Lukijakirje Särön toimitukselle: miksi Hännikäisen kirjoituksia julkaistaan?

Särön pitkäaikainen lukija ilmaisee huolensa lehden julkaisulinjasta kysyen, miten toimitus suhtautuu Timo Hännikäisen poliittiseen toimintaan ja ylipäänsä vähemmistöjen oikeuksiin. Kiitämme lukijapalautteesta ja vakuutamme samalla, että irtisanoudumme kaikin tavoin äärioikeistolaisesta ajattelusta, naisvihamielisyydestä ja vähemmistöjen syrjinnästä.

Lähestyn teitä yksityishenkilönä ja lehden pitkäaikaisena lukijana. Olen seurannut Säröä vuosien varrella säännöllisesti ja nauttinut lehdessä julkaistuista teksteistä, joissa on monesti esiintynyt kiinnostavia näkökulmia ajankohtaisiin aiheisiin ja etenkin kirjallisuuteen, josta käytävälle keskustelulle ei ole Suomessa liikaa julkaisukanavia. Vuonna 2013 proosarunojani julkaistiin nuoriin kirjoittajiin keskittyneessä Potku-teemanumerossa – tuon tämän seikan esiin lähinnä korostaakseni, millainen henkilökohtainen merkitys lehdellä on ollut minulle paitsi lukijana, myös kirjoittajana. 

Varsinainen kysymykseni tai huolenaiheeni liittyy lehdessä vastikään julkaistuun Timo Hännikäisen kirjoitukseen sekä hänen kirjoittamastaan kirjasta julkaistuun kritiikkiin. Olette varmaankin selvillä Hännikäisen aktiivisesta poliittisesta toiminnasta äärioikeiston piirissä sekä hänen rajua naisvihaa ilmentävistä julkisista ulostuloistaan vuosien varrella. Tämä puoli hänen toiminnastaan kietoutuu nähdäkseni olennaisesti myös hänen toimintaansa kirjoittajana. Hänet tunnetaan traditionalistista äärioikeistolaista ajattelua yhteen kokoavan Sarastus-julkaisun päätoimittajana. Lehdessä vuonna 2016 julkaistu kirjoitus ”Miten etninen puhdistus toteutetaan?”, jonka julkaisemisesta Hännikäinen on päätoimittajana tehnyt päätöksen, on esimerkki lehden julkaisulinjasta, jossa avoin spekulointi Euroopan muslimiväestön hävittämisellä nähdään ongelmattomana ja hyväksyttävänä. Ymmärtääkseni tekstistä ja sen julkaisemisesta on käynnissä myös rikostutkinta.

Ottamatta kantaa asian rikosoikeudelliseen puoleen, julkaisun eettisyyttä koskeva keskustelu osoittaa, etten ole yksin Hännikäisen julkista toimintaa koskevissa varauksissani. Joka tapauksessa haluan tuoda esiin Hännikäisen vastuun edellä mainitun kaltaisten näkemysten levittämisestä ja tekemisestä hyväksyttäviksi.

Kysymykseni kuuluu, millä tavalla suhtaudutte Särön toimituksessa Hännikäisen räikeän nais- ja vähemmistövihamieliseen poliittiseen toimintaan ja mikä on lehden oma linja suhteessa vähemmistöjen oikeuksiin ja sukupuolten tasa-arvoon? 

Otatte ensimmäiseen asiaan epäsuorasti asiaan kantaa lehden sivuilla 6.7. julkaistussa kirjoituksessa, jossa kirjoitatte siitä, ettei Särö voi tarjota turvallista tilaa eikä lehti vastaa kirjoittajiensa ”aiemmista mahdollisista moraalittomista teoista”. Monille lehden lukijoista, itseni mukaan lukien, palstatilan antaminen julkisesti ja avoimesti vähemmistövihamielistä toimintaa organisoivalle ja vähemmistövihamielistä retoriikkaa aktiivisesti julkaisevalle ja tuottavalle henkilölle, on signaali tällaisen puhetavan ja poliittisen toiminnan vähintäänkin hiljaisesta hyväksymisestä. Samalla se herättää kysymyksen siitä, kenelle lehden tekstit on suunnattu: mikäli lehdessä pyritään luomaan tilaa avoimeen julkiseen keskusteluun ja erilaisten näkemysten esittämiseen, miksi kynnys osallistua tuohon keskusteluun on tehty korkeammaksi niille, joita Hännikäisen ja hänen edustamansa poliittisen suuntauksen muodostama uhka koskee kaikkein henkilökohtaisimmalla tasolla? Seksuaalisella väkivallalla uhkaileminen ja kansanmurhakirjoitusten julkaiseminen tekee etenkin niiden kohteena olevien ihmisten osallistumisesta julkiseen keskusteluun vaikeampaa. 

Vaikka lehdellä ei olekaan vastuuta kirjoittajiensa muusta toiminnasta, yhteistyön tekeminen tällaisen toimijan kanssa näyttäytyy minulle äärioikeistolaisten näkemysten myötäilemisenä ja hyväksymisenä legitiimiksi osaksi kulttuurista keskustelua. Mikäli laajempi yhteiskunnallinen konteksti ja kirjoittajan muu toiminta sivuutetaan täysin, tämä jättää vähemmistöjen edustajat painimaan yksin Hännikäisen toimintaan liittyvien fundamentaalien ongelmien kanssa. 

Tähdennän, että kritiikkini ei liity lehden julkaisujen sisältöön, joka voikin sisältää monenlaisia, kontroversaalejakin ajatuksia. Tästä esimerkiksi Herman Raivion tuore kirjoitus lehden sivuilla on hyvä osoitus. 

Toivoisin toimitukselta selvyyttä tähän itseäni vaivanneeseen kysymykseen, sekä lehden lukijoiden puolesta myös julkista ulostuloa tai reflektiota aiheesta.

Ystävällisin terveisin

Klaus Maunuksela