Arto Vaahtokari:
Sibelius-Akatemian laulumusiikin osaston esittämä Yhden yön juttu on tilausteos, jonka on säveltänyt Olli Kortekangas. Libretto on Michael Baranin. Esitys on sikäli musiikkihistoriallinen, että se on ensimmäinen Musiikkitalossa esitetty ooppera.
Teoksen alkuosassa on käynnistysongelmia. Sekä näyttämöllinen että musiikillinen vauhti lähenee välillä uhkaavasti nollaa, mutta kohtaus Kissakahvilassa puhaltaa teokseen elämää. Kahvilanpitäjän roolin laulaa basso Ronnie Karlsson, jonka äänipotentiaali on upea. Hänen esiintymisensä on vivahteikasta ja kaikin puolin onnistunutta. Myös kolmen kissanaisen trio toimii hyvin.
Muista sivuosan esittäjistä kannattaa nostaa esiin poliklinikan hoitajaa tulkinnut Anna Maria Parkkinen, jonka äänen sävy on kerrassaan kiehtova. Siinä on dramaattisuuden vivahteita, jotka odottavat puhkeamistaan, ja nyt esitetyn roolin komediallisuus tuli hyvin esiin. Vanhaa naista esittäneen Theresa Paulin alarekisteri kuulosti voimakkaalta, ja voisin kuvitella hänen sopivan tulevaisuudessa mainiosti oopperakirjallisuuden vahvoihin naisrooleihin.
Hatunnoston ansaitsee pääosaa esittänyt Simo Mäkinen. Hänellä on notkea tenoriääni, jonka sävy viittaa selvästi sankaritenoriin ja bel cantoon. Hänen duettonsa teoksen viimeisessä aariassa Ann-Marie Heinon kanssa oli nautittavaa kuultavaa, sillä kummankin laulu oli puhdasta ja erityisesti Mäkisen laulamat melodiahyppäykset ylöspäin osuivat juuri kohdalleen. Teoskokonaisuuden vahvimpia kohtauksia oli myös sairaalan katolla tapahtuva Mäkisen ja Heinon duetto, jossa oli musiikillista ja näyttämöllistä kekseliäisyyttä.
Itse lavastus on moderni ja toimivakin. Kansallisoopperan Kát’a Kabanová -pastissi, jossa vettä käytetään kulissin osana, ei kuitenkaan aina ole perusteltua, koska siihen ei saada liitetyksi mitään tarinan elementtiä kuten esikuvassaan. Niinpä vesilammikossa roiskuttelemista on aivan liikaa, ja näyttämölle kertyvä vesi aiheuttaa ikäviä hälyääniä. Vielä häiritsevämpi on outo ratkaisu, että kaikki esittäjät istuvat koko esityksen ajan näyttämön oikealla reunalla rivissä kuin koululaiset vuoroaan odottamassa. Tämä jatkuvasti hieman liikkuva massa, jota välillä vielä hieman valaistaankin, vie paljon tehoa herkiltä ja intensiivisiltä kohtauksilta, jotka vaatisivat koko näyttämön huomion.
Henkilöohjauksessa olisi pitänyt nostaa teokseen sisältyvää runsasta, vaikkakin pinnanalaista eroottisuutta rohkeammin esiin. Teoksen nimikin jo antaa ymmärtää, että roisiutta pitäisi olla mukana! Tylsä mustavalkoinen puvustus ei sekään valitettavasti korostanut henkilöitä juuri lainkaan, päinvastoin. Niinpä tyypit muistuttivat toisiaan, eikä tämä tukenut oopperan tarinaa.
Mitään suuria elämänviisauksia Yhden yön jutun tarinaan ei sisälly, joten dramatiikkaa olisi saanut olla mielellään parikin annosta lisää. Tämä olisi lähentänyt myös yleisön suhdetta itse teokseen ja sen esittäjiin.