Luulisi, että kesä on rauhoittumisen ja hiljentymisen aikaa, mutta eipä ole ainakaan Särössä ja sen lähipiirissä, ja jos luulee, että kolikolla on vain yksi puoli, niin useimmiten silloinkin erehtyy.
Särön kulissien takaisista kuvioista sekä menneistä ja tulevista asioista muutama sananen: yhdistyksen taloustilanne on tiukka kuusi vuotta sitten myönnetyn Koneen Säätiön avustuksen hiipuessa, muttei suinkaan toivoton tuonnempana esiteltävistä syistä johtuen. Projektiavustuksissa on ollut huonoa ja hyvää tuuria; hyvää sikäli, että journalistisen kulttuurin edistämissäätiö Jokes myönsi Särölle rahoitusta kulttuurijournalismin kurssin järjestämiseen Helsingissä ja etänä. Kurssista tiedotetaan elokuussa.
Kulttuurisalonki Välitilassa järjestettäville, polarisaation ytimiin rauhallisesti mutta määrätietoisesti tunkeutuviin keskustelutilaisuuksiin Särö ei ole vielä saanut tukea, niinpä tilaisuudet järjestetään pro bono, kaikille avoimina, mutta pientä pääsymaksua vastaan – luultavasti lokakuusta alkaen. (Harmillisena sivuhuomautuksena: Välitilaan murtauduttiin heinäkuussa. Vahinkoja kartoitetaan ja tilaa siistitään parhaillaan.)
Porvoon supersuositut runouden open mic -tilaisuudet jatkuvat syyskuussa ainakin kahden tapahtuman verran Porvoon kaupungin tuen ja rakennusliike Kreeran sponsoroinnin turvin.
Valtion vähentäessä kulttuurille ja taiteelle suunnattua tukeaan säätiöiden rahoituspaine kasvaa – ja rahoitusta riittää suhteellisesti entistä harvemmille.
Mitä tulee Särön parempiin talousuutisiin, niin tiedoksi myös muille kulttuurilehdille ja ylipäänsä kaikille, jotka valmistavat maksullisia henkis-fyysisiä hybridejä: markkinointiin ja myyntiin panostaminen kannattaa. Heinäkuiden 2024 ja 2025 välinen aika on ollut myynnillisesti Särön historian toistaiseksi parasta kautta. Parannuksessa on prosentuaalisesti kyse sadoista yksiköistä, eurollisesti tuhansista. Näilläkään määrillä ei pelasteta Särön toimitusta syksyllä häämöttäviltä lomautuksilta, mutta vahinkoa toki pienennetään. Hauskinta kehityksessä on se, että omaääniselle kulttuurilehdelle näyttää olevan kysyntää. Koska ainakaan Särön myyntikampanjoissa ei ole kyse tuputtamisesta, vaan kysynnän havaitsemisesta ja itsensä näkyväksi tekemisestä niin somessa kuin toreilla, kohtaamiset ovat iloisia yllätyksiä puolin ja toisin.
Mistä muutos parempaan lähti liikkeelle? Kiusallisesta kriisistä, joka syntyi joidenkin ihmisten yrityksistä känselöidä Säröä vuoden 2024 heinäkuussa ilmestyneen Hyvät aikeet -numeron takia – syynä todennäköisesti Tero Tähtisen turvallisia tiloja ja Linda Hartin transhoitoja käsittelevät kirjoitukset. Aluksi hurjalta näyttänyt känselöinti osoittautuikin pienen piirin vihanpurkaukseksi, joka sisälsi muun muassa Turun varjokirjamessujen yhteydessä lokakuussa 2024 järjestetyt ”Fuck you Särö-lehti” -bileet ja ilmeisesti niin ikään Turusta käsin ohjatun, Suomen eri kirjakauppoihin kohdennetun Särön mustamaalauskampanjan, jonka tarkoitus oli vaikeuttaa lehden jälleenmyyntiä. Kirjakauppiaalta ja muilta alan toimijoilta saatu tieto Särön vastaisesta kampanjoinnista ei jäänyt kulttuurikentällä huomaamatta, eikä lehden itse tarvinnut tehdä juuri muuta kuin odottaa vasta-aaltoa, joka saapuessaan paitsi kirkasti Särön profiilia myös kasvatti tilaus- ja etenkin irtonumeromyyntiä sekä ammattimaisten avustajien määrää. Kriisi siis osoittautui kiusalliseksi vain aiheuttajilleen.
Hyvät aikeet -numeron jälkimainingeissa Särön työryhmään liittyi Tampereen yliopiston korkeakouluharjoittelija Hanna Rantanen, jonka työskentely muun muassa somemarkkinoinnin parissa johti pysyvään pestiin Särössä – ja häntä kiitänkin tässä yhteydessä Särön laajentuneesta kuuluvuuskentästä ja toimituksen entistäkin dynaamis-iloisemmasta tunnelmasta.
