Yhteiskuntakriittinen oppositiolehti Novaja Gazeta on yli 30-vuotisen toimintansa aikana raportoinut monista aiheista, jotka Venäjän johto mieluiten pitäisi suurelta yleisöltä katveessa: Tsetsenian sodasta, Beslanin koulukaappauksesta, hallinnon korruptiosta ja salamurhista.
Vladimir Putinin valtakaudella jo kuusi lehden toimittajaa on tapettu, tunnetuimpana heistä vuonna 2006 ammuttu Anna Politkovskaja. Maaliskuussa 2021 lehden toimitukseen tehtiin kemiallinen isku.
Ukrainan sodan puhjettua helmikuun 24. päivä 2022 toimituksen työ Moskovassa näytti lopulta muuttuvan mahdottomaksi.
Venäjän hallitus toimeenpani Ukrainan ”erikoisoperaation” turvaamiseksi tiheään tahtiin lakimuutoksia, joiden myötä sodan nimittäminen sodaksi tuli rangaistavaksi. Sodasta raportoiva toimittaja voitaisiin lain mukaan vastedes tuomita kymmeneksi vuodeksi vankeuteen.
”Kahdeksantena päivänä sodan alkamisen jälkeen lähetimme Moskovan toimituksesta viimeisen uutisstriimin, jolla oli kolmisen miljoonaa seuraajaa”, kertoo Kirill Martynov Särölle. ”Sitten lähdin lentokentälle. Istanbulista aloin soitella tutuilleni Brysseliin ja muualle Eurooppaan: mitä teemme seuraavaksi?”
Venäjän sensuuriviranomainen Roskomnadzor antoi Novaja Gazetalle maaliskuussa kaksi virallista varoitusta, ja maaliskuun 28. päivänä lehti ilmoitti keskeyttävänsä toimintansa.
Latvian viranomaiset järjestivät viisumit kiireesti koko toimitukselle. Huhtikuun alussa noin 50 lehden toimittajaa lähti Moskovasta Riikaan voidakseen taata oman turvallisuutensa ja jatkaa työtään.
Novaja Gazetan Euroopan-toimitus on juridisesti ja käytännössä erillinen Moskovan-toimituksesta, jota luotsaa Nobel-palkittu Dmitri Muratov. Euroopan-toimituksen päätoimittajaksi nousi 41-vuotias politiikan toimittaja Kirill Martynov.
Tapaamme Martynovin Riiassa keskustellaksemme yhteistyöstä Särön ja Novaja Gazetan välillä. Hän lähettää tapaamispaikan osoitteen vasta hieman ennen sovittua aikaa Whatsapp-viestinä. Päätämme mennä toimituksen tilojen sijaan vilkkaan kadun varrella olevan kahvilan terassille, eikä turvamiehiä näy.
Onko Latviassa turvallista?
”Jotkut venäläiset toimittajat ovat varoitelleet, että Riiassakin on paljon venäläisiä agentteja, joista voisi olla vaaraa, mutta koen täällä oloni silti turvalliseksi, kun vertailukohtana on Moskova”, Martynov kertoo. ”Sitä paitsi en työskentele reportterina kentällä, vaan istun toimistossa editoimassa tekstejä.”
Toimittajien asema nyky-Venäjällä on lohduton. Poliisit tekevät Martynovin mukaan perusteettomia kotietsintöjä ja voivat takavarikoida samalla toimittajan työvälineitä ja materiaaleja mielivaltaisesti. Jälkeenpäin kotietsintä kuitataan tyypillisesti sanomalla, että kyseessä oli erehdys.
Novaja Gazetan toimittajista suurin turvallisuusuhka kohdistuu Venäjälle jääneisiin kollegoihin. ”Heitä ei tule saattaa nykyistä suurempaan vaaraan”, Martynov sanoo.
Martynov itse päätyi toimittajan uralle varsin epätavanomaista reittiä.
Vuonna 2007 hän aloitti filosofian lehtorina Moskovan talouskorkeakoulussa. Samoihin aikoihin hänen silloisen tyttöystävänsä, sittemmin vaimonsa Antoninan kolmivuotias tytär putosi Novgorodissa asuneen isoäitinsä asuintalon porraskuiluun. Tyttö loukkaantui lievästi ja vietiin sairaalaan. Tapauksen ainoa silminnäkijä oli 11-vuotias poika, joka kertoi naapureille jonkun työntäneen tytön tarkoituksella kaiteen välistä alas.
