Osa jäsenhakemuksista on joutunut sähköpostipalvelimen roskaosastolle, ja yli kuukauden ikäiset jäsenhakemukset ovat hävinneet lopullisesti taivaan tuuliin. Myös osa residenssihakemuksista lienee kadonnut. Mikäli olet hakenut jäseneksi tai residenssiin, etkä ole saanut kuittausta (muuta kuin automaattista vastausviestiä), laita uudet hakemukset mahdollisimman pian. Särö pahoittelee ylimääräistä vaivaa ja hakemusten katoamista.
Kategoria: Särötiedote
Särö nro 21 ilmestyi painosta Helsinkiin, ja osa numeroista lähti samantien tilaajille eteenpäin. Mutta jouluruuhkienkin takia lehti ehtii suurimmalle osalle tilaajista todennäköisesti ja Akateemisiin kirjakauppoihin vasta uuden vuoden jälkeen. Lehteä odotellessa viettäkää, hyvät Särön ystävät, rauhaisaa joulua!
Särön ”Oi Iran” -niminen numero siirtyi Suomen itsenäisyyspäivänä Helsingin, Porvoon ja Berliinin kautta Tallinnan kirjapainoon. Painoaika on kaksi viikkoa – eli numero saataneen lukijoiden käsiin hyvissä ajoin ennen joulua.
Kuu vaihtui ja Särön blogin uusi vuorolista laadittiin. Se on seuraavanlainen. Parittomat kuukaudet: Veera Antsalo – 7. päivä Jasper Kaarna – 14. päivä Silvia Hosseini – 21. päivä Mari Laaksonen – kuun viimeinen päivä Parilliset kuukaudet: Johanna Paaso – 7. päivä Vilma Panula – 14. päivä J.Tapio – 21. päivä Emmi Valve – kuun viimeinen […]
Kesästä kestänyt hiljaiselo on pian takana. Vaikka illat pimenevät, Särön blogi on näkevä uuden aamunkoin. Oikeastaan luvassa on varsinainen uudistusten kimppu. Ensinnäkin, blogi alkaa saada uutta sisältöä säännöllisellä sykkeellä, uudella vuorolistalla, tasapäivin ja -viikoin. Kirjoittajat tulevat olemaan enimmäkseen Särölle ennestään tuttuja yhteistyökumppaneita, eikä sisällöllisessä linjassa ole juuri luvassa muutosta aikaisempaan. Toisekseen, blogi tullaan sulattamaan Särön […]
Tekeillä olevassa Iran-numerossa piipahdetaan Teheranissa ja esitellään monipuolisesti iranilaista nykykulttuuria. Luvassa on proosaa ja runoutta kirjailijoilta, joita ei ole ennen käännetty suomeksi, sekä valokuvaa, sarjakuvaa ja muita herkkuja. Ajatukset ovat ruusun ja satakielen maassa! Sormet näppäimistöllä. Odotelkaahan. Tulossa on kaikkien aikojen iranilaisin Särö. Terveisin Silvia Hosseini
Nettisivujen hiljaiselo ei ole merkki toimettomuudesta! Särö ja Särön erinäisiä sivuprojekteja tehdään nyt monella rintamalla. Myös blogia uudistetaan, ja kohta astuu puikkoihin uusi blogivastaavamme. Iran-numeron arvioitu ilmestymisajankohta on joulukuun alku.
Särö muistuttaa elokuun kampanjastaan: elokuussa Särön vuosikerran tilanneiden kesken arvotaan Timo K. Mukan kirja ”Näin hetki sitten ketun. Runoja, proosaa ja muita kirjoituksia 1960-1971.” (WSOY 2010). Kirja on loppuunmyyty, joten kannattaa voittaa! Arvontaa sponsoroi Rosebud Books. Tilauksen teet näppärimmin tilauslomakkeellamme. Särö muistuttaa, että vuosikerta maksaa vain 25 euroa.
80-sivuinen, kirjallisuuspainotteinen, huumorintajuinen, kielen ja taiteen olemusta pohdiskeleva, runsaasti boheemielämää sisältävä Särö nro 20 (Eurooppalainen taiteilijasielu) on ilmestynyt! Mukana ovat (tekijöinä tai esillä): Markku Aalto, Martin Augustsson (uusi!), Anna-Riikka Carlsson (uusi!), Olli Heikkonen (uusi!), Harri Hertell, Silvia Hosseini, Markku Into (uusi!), Mari Laaksonen (uusi!), Aki Petteri Lehtinen, Klaus-Jürgen Liedke (uusi), Mark Mallon, Johanna Paaso (uusi!), […]
Tulevat Säröt: vierailevia päätoimittajia, seuraavana teemana Iran Särö uudistuu tulevana syksynä antamalla ohjaksia vieraileville päätoimittajille. Loppuvuonna ilmestyvän Särön (nro 21) teema on Iran. Numeron päätoimittaa kirjallisuuden jatko-opiskelija Silvia Hosseini. Iran-numeron aineistopäivä on 1.9.2012. Aineistotarjoukset pyydetään lähettämään osoitteeseen . Keväällä 2013 ilmestyvän Särön (nro 23) teemana on Ihminen ja kone. Numeron päätoimittaa kaupunkimaantieteiljä Jani Vuolteenaho yhdessä […]