Talousvaikeuksien kanssa painiville, myynnistä riippuvaisille pienille ja muillekin media- ja kulttuuritoimijoille haluan antaa vinkin: sen sijaan että temppuilette julkisuuden kanssa huomionhakuisesti, tehkää sitä, mitä varten olette olemassa: välittäkää omaa sanomaanne, tarkasti mutta nöyristelemättä. Ja jos mahdollista, ulkoistakaa näkyvyyden edistäminen. Se, mikä teidät erottaa muista, on helpommin nähtävissä ulko- kuin sisäpuolelta.
Vielä: Jos jonkin projektin toteuttaminen tuntuu pelottavalta, olet todennäköisesti oikealla tiellä. Jos pelko estää toteuttamisen, olet todennäköisesti väärällä alalla. Journalistin tai taiteilijan itsesensuuri on vallan väärinkäyttöä. Mikäli henkesi on sanomasi takia vaarassa, ilmaise asiasi kiertoteitse.
Mutta mikä on taidetta – onko se sanoma, vai sanoma yhdistettynä johonkin abstraktimpaan, vai kokonaan jotain muuta kuin sanoma? Tätä kysymystä pohdittiin Särön ja Porvoon kansalaisopiston kirjoittajakurssilla Pyhtään Stockforsissa 26.6.–29.6.2025. Itse esitin kurssilla väitteen, että mitä tyhjentävämmin jonkin teoksen olemus ja viesti on kiteytettävissä sanalliseen muotoon, sitä epätaiteellisempi se on. Ehdotukseni herätti puoltoääniä ja jyrkkiäkin vastalauseita, jotka johtivat seuraavaan kysymykseen: tarvitseeko asiasta edes keskustella? Seuraavaksi keskusteltiin siitä, onko aiemmin mainittu keskustelu tarpeellinen vai ei. Tunnelma puhdistui, näkemykset kohtasivat toisensa, ja kaikki tiesivät ainakin tämän: perusteltuja ja jokaisen käsiteltävissä olevia näkemyksiä tunteita nostattaviin aiheisiin on ja pitääkin olla useampi kuin yksi.
Kurssilla väitin myös, että kaunokirjallisen tekstin kokeileva työstäminen ja ilmaisun äärimmäiseen tarkkuuteen pyrkiminen on tärkeää siksi, että siten herätetään rivien välinen, periaatteessa ketä tahansa vastaanottokykyistä ihmistä puhutteleva mutta sanallistamista karttava, tuntemattomasta lähtöisin oleva ja sinne takaisin pyrkivä voima eloon. Esitin, että elämän mysteeri ei puhu niiden kautta, joiden teot ja puheet ovat velttoja ja ennalta-arvattavia.
Ehkä näin on, ehkä ei.
Heinäkuun puolessavälissä Taina ja Janne Saarikivi järjestivät samaisella alueella, Stockforsin puuhiomon kaarihallissa, Pyhtään käsitekesän eli PyKäKen. Kaksipäiväisellä festivaalilla eri tieteen ja taiteen alojen edustajat toivat esiin ajatuksiaan hyvinkin erikoistuneista aiheista ja tarkoista tai vähemmän tarkoista näkökulmista. Tilaisuuden kulmakiviä oli nähdäkseni – kaikkia esityksiä en tosin kuullut – yliopistojen ja tieteen vapautta ruotiva paneelikeskustelu, jonka osallistujat puheenjohtaja Janne Saarikiven johdolla totesivat yliopistojen taustavaikuttajien, kuten rahoittajien, intressien mukailemisen ongelmalliseksi tieteen vapauden kannalta. Kun tieteelliselle tutkimukselle asetataan lyhyen tähtäimen hyötytavoitteita, moni tutkimus jää tekemättä, sanottiin. Tieteen historiaa tunteva tietää, että monet ihmiskuntaa ilahduttaneet ja pitkällä tähtäimellä myös hyödyttäneet tutkimukset ovat syntyneet vilpittömästä, hyötyä tavoittelemattomasta kokeilunhalusta, todettiin.
Katseluvinkkinä: nimimerkki Sisarlieska kertoo YouTube-videollaan ajatuksiaan PyKäKestä, Linda Hartin esseestä ja detransitiosta.
PyKäKeen osallistui myynti- ja kohtaamispöydillään puolisen tusinaa pienkustantajaa, kirjakauppiasta ja kulttuurijärjestöä. Mukana olivat Särön ja Säröttären lisäksi kustantamot Warelia, Kovasana, Salakirjat ja Kiuas, kirjakauppa Rosebud Sivullinen ja Sukukansojen ystävät ry.