Antonina sai syytteen lapsensa murhayrityksestä. Hänet pidätettiin.
Saman päivän iltana Kirill Martynov alkoi kirjoittaa tapauksesta LiveJournal-blogiinsa, jonka saama huomio saavutti pian myös Venäjän uutistoimistot. Uutisissa kirjoitettiin: äiti yritti tappaa tyttärensä. Martynov vaati lehtiä oikaisemaan otsikkojaan neutraalimmiksi ja puolusti Antoninaa median edessä. Tragediaa alettiin nimittää tapahtumapaikan mukaan ”Novgorodin tapaukseksi”.
Puolentoista vuoden tutkinnan päätteeksi, heinäkuun 24. päivänä 2008, Antonina tuomittiin tyttärensä murhayrityksestä. Muutaman päivän kuluttua tuomio annettiin oikeudessa, mutta Antonina ei saapunut kuulemaan sitä. Sekä äiti että tytär olivat kadonneet edellisenä iltana.
Heidät etsintäkuulutettiin, mutta he ovat pysyneet kadoksissa.
Novgorodin tapaus oli kantautunut myös päätoimittaja Dmitri Muratovin korviin, joka palkkasi Martynovin Novaja Gazetan toimitukseen vuonna 2014.
Päätyönään Martynov jatkoi filosofian opettamista yliopistossa – aina sodan alkupäiviin asti.
”Kaikki luennot pidettiin silloin koronarajoitusten vuoksi Zoomissa. Kun sota syttyi, olin ymmälläni: miten voin käsitellä tilannetta? Miten voin kertoa opiskelijoille moraalista, kun päättäjämme toimivat kaikkia moraalisääntöjä vastaan? Annoin opiskelijoilleni tehtäväksi keskustella siitä, mitä Immanuel Kant sanoisi Venäjän järjettömästä invaasiosta Ukrainaan. Yhden opiskelijani perheenjäsen oli kuunnellut etäluentoani ja ilmiantoi minut.”
Yliopisto antoi Martynoville potkut. Virallinen syy irtisanomiselle oli kurssien määrän vähentyminen.
Länsimaissa on totuttu ajattelemaan, että muutos lähtee kansasta. Kuinka tavalliset ihmiset Venäjällä suhtautuvat käynnissä olevaan sotaan? Voisivatko he saada muutoksen aikaan?
Martynovin mukaan useimmat venäläiset kyllä tietävät, mitä Ukrainassa tapahtuu, mutta eivät haluaisi tietää siitä.
”Useimmat venäläiset eivät tue sotaa. He eivät kuitenkaan koe voivansa vaikuttaa asiaan millään tavalla”, Martynov sanoo. ”Kansalaisten näkökulmasta hallitus on hyvin etäällä. He toivovat ainoastaan sitä, että hallinto ei puuttuisi heidän asioihinsa ja että he saisivat jatkaa normaalia elämäänsä. Parhaiten se onnistuu uskomalla Putinin propagandaan ainakin osittain.”
Venäläisessä uutislähetyksessä narratiivi kuuluu Martynovin mukaan näin: tilanne Ukrainassa on täysin hallinnassa, presidentti on viisas mies ja tietää mitä tekee, erikoisoperaatio ei aiheuta ongelmia tavalliselle kansalle – ja että venäläiset voivat nauttia taas normaalista elämästä, kun Ukrainan ”natsihallinto” on kukistettu.
”VPN-yhteyksien kautta oikeaa tietoa saavat kansalaiset ymmärtävät, että maata johtavat sotarikolliset, ja että sodasta on haittaa paitsi Venäjälle ja Ukrainalle myös heille itselleen ja perheelleen”, Martynov sanoo. ”Venäjällä on vaikeaa elää normaalia elämää Putinin kriitikkona. Siellä vastarinta on vaarallista.”
Kansalaisten kokemus omasta voimattomuudestaan hallinnon edessä on itseään toteuttava uskomus. Passiivisuus on Martynovin mukaan mahdollistanut sen, että diktatuuri Venäjällä on saanut vahvistua vuosi vuodelta.
”Julkisen keskustelun puutteen ja heikon koulutuksen vuoksi monien venäläisten maailmankuva on imperialistinen. Tässä on suuri ero esimerkiksi saksalaisiin, jotka ovat puineet historiaansa perusteellisesti ja itsekriittisesti. Venäläiset eivät koskaan ole käsitelleet historiansa eri vaiheissa aloittamiaan sotia. Venäjällä ajatellaan: voitimmehan natsit, miksi meidän pitäisi välittää muusta?”
