Tiina Raevaara:
Ei saisi valittaa. Eihän? Mutta joskus vain kovasti tekee mieli. Juuri tällä hetkellä haluan valittaa esim. näistä asioista:
- en saa apurahoja
- en saa kirjallisuuspalkintoja
- kirjojani myydään hyvin vähän
- minua ei pyydetä telkkariin tai radioon
- minua ei haluta naistenlehtiin tai muihinkaan lehtiin
- minua ei pyydellä kirjastoihin tai matineoihin
- minua ei haluta kirjamessuille esiintymään
Onko näillä väliä? En tiedä. Oikeastaan haluan vain kirjoittaa kirjoja.
Kirjojen kirjoittamisessa on kuitenkin se inhottava puoli, että siihen menee aikaa, ja tuo aika on niin pitkä, että siinä ehtii tulla nälkä useammankin kerran. Siksi kirjoittamisajalle täytyy löytyä rahaa. Kun ei ole rahaa (apurahaa, myyntituloja tai palkintoja), ei voi kirjoittaa, tai täytyy kirjoittaa hyvin hitaasti, sen verran kun muulta työnteolta ehtii. Minä en tällä hetkellä juurikaan ehdi enkä jaksa muulta tekemiseltä, rahanhankkimiselta siis. Palo kirjoittaa olisi kova, mutta resurssit kovin vähäiset.
Toisaalta kun mieliala on valmiiksi matala, pienetkin vastoinkäymiset tuntuvat suhteettomilta. Kuulin juuri, että Parnasso ei aio lainkaan arvostella uusinta kirjaani. Asia ei ole suuren suuri – arvosteluita on muuten ilmestynyt runsaasti, ja suurin osa niistä on ollut oikein hyviä. Mutta apurahattomana ja huomionkipeänä tällainenkin tuntuu kohtuuttomalta.
Vaan kenelle voisi valittaa? Luultavasti itselleni. Pitäisi kirjoittaa parempia kirjoja, olla paremman näköinen, markkinoida itseään kirjakauppa- ja kirjastovierailuille. Niin kuin niiden kaikkien muidenkin samassa tilanteessa olevien pitäisi.
Julkisuus on kaiken a ja o, sanotaan joskus ohjeeksi. Vaan ei julkisuuttakaan noin vain saa. Ketä kiinnostaisi keskinkertainen kahden kirjan kirjailija ja hänen rakastumisensa, vauvansaantinsa, avioeronsa tai mekkonsa? Ja olisiko siitä edes oikeasti hyötyä kirjojen myynnin tai apurahansaannin kannalta?
Nyt lopetan valittamisen ja jatkan kirjoittamista.
Vain kirjoittamisella on merkitystä. Ihan totta.