Särön sarjakuvataiteilija voittoisana

Tämän vuoden ensimmäisessä Särön numerossa esiteltiin porvoolainen sarjakuvataiteilija Emmi Valve.  Hänen varsin järisyttävä sarjakuvavihkosensa Circus femme fatale voitti Helsingin sarjakuvafestivaalin Taivaallisin pienlehti -kilpailun. Lisäksi hän pärjäsi hyvin  Sarjis 2009 kilpailussa ja voitti  jaetun IV palkinnon  sarjakuvallaan Aikuisia.

Särössä 1-2/09 julkaistiin pari tarinaa Circus femme fatale -kokoelmasta, ja lisäksi Emmi Valve piirsi Säröä varten aiheeseen liittyvän uuden neljän sivun sarjakuvan ”Elefanttinainen”. Alla pieni ote Särön artikkelista ”Emmi Valve piirtää päiväkirjaa pöytälaatikkoon ja friikkejä sirkukseen”.

” — Circus femme fatale -kokoelma alkoi kehittyä naispuolisten ystävien kohtaloista. ”Monilla ystävistäni oli perheet jo mallillaan, mutta yllättäen he joutuivat kohtaamaan kauhean vaikeita kriisejä. Joltakin esimerkiksi lähti mies kävelemään.” Ystävien kriisit saivat Valveen ajattelemaan naisen rooleja; turvallinen äiti on vain yksi niistä. ”Olen aina tuntenut jonkinlaista vetoa sirkukseen. Oli siis luontevaa sijoittaa naiset friikeiksi sinne.”
Kaikkien tarinoiden taustalla ei ole todellista tapahtumaa, mutta useiden nais- ja mieshahmojen
piirteiden esikuvat ovat löytyneet lähipiirin ihmisistä. — ”