Jos muutos Venäjän sisältä vaikuttaa epätodennäköiseltä, vievätkö länsimaiden asettamat pakotteet tilannetta oikeaan suuntaan?
Martynov kertoo itse kannattavansa pakotteita, sillä ne heikentävät Venäjän taloutta ja siten myös sodankäynnin edellytyksiä.
”Pakotteet eivät kuitenkaan saa kansaa kriittiseksi omaa hallintoaan kohtaan – pikemminkin päinvastoin. Ne voivat saada ihmiset kokemaan, että länsimaat ovat heitä vastaan, eivätkä he voi odottaa ulkomailta sympatiaa.”
Novaja Gazetan toimitus elää Latviassa turvassa Venäjän viranomaisten ja hallinnon mielivallalta. Lehden Euroopan-toimitus raportoi englanniksi ja venäjäksi yksinomaan Venäjän vääryyksistä ja Ukrainan sodasta – päivästä ja viikosta toiseen.
Toimituksen tavoitteena on saada yhä useammat venäläiset kyseenalaistamaan sodan mielekkyys. Eräs tärkeä keino siihen on kertoa tavallisten ihmisten kohtaloista: esimerkiksi kahdesta nuoresta miehestä, jotka aloittivat sotilaskoulutuksen Neuvostoliitossa yli kolmekymmentä vuotta sitten. Toinen miehistä päätyi upseeriksi Ukrainan armeijaan, toinen Venäjän armeijaan. Ukrainan sodan alettua ukrainalainen upseeri kirjoitti entiselle opiskelutoverilleen tilanteen järjettömyydestä. Pian molemmat miehet kaatuivat rintamalla.
”Tällaisesta tarinasta voi vetää vain yhdenlaisen johtopäätöksen”, Martynov toteaa. ”Sotamme on täysin absurdi.”
Martynov ei ymmärrä niitä viime vuosina Venäjältä ulkomaille lähteneitä toimittajia, jotka pysyvät hiljaa kotimaansa asioista, vaikka heillä olisi mahdollisuus esittää kritiikkiä maan politiikkaa kohtaan pelkäämättä oman turvallisuutensa puolesta.
Martynov on päivittäin tekemisissä sotaan liittyvien synkkien asioiden kanssa. Hän myöntää ajattelevansa jatkuvasti sodan aiheuttamaa tuhoa, kuolemia ja rikoksia.
”Samanaikaisesti tiedostan koko ajan elämän haurauden: missä tahansa maassa tai kaupungissa voisi tapahtua sama kuin mitä tapahtuu nyt Ukrainassa. Tämäkin kaupunki, Latvian pääkaupunki, voisi tuhoutua.”
Syyskuun 21. päivänä presidentti Putin julisti Venäjälle osittaisen liikekannallepanon, joka koskee noin 300 000:ta henkilöä. Sota näyttää koskettavan jatkossa entistä suurempaa osaa tavallisesta kansasta.
Jos Martynov palaisi nyt Venäjälle, hän joutuisi työnsä vuoksi kymmeneksi vuodeksi vankilaan. Paluun mahdottomuus on hänelle toissijainen asia. Olennaisempaa on vastustaa sotaa ja Venäjän poliittista johtoa journalismin asein.
”Voin palata vasta, kun Putinin hallinto joutuu vakaviin vaikeuksiin.”
Toimituksen jälkisanat 1.12.2022: Kirill Martynovin haastattelu on luetuimpia ja eniten palautetta saaneita juttujamme. Olemme siitä iloisia, sillä jutun tekeminen oli poikkeuksellisen työlästä ja aihe mielestämme erittäin ajankohtainen ja tärkeä. Palautteesta 97 % on koskenut sitä, että käytimme alun perin (tietoisesti) Riika-sanan taivutusmuotoa ”Riikassa”, mikä ei tietenkään ole suomen kielen sääntöjen mukaista. Taivutusmuodot on nyt korjattu sääntöjen mukaisiksi.
Särö on aina ollut tarkka kielenkäytöstään. Siksi kannustamme vastuunsa tuntevia median kuluttajia huomauttamaan kielivirheistä myös suuremmalla budjetilla toimiville mediataloille.