Veera Antsalo:
Hesarin nettisivuilla kerrottiin tänään Helsingin sanomien tekemästä kustantamoiden laatuvertailusta. Vuoden 2010 laatuvertailun voitti Otava, toiseksi tuli WSOY ja kolmanneksi Teos.
HS.fi:n mukaan vertailun on tarkoitus kuvata taiteellista, kaunokirjallista menestystä, ei kaupallista. Vertailussa käytettiin indeksiä, joka antaa pisteitä kotimaisten kaunokirjojen saamille palkinnoille, palkintoehdokkuuksille, sijoituksille myyntilistoilla ja kirjoista tehdyille käännöksille. Näiden eri menestyksen mittarien painoarvo oli palkinnot 40%, myynti 40% ja käännökset 20%.
Minulle on epäselvää, mitä ihmeen menestystä tässä mitataan. Miten taiteellista menestystä voi mitata? Ja miksi – jos kyse ei ole taloudellisen menestyksen mittaamisesta – huomioon otetaan sijoitukset vuoden myydyimmät kirjat -listalla?
Myönnetäänkö ravintoloille Michelin-tähtiä myös sen perusteella, miten hyvin annokset myyvät? Onko pikaruoka laadukasta ruokaa koska ihmiset ostavat sitä paljon pikanälkäänsä tyydyttämään?
Ja mitä tällä kaikella on tekemistä laadun kanssa?
Mistä lähtien menestyksen ja laadun välillä on voinut piirtää yhtäläisyysmerkin? Eikö laatukustantamon voisi myös kuvitella julkaisevan kirjoja, jotka ovat myös fyysisinä esineinä laadukkaita, siis kauniita ja kestäviä. Miksi laadun kriteereissä ei ole huomioitu kirjan graafisen ulkoasun voittamia palkintoja?
Vertailun aikajänne on myös varsin lyhyt: vain yksi vuosi. Kaunokirjallisuuden kustantaminen on kuitenkin aikaa ja kärsivällisyyttä vaativaa puuhaa. Varsinkaan pienellä kustantamolla nimekkeitä ei ilmesty kovin monta vuodessa. Yksi vuosi ei myöskään riitä kertomaan mitään siitä, kuinka taiteellisesti (ja ehkä myös kaupallisesti) elinvoimainen kirja on. Kukaan ei vielä tiedä, onko viime vuonna julkaistuista kirjoista joku ehkä tuleva klassikko.
Siis vielä kerran: mikä ihmeen taiteellinen menestys? Ja mikä ihmeen LAATUvertailu?
Laadulla ja menestyksellä ei välttämättä ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Otan esimerkin koiraharrastusmaailmasta.
Maailman suurin koiranäyttely Crufts järjestetään vuosittain puhdasrotuisten koirien synnyinmaassa Englannissa. Vuonna 2003 Cruftsin Best In Show-tittelin voitti pekingeesi nimeltä Yankee A Dangerous Liaison. Se oli siis valittu, ei ainoastaan rotunsa tai roturyhmänsä, vaan koko näyttelyn parhaaksi koiraksi. Palkintojenjakotilaisuudessa voittajakoira makasi jääpalapussin päällä ja läähätti kärsien ilmiselvästi kuumuudesta ja hengitysvaikeuksista kuumien spottivalojen loisteessa. Myöhemmin kävi ilmi, että kyseinen koira oli aiemmin operoitu kirurgisesti sen hengitysvaikeuksien helpottamiseksi (mikä ei ole lainkaan harvinaista pekingeesinkaltaisten lyttykuonoisten koirien kohdalla).
Yankee A Dangerous Liaison oli sillä hetkellä maailman suurimman koiranäyttelyn menestynein koira. Mutta oliko se laadukas koira?
No, minun mielestäni lähinnä surullinen esimerkki siitä, kuinka kauaksi laatu ja menestys voivat ajautua toisistaan.
– – –
Huom. 28.1. Kuten Johanna kommentissa huomautti, tarkastelussa on ollut koko 2000-luku, ei siis yksi vuosi, kuten tekstissä väitin.