Unohtuiko WSOY:n tulevalta toimitusjohtajalta runous vahingossa vai tarkoituksella?
Helsingin Sanomat (3.2.2009) kertoo, että WSOY:n uusi toimitusjohtaja on huhtikuusta lähtien Anna Baijars. Baijarsin intohimoja on saada WSOY:n toiminta kustannustehokkaammaksi janopealiikkeisemmäksi.
Toisaalta — vai onko tässä mitään ristiriitaa? — tuleva toimitusjohtaja toteaa, että “ihmiset haluavat kirjallisuutta, joka herättää ajatuksia, puhuttelee ja vähän haastaakin.”
Baijars jatkaa: “Ei ole mitään taikatemppua löytää uusia menestyskirjoja ja uusia kirjojen lukijoita”. Ja vielä: “Kustantajan ammattitaito on löytää ne kirjalijat, jotka menestyvät. Tämä on kauhean pitkäjänteistä työtä.”
En tiedä, kaipaako Baijars ulkopuolisia kommentteja ja menestysreseptejä, mutta tästä tulee yksi: On olemassa tutkittua tietoa siitä, että runokirjat myyvät todella huonosti, ja novellikokoelmatkin melko huonosti. Vaikka runokirjojen joukosta saattaa pulpahtaa kultajyviä kerran tai pari vuosikymmenessä, genre on kokonaisuudessaan kannattamaton. Joten ainakin runoista kannattaa luopua, ja varmuuden vuoksi myös novelleista, ainakin kotimaisista.
Tämä ei ole sarkasmia, vaan silkkaa tilastollista faktaa. Baijarsin haastattelussa ei sanallakaan viitattu runouteen, joten oletan, että WSOY:n ja pienkustantajien välillä on tehty työnjakosopimus vai sanoisinko genrenjakosopimus.
Sopimus hyödyttänee sekä isoja että pieniä. Isot muuttuvat tehokkaammiksi ja pienet saavat kulttuurityöstä kilpensä entistä kiiltävimmiksi ja täten saattavat jonakin päivänä tai yönä houkutella puoleensa myös rahalintuja.
Kärsiviä osapuolia ovat ainoastaan ne runoilijat ja lyhytprosaistit, jotka eivät diilistä vielä tiedä — jotka jäävät epätoivoisina kolkuttelemaan raskaita, kantavien talojen ovia.
Odotan mielenkiinnolla, paljastaako Baijars sopimukset. Mutta vielä suuremmalla innolla odotan tietoa, että tällaisia sopimuksia ei olekaan tehty, ja että runous (ja muu joka ei kauheasti myy) unohtui vain haastattelusta, ei kustannusohjelmasta.
Olen vilpittömästi arvostanut suomalaisten suurten kustantamoiden tähänastista kiinnostusta taloudellisesti kannattamattomankin aineiston jalostamiseen ja levittämiseen.
Vaikka toisaalta, olen myös kuullut, että runous ei ole muuta kuin lumen alta pilkottava valkea maamuna, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Humalaiset ja lapset sille vain joskus tuppaavat pölöttämään, kun kohdalle sattuvat.
Sisukasta vaellusta tulevalle toimitusjohtajalle toivottaa Agentti M.