Ällö Särötär löhösi jo viisi vuotta sitten

Sanna Saastamoinen:

Noin viisi vuotta sitten aloimme suunnitella uuden uutukaista ja uljasta kirjallisuus- ja kulttuurilehteä. Ideointi oli vapaata ja suunnittelukokoukset hilpeitä.

Nyt vuonna 2010 olemme jälleen pistämässä lehteä pystyyn, hieman toisenlaisissa tunnelmissa – emme ehkä ihan niin sinisilmäisinä ja ihanteellisina kuin tuolloin vuonna 2005, jotakin samankaltaista ideoiden rönsyilyssä ja innostuksessa kuitenkin on havaittavissa.

Vast´ikään kaivelin vanhoja luonnoskirjojani, mikä on minulle hyvä tapa aina jumituksen kohdatessani päästä takaisin sisään omaan kuvamaailmaani. Selailin lohenpunaista, kluuttikantista, 13.7.2005 Berliinissä aloitettua kirjaa, jossa törmäsin ensimmäisen Särön suunnittelupalavereiden muistiinpanoihin.

Ällö Särötär oli välillä jopa vahvana nimiehdokkaana koko lehdelle, ja suunnitelmissa oli myös Ällö Särötär löhöää -palsta. Lehden teemaksi luonnollisesti tuli “Hulluuden ylistys”. Alla muutama sivu luonnoskirjasta.