Valokuvaa Säröön!

Sanna Saastamoinen:

Viimeksi blogitekstissäni huutelin kuvataiteilijoiden ja kuvittajien perään. Muutama tarjokas on tullutkin mutta lisää toivoisin. Nyt koetan sen sijaan vihellellä valokuvien perään.

Olemme juuri selailleet uusinta lehdykkäämme lävitse ja todenneet, että muutamaa haastateltavan kotialbumikuvaa lukuun ottamatta, valokuva suorastaan loistaa poissaolollaan. Minä kun niin toivoisin, että upeat valokuvat häikäisisivät lukijoita lehden sivuilla. Edelleenkin lehti on suurimmilta osin mustavalkoinen, mutta valokuvathan ovat mustavalkoisina parhaimmillaan, eikö? Sitä paitsi onhan se kansikin olemassa, ja saapa nähdä saadaanko värisivuja vielä seuraavaan numeroon.

Särö-lehti antaa hyvän mahdollisuuden tuoreelle tai varttuneellekin valokuvaajalle päästä kokeilemaan kulttuurijournalismin kuvallisia rajoja. Rahaa tosin on tarjolla niin hintsusti, että muut arvot kannattaa ennemmin pitää mielessä kiinnostuksen herätessä. Teemme lehteä edelleenkin lähinnä vapaaehtoisvoimin.

Nyt siis valokuvan taitajat ilmaiskaa innostuksenne. Tulkaa mukaan Särön sopivasti hämärään porukkaan kehittämään lempilastamme yhä valovoimaisemmaksi. Kommenttia ketjuun tai viestiä sanna(piste)saastamoinen(ät)gmail(piste)com.