palannut SS-pataljoonan veteraanin repussa kotimaahan, joutunut kiertoon ja päätynyt lopulta hyllyyni. Välissä tapahtui ainakin yksi kuolinpesän selvitys ja avioero.

Wallace (1875-1932) oli erittäin tuottelias jännitys- ja seikkailukirjailija, joka ehti julkaista mm. 175 romaania. Luutnatti Romuluu kuuluu Sandi-romaanisarjaan, joista käsiini ovat päätyneet edellämainitun lisäksi Sandi, Joen kansa sekä Bosambo. Sarjan päähenkilö on brittiläisessä siirtomaa-Afrikassa toimiva komissaari Sanders eli Sandi, joka hallitsee pienen valkoisten upseerien komentaman mustan sotajoukkonsa ja konekiväärien avulla valtavaa maa-aluetta Joella, jonka pikku heimokuningaskunnat käyvät alituista sotaa toisiaan ja välillä siirtomaahallintoa vastaan. Muita tärkeitä hahmoja ovat mm. Sandin liittolainen, Ochorin kuningas Bosambo, entinen monrovialainen varas ja vankikarkuri, neuvokas ja häikäilemätön opportunisti eli synnynnäinen valtiomies, sekä luutnantti Tibbets eli Romuluu, itseään täynnä oleva pöyhkeilijä, joka pitää alkuasukkailta saamaansa nimeä “Silmä, joka ei milloinkaan sulkeudu” kunnioituksen osoituksena, voimatta kuvitellakaan nimelle rahvaanomaisempaa  merkitystä.

Sandi on äreä ja kuivan sarkastinen mies, jolle toiseksi suurin kauhistus on hyvää tahtova ja tasa-arvosta puhuva valkoinen idealisti. Vielä pahempi on kouluttautunut englantia puhuva musta mies.  Kapinat ja salaliitot kukistetaan, syylliset hirtetään ripeästi, mutta kaunopuheisesti, kun höyrylaiva “Zaire” ilmaantuu yllättäen joenmutkasta. Kun Sandi joutuu pulaan, tiukassa paikassa luotettava ja rohkea Bosambo pelastaa tämän. Kirjat ovat peittelemättömän rasistisia ja kolonialistisia imperiumin ylistyksiä, silti edelleen varsin luettavia ja viihdyttäviä brittihuumorin perinneherkkuja kirjoittajan ansiokkaan kielen- ja komiikantajun ansiosta. Dialogi  vilisee teräviä sananlaskuja sekä käytännöllistä konservatiivifilosofiaa.

Tutustuin Wallaceen 80-luvulla, kun äitini totesi, että näitä aikoinaan kovin suosittuja kirjoja ei kai enää saisi lukea saati suositella kyseenalaisen sisällön vuoksi. Nämä tosikkomaiset ajatuskulut eivät ole noista päivistä muuttuneet, elleivät hullummiksi. Jos haluaa saada realistisemman käsityksen siirtomaahistorian pimeimmistä luvuista, voi aina tutkia Adam Hochschildin painajaismaista Kuningas Leopoldin haamua tai upota Joseph Conradin Pimeyden sydämeen. Sandi-sarja on puhdasta viihdettä, omaan aikaansa sidottua ja ihastuttavasti patinoitunutta.

Nykyisin niin yleinen ilmaisu palaveri on saattanut tulla Suomessa laajempaan käyttöön Wallacen kirjoista. Pieni tietosanakirja vuodelta 1927 kuulemma kertoo sanan tarkoittavan neekerien kyläkokousta. Sandi päättää neuvonpitonsa hallintoalamaisten kanssa toteamukseen: “Palaver on päättynyt.” Näihin sanoihin päättyi säännöllisesti myös Viisasten kerhon puheenjohtajan Tauno Rautiaisen juontama visailu Ota tai jätä, jota seurasi puoli yhtenäiskulttuurista Suomea. Hyvää seuraavaa kyläkokousta kaikille neekereille, yritetään viihtyä.