Risto Niemi-Pynttäri:
Kukaan ei ole murrosikäisten suojeluspyhimys. Viattomien lasten päivä (28.12.) tuntuu turhalta kulttuurissamme, jossa lapsia pidetään aina viattomina. Varhaisnuoria epäillään kaikesta: paikkojen rikkomisesta, näpistelystä ja huonosta kielestä. Jos verkon keskustelufoorumilla joku käyttäytyy huonosti, häntä nimitellään heti murrosikäiseksi, joka läksyjen tekemisen sijaan häiriköi verkossa.
Herodes tapatti kaikki käsiin saadut poikalapset, kun etsi tuota oman valtansa uhkaajaa. On puhuttu massateloituksista, eräänlaisesta lasten holokaustista. On myös kysytty, eikö Jeesus ollut välillisesti syyllinen tapahtuneeseen, koska häntä etsittäessä kuoli valtavat määrät viattomia lapsia. Jos hän olisi uhrannut itsensä jo poikana, verilöylyltä olisi säästytty. Toisaalta Jeesus oli vain pakolaislapsi. Tämä on eettisesti läpipohdittu asia, siitä ei minulla ole sanomista. Mutta herodeksista on, he pelkäävät tulevaisuutta.
Lueskelin vanhoja karjalaisia, ortodoksisia, kansantarinoita. Niitä, joissa puhutaan Mariasta, joka syö puolukan. Niitä, joissa puhutaan Kiesuksesta tai Spuassusta. Eräässä Herodeksen vainosta kertovassa legendassa Kiesuksen sanottiin olevan viistoistavuotias.
Siinä on jotain osuvaa. Sillä eikö yleinen suhtautuminen noin 15 v. poikiin muistutakin Herodeksen poikavihaa. Verkkoherodekset, viranomaisherodekset, kouluherodekset, ja kauppaketjujen herodekset vainoavat nimenomaan murrosikäisiä.
Juuri sen ikäisiin poikiin suhtaudutaan usein kuin lainsuojattomiin. Kaupoissa heitä kytätään mahdollisina varkaina, koulussa epäillään pinnauksesta ja lunttauksesta, kotona epäillään sitä, mitä he tietokoneillaan puuhaavat. Juuri ennen ripille pääsyä he ovat siis yhä lainsuojattomia.
Legendoissa ei ole uskonnollista puhdasoppisuutta, ja niiden osuvuus perustuukin johonkin muuhun. Vuonna 1934 Aunuksessa ylös merkityssä legendassa Spoassu oli 15 -vuotias, kun Herodeksen epäily tämän ikäisiin heräsi – niin Maria lähti lastaan piilottelemaan. Sotajoukko kintereillään Maria ja poika pakenivat taloon. Marian silmiin pisti se, että siellä oli iso uuni kuumana leipomista varten.
– Katsokaa minä panen poikani uuniin. En anna teidän tappaa, itse tapan.
”Siellä se oli hyvin kuumilla hiilillä poika, ja uunin eteen pannaan rauta. Siellä paistuu kuoliaaksi poika. Poika oli uunissa kolme vuorokautta, ja vartijat olivat vahtimassa, ettei Maria ota sitä pois. Kolmantena päivänä otettiin rauta pois uunin edestä. Uuni avattiin – sinne oli kasvanut nurmi, heinikkoinen, ja kaikenlaisia kukkia oli kasvanut lapsen ympärille! Ja lapsi leikki siellä kukilla. Siellä olivat myös kaikenlaiset marjat ja puiden hedelmät, niillä hän oli leikkinyt ja niillä elänyt.”
(Legendat, kansankertomuksia Suomesta ja Karjalasta 1981).
Tästä legendassa on enteellisyyttä: aikanaan haudasta nouseva Jeesus ikään kuin harjoittelee tulevaa heräämistään. Muutakin symboliikkaa tarinasta löytyy: Uunissa liha kypsyy, mutta poikaan ei uunikaan pysty. Siinä on ehkäpä häivähdys nuoren 15 vuotiaan seksuaalisuudesta, “naida vai palaa” kokemuksen symbolisesta esityksestä, kiirastulesta jossa ennen aikaan selibaatin katsottiin hienostavan sielun hyvän tuoksuiseksi kukkakedoksi.
Tarinassa tuntuu olevan tärkeää se, kuinka äiti tuntee poikansa paremmin kuin Herodeksen sotilaat tai hänen modernit kätyrinsä. Äiti aivan kuin näyttäisi muodollisesti seuraavan viranomaisten vaatimuksia, ja pistäisi poikansa sellaiseen paikkaan josta tämä ei selviä. Mutta hän tuntee poikansa ja tietää, että hän selviää.
Nykyään opettajien ja ammattilaisten arviot pojista saattavat olla musertavia, mutta vanhemmat tietävät, tai ainakin toivovat, että kyseessä on vain vaikea vaihe. Ehkä tuo legendan uuni-episodi kertookin tällaisesta vaikeasta vaiheesta, sellaisesta, mistä herodesten edustajat eivät usko nuoren selviävän – mutta tämäpä selviää.