Tarita Ikosen intiimissä, mielenterveysteemaa käsittelevässä runokokoelmassa itsetuhoisuuden vastavoimana on kirjoittaminen. Lukukokemus on vaikea, kirjoittaa Tuuli Kunnas. Kritiikki on julkaistu alun perin Särön numerossa 47–48.

Tarita Ikosen intiimissä, mielenterveysteemaa käsittelevässä runokokoelmassa itsetuhoisuuden vastavoimana on kirjoittaminen. Lukukokemus on vaikea, kirjoittaa Tuuli Kunnas. Kritiikki on julkaistu alun perin Särön numerossa 47–48.
Anatomioita-runokokoelma on onnistunut läpileikkaus italialaisen Antonella Aneddan tuotannosta 1980-luvun lopulta nykypäivään. Hannimari Heinolle myönnettiin vastikään arvostettu Premio Flaiano di Italianistica -palkinto teoksen suomentamisesta. Kritiikki on julkaistu alun perin Särön Arkkitehtuuri ja mielenterveys -numerossa.
Surrealistista runoutta, muistelmia 1940-luvulta ja puuhuilumusiikkia elektronisessa äänimaisemassa. Porvoolaiset muusikot Viljami Mehto ja Sanne Tschirpke tuovat Mark Mallonin tuoreen Antiplan-runoteoksen yleisön kuultavaksi perjantaina 16.6.
Raisa Jäntti kirjoitti koronapandemian aikana kookkaan runokirjan, jossa seurataan penkkiurheilua – yhdessä, mutta yksin. Riskinotto on runoudessa kiinnostavampaa kuin yllätyksettömyys ja eheys, kirjoittaa kriitikko Janne Löppönen. Kritiikki on julkaistu ensi kerran Särön numerossa Arkkitehtuuri ja mielenterveys.
Alice Oswaldin runoteos Muistomerkki ammentaa tuoreella tavalla Homeroksen Iliaasta. Se on innostava esimerkki luovan kääntämisen mahdollisuuksista, kirjoittaa kriitikko Janne Löppönen. Kritiikki on julkaistu ensi kerran Särön numerossa 47–48.
Runoilijan saappaisiin astunut entinen taitoluistelija Kiira Korpi kirjoitti teoksen, joka Helsingin Sanomien kriitikon mielestä ei olisi ansainnut tulla julkaistuksi. Kritiikin aiheuttamasta kuohunnasta välittyy hapertuva suhteemme mediaan, toteaa Vesa Rantama: “Alamme olla vaarallisen tottuneita siihen, että julkisuuden henkilö voi sanella itse esille tulemisensa ehdot.”
Esikoiskirjaansa kirjoittava medianomi ja lastentarhanopettaja Riitta Salke ottaa kantaa Kiira Korven uutuusteoksen murskakritiikin nostattamaan ajankohtaiseen keskusteluun runokritiikistä – runomuodossa.
Seuraava Särö Open Mic -lavarunousilta pidetään lauantaina 25.3. Porvoossa. Tule paikalle hyvissä ajoin – viime kerralla sali tuli ääriään myöten täyteen.
Lauantaina 21.1. sydäntalveamme valaisee Särö Open Mic, jossa kaikki halukkaat saavat esittää omia runojaan. Porvoossa järjestettävään iltatilaisuuteen on vapaa pääsy.
Syksyn toinen kaikille avoin runoklubi pidetään 19.11. Esiintymispakkoa ei ole, vaan paikalle voi tulla myös vain kuuntelemaan ja katsomaan.