Minkähän takia Helsingin Sanomissa kirjoitetaan harva se viikko siitä, että painetulla sanomalehdellä ei ole enää tulevaisuutta? Lehti ennustaa lajinsa kuolemaa joka kerta uudesta näkökulmasta, milloin amerikkalaisen eläkeläismogulin aivoituksin, milloin nuorison filosofeerauksina.
Kun olin lomalla, sain kännykkääni HS:n uutispalvelun välittämän tiedotteen, jossa kerrottiin kissan kokoisin kirjaimin, kuinka jossain ulkomailla, vai olikohan se Suomessa, joku 16-vuotias talousnero, vai olikohan se joku 14-vuotias mopoileva skeittaaja, oli tehnyt kaveriporukassaan media-aihesen empiirisen tutkimuksen, jossa todettiin, että nykyään kukaan ei enää lue printtimediaa.
Samassa tutkimuksessa ilmeni, että nuoret mielellään lataavaat informaatiota ja viihdettä netistä, ja että he eivät halua maksaa lataamisesta. Haastattelussa ilmeni myös, että jos tutkija (totta, olen pyrkinyt tietoisesti unohtamaan haastateltavan nimen, tarkan iän ja sukupuolen) ja hänen kaverinsa päättäisivät tulevaisuuden tiedotusvälineistön ja viihdeteollisuuden asioista, kenenkään ei tarvitsisi enää maksaa mistään mitään.
Tutkija, joka sittemmin muistaakseni pestattiin jonkun kansainvälisen finanssitoimiston palvelukseen, kuulemma hätkähdytti visioillaan Amerikan vai oliko se Islannin talouseliittiä.
Tällaista saa lukea Hesarin uutispalvelusta, ilmaiseksi tietenkin. Mutta miksi ihmeessä siinä paperihesarissakin toistetaan kerta toisensa jälkeen, että sanomalehti on kuolemaisillaan oleva instituutio? Sanomalehdet kuolevat silloin joskus tulevaisuudessa kaiken muunkin mukana, ehkä jo aikaisemmin, mistä sen tietää, mutta miksi sanomalehdissä ei puhuta siitä, miten journalismin tulee käymään?
Lomallani ulkomailla törmäsin Suomesta lähtöisin olevaan nuorukaiseen, joka ihmetteli, että mitä ihmettä te siellä Suomessa vielä jollain Yleisradiolla teette, kun kaikkia, siis ihan ihan kaikkia tapahtumia voi nykyään seurata You Tubesta?
(Mark)