Veera Antsalo
Työtä etsiessäni törmäsin työpaikkailmoitukseen, jossa etsittiin (useaa) vedenkeittäjää. Ilmoituksen mukaan aiempi kokemus ei ole välttämätön ja tehtäviin ”kuuluu vedenkeittimen täyttäminen ja tyhjentäminen syviin lautasiin yhdessä (tuotemerkin nimi)-pikapuurohiutaleiden kera”.
Huvituin. Vedenkeittäminenhän nyt on toimenpide, josta lapsikin selviää, varsinkin kun keittovälineenä on turvallinen ja helppokäyttöinen vedenkeitin, eikö? Olisiko tässä sellainen nykyaikana yhä harvinaisempi työpaikka, johon kelpaisi kuka tahansa vailla mitään kokemusta tai koulutusta? Sellainen runoilijan suojatyöpaikka? Veden keittäminen ja keitetyn veden yhdistäminen puurohiutaleisiin kuulostaa naurettavan helpolta.
Entä jos tehtävään hakee – kuten usein käy – useampia henkilöitä kuin on paikkoja vedenkeittäjiksi? Miten työnantaja seuloo joukosta pätevimmät vedenkeittäjät? Kuka voi perustellusti väittää olevansa kokenein vedenkeittäjä? Voiko vedenkeittotaidoilla pröystäillä CV:ssä?
Aloin miettiä tätä veden keittämistä syvällisemmällä tasolla. Vaikka itse vedenkeitto sujuisi mutkattomasti, kiehuvankuuman veden yhdistäminen pikapuurohiutaleisiin voi muodostua ongelmaksi. Arvelen nimittäin, että homman haastavin osuus olisi juuri tuossa hiutaleiden ja veden yhdistämisvaiheessa. Entä jos vesi räiskyy, tai sitä tulee lurautettua vähän liikaa? Jos vesi ja hiutaleet muodostavat kokkareita? Eikö pikapuuron laadulla ole mitään väliä?
No, ehkä se puuron valmistus voisi kuitenkin alkaa sujua muutaman harjoittelukerran jälkeen (oikea vesimäärä – kaatotekniikka – haudutusaika – hiutaleiden mahdollinen sekoittaminen).
Mutta mitä sillä puurolla tehdään? Työpaikkailmoituksessa mainitaan pikapuuron valmistus ja maistatus. Ja sana kiertue. Ja hyväntuulisuus. Minua alkaa epäilyttää. Miten tarkalleen ottaen pikapuuroa, joka on valmistettu kaatamalla kuumaa vettä vedenkeittimestä syvään lautaseen, jolla on pikapuurohiutaleita, saadaan siirrettyä ihmisten (keiden ihmisten!?) suihin? Mistä nämä ihmiset saadaan? Ovatko he vapaaehtoisia? Suostuvatko he maistamaan, koska ovat kiusaantuneita eivätkä kehtaa kieltäytyä? Entä jos he ovat vihaisia? Entä jos he vihaavat puuroa? Entä jos he mielestään ovat maistaneet jo kylliksi pikapuuroja? Entä jos he puuroa maistettuaan irvistävät, sanovat pthyi!! ja sylkäisevät puuron lattialla? Eikö silloin voisi olettaa että jotain on mennyt vikaan ja pahasti?
Ja entä se hyväntuulisuus? Pitääkö vedenkeittäjän olla hyväntuulinen vaikka maistatuspaikalla kaikki menisi pieleen? Puurosta tulisi kokkareista, ja potentiaaliset maistajat pyyhältäisivät ohi luoden maistattajaan vihaisia katseita, ne jotka maistaisivat, eivät pitäisi? Puuro jäähtyisi lautasella, mitä sillekin pitäisi tehdä, pitäisikö heittää pois, ja eikö se olisi sääli, sillä eihän ruokaa saa heittää roskiin, ei varsinkaan sekajätteisiin, ja eikö kukaan ole kuullut Somalian nälänhädästä, ja miten olisi sen lautasen laita, olisiko se keraaminen vai kertakäyttölautanen, ja eikö kertokäyttöastiat ole ympäristön kannalta huono juttu, ja jos lautanen olisi kestolautanen, kuka sen pesisi ja missä ja millä tavalla, ja lusikan myöskö?
Ja entä jos joku puuronmaistaja polttaisi kielensä ja suuttuisi siitä? Haastaisi vedenkeittäjän oikeuteen? Ja mahtaisiko osa-aikaisen vedenkeittäjän ”kilpailukykyiseksi” luonnehdittu palkka riittää oikeudenkäyntikuluihin ja mahdollisten korvausten maksamiseen? Vai olisiko työnantaja vastuussa niistä?
Kaikenlaista. Uhkakuvat eivät kuitenkaan lopu tähän. Koko homma voi nimittäin tyssätä siihen, että puuronmaistatuspaikalla ei ole virtaa. Niin, puhun sähkövirrasta, tuosta sinisestä säkenöivästä voimasta, joka virtaa ydin- ja muista voimaloista ihmisten luokse, kaikkialle missä vain ihmisiä oleskelee.
Paitsi ei välttämättä onnettoman vedenkeittäjän luo. On nimittäin niin, että vedenkeittimissä on lähes poikkeuksetta hyvin lyhyt sähköjohto. Tarvitaan siis jatkojohto, ja sen tulisi olla kyllin pitkä, jotta se yltäisi sähköpistokkeeseen asti. Kuka vastaa tästä sähkönsiirrosta, kuka huolehtii paikalle riittävän pitkän jatkojohdon, kuka?
Kirjoittaja on nälkätaiteilija, jolla on luontainen taipumus luoda kauhuskenaarioita. Hän syö joka aamu kattilassa valmistettua puuroa voisilmän kera. Hän ei omista vedenkeitintä eikä hakenut kuvattua työpaikkaa.