En ole järin kiinnostunut ajan rattaiden kyydistä tipahtaneen vasemmisto–oikeisto-akselin iänikuisesta äimistelemisestä, toisin sanoen me vastaan he- sekä pyhikset vastaan pahikset -vääntelystä. Koska politiikasta kömpelösti ammentava niin sanottu keskustelu PyKäKenkin osalta on sosiaalisessa mediassa ja Helsingin Sanomissa kuitenkin jo käynnistynyt, jatkettakoon: talkoovoimin ponkaisseen, tunnelmaltaan leppoisan ja keskittyneen, illanviettojenkin osalta hauskan tilaisuuden ainoat tupenrapinat kuulin, kun eräs kirjallisuusvaikuttaja meni humalassa haastamaan Kiuas-kustantamon edustajia väittämällä, että ”te olette syyllisiä siihen, etten ole saanut apurahoja”. Väittämä johti yhteenottoon ja pienehköön mustelmaan, ja syyllistäjän itsensä eli apurahatta jääneen mykkäkouluun.
Ollakseen poliittinen kriisi oli pikkuruinen ja mielestäni huvittavakin. Miten niin poliittinen? Kiuas-kustantamon tiskin takana istuskelevat miehet edustivat aatteellisen kentän oikeanpuolista laitaa. Jätän nimet mainitsematta, koska hakukone kertoo heti keistä on kyse, ja onhan sitä paitsi Timo Hännikäisen tekoja ja tekemättä jättämisiä ruodittu Särönkin sivuilla luultavasti jo kyllästymiseen asti.
Kemiallisesta näkökulmasta erittäin kiinnostavaa on se, että miten PyKäKen kaltaisesta kirjavasta, ajatuksia ja tunteita herättävästä ja vapauttavasta tunnelmasta kyetään loihtimaan niinkin pahantuoksuista jälkipyykkiä kuin helsinkiläisen kulttuurituottaja Sampo Laurikaisen julkisessa Facebook-päivityksessä. Jätän ulostuloja koskevan kommenttini niin lyhyeksi kuin mahdollista.
Toisin kuin Laurikainen väittää, yleisöä ei Pyhtäällä houkuteltu ansaan, eivätkä kirjamyyjät ja muut ständeillään seisseet olleet ääriainesta ja salaliittoteorioiden edustajia (alkuperäisessä päivityksessä kaikki olivat ääripäitä ja salaliittoteoreetikoita, korjatussa päivityksessä lähes kaikki). Pyhtään kunta ei ole rahoittanut Saarikivien Pyhtäälle suunnittelemaa tiedeinstituuttia sadalla tuhannella eurolla. Festarit tai Suomen vapaa tiedeinstituutti eivät toimi fasististen aatteiden kanavina.
Fasismi on tuhoisa ilmiö, ja sitä koskevan termin käyttö kevein perustein on fasismin pahuuden vähättelyä. Jos Laurikainen ja kumppanit eivät siedä vääränväristä kirjamyyjää jossain tilassa, voidaan toki uudelleenlämmittää keskustelua siitä, millä perustein kenetkin on suljettava keskustelujen ja ylipäätänsä yhteiskunnan ulkopuolelle. Keskustelun käyminen edellyttää termien tarkkaa määrittelyä. Jos termien määrittelyssä ei päästä yhteisymmärrykseen, voidaan siirtyä suoraan loanheittoon tai vaihtoehtoisesti kääntyä sisäänpäin ja selvittää ensin itsensä kanssa, haaveileeko kenties jonkin ihmisryhmän eristämisestä sellaisin perustein, jotka kumpuavat sisäisistä solmuista, joilta on turvallisinta sulkea silmänsä.
Jos väittää jonkun flirttailevan fasismin kanssa, väittää samalla, että tämä joku liittoutuisi fasismin kanssa, jos liittoutuminen olisi sosiaalisesti soveliasta. Eikö niin?
Mutta nyt asian valoisa puoli: yhteiskuntaa uudistavien ilmiöiden ja henkilöiden seuraan lyöttäytyvä, uudistamisprosessia ilkeästi kommentoiva pirulainen ei ole paha olento. Se on vallankäyttäjää vahtiva triksteri, tai suomalaisemmin sanottuna kuin heinikossa vaaniva kyy. Niiden kuuluu olla olemassa, koska ne pakottavat kulkijan valitsemaan sanansa ja askeleensa tarkkaan. Pirulaisen, triksterin ja kyyn läsnäolo tietää hyvää onnea valppaalle, kaikkien olentojen vapautta rakastavalle kulkijalle. Joten: suojelkaamme heitä myös itseltämme.
Särö ja Särötär ovat mukana Kymi Librissä 25.–26.7., Loviisan Taiteiden Yössä 22.8. sekä Tietäjien Tulet -tapahtumassa 30.–31.8.