Välillä meidän säröläisten on hyvä muistella, että Särö on alun perin perustettu aluepainotteiseksi kirjallisuus- ja kulttuurilehdeksi. Alue, jota Särö painotti (ja jota itse asiassa hieman painotamme edelleenkin) julkaisukriteereissä, aihevalinnoissa ja niin edelleen, on nimeltään Uusi Itämaa.
Uusi Itämaa alkaa Helsingin itäisillä reunoilla ja päättyy Pietarin tuntumassa. Pohjoiseen mentäessä Lahti, Tampere ja Jyväskylä ovat alueen läntisiä rajapyykkejä, ja rajavyöhyke katoaa jonnekin Kainuun tai tunnelmasta riippuen Rovaniemen metsiin. Siis suurin piirtein Suomen kaakkoinen neljännes ja pikkuinen lohkeama Venäjästä on Uutta Itämaata (joka on väännös epämiellyttävän byrokraattisesta, takapihalta kuulostavalta Itä-Uudenmaan maakunnan nimestä, jonka keskus on Porvoo).
Näin oli alun perin. Miksi tämä alueellisuus? Ainakin vielä viitisen vuotta sitten minusta tuntui, että kirjallisuuslehdet Tuli&Savu ja Lumooja olivat turkulaishenkisiä, Nuori Voima puolestaan vaikutti helsinkiläispainotteiselta julkaisulta. Kirjo edusti mielessäni Tamperetta ja muuta Hämettä. Kaukaista Pohjoista hallitsi Kaltio. Parnasson olen mieltänyt kirjallisuuslehdistä valtakunnallisimmaksi.
Mutta idässä ja varsinkaan kaakossa ei ollut mitään. No, kyllähän Porvoossa ylläpidettiin kiiltävää ja värikästä Peilikuvaa — muistaakseni vuodesta 1998 vuoteen 2001. Enpä tahdo oikein muistaa vuosilukuja, vaikka olin itse perustamassa kyseistä julkaisua. Kun Peilikuva katosi, Porvoon sielu tuntui tyhjältä. Ehkä parin muunkin ihmisen mielestä.
Keväällä 2005 Porvoon Bar Maryssä alkoi viritä ajatus uudesta kirjallisuus- & kulttuurilehdesta. Virittelijät olivat ensijaisesti Mikael Brygger ja Ari Talvila, ja myöskin minä, tosin melko vastahankaisena ja vähäsanaisena. Olin saanut nimittäin tuta Peilikuvan päätoimittajan Helmut Diekmannin stressistä.
Myöhemmin, eräänä kesäisenä aamupäivänä tapasin Kotkan torin kulmilla sikaria tupruttelevan Petri Pietiläisen, joka kertoi, että Kotkassa oltiin vastikään haudattu, ehkä vuosi tai pari aikaisemmin, Peilaaja-niminen kirjallisuuslehti — siis samaan aikaan kun Porvoossa haudattiin Peilikuva.
No, mikäs sen luontevampaa: Pietiläinen astui remmiin ja lähti turhia harkitsematta mukaan perustamaan Säröä, uutta kaakkoista julkaisua. Samaan aikaan myös Sanna Saastamoinen sulautui osaksi Säröä.
Ensimmäinen numero ilmestyi keväällä 2006. Bryggerin, Talvilan, Saastamoisen, allekirjoittaneen ja Pietiläisen lisäksi kehiin tai remmiin astuivat pian myös Mirva Hautala, Jarmo Laine ja Anu Partanen.
Alkuperäisestä kokoonpanosta poistuivat vuoden tai parin sisällä Brygger, Hautala, Laine ja Partanen. Myöhemmin matkan varrella mukaan on tullut runsaasti uusia kasvoja; osa jäädäkseen, osa lähteäkseen. Jos kiinnostaa, katsokaa tekijät nettisivuiltamme (jotka on toimituskunnan osalta ollut päivittämättä noin vuoden päivät).
Mutta mitä helvettiä: tänä yönä ei todellakaan ollut tarkoitus kirjoittaa blogia, vaan tehdä Särön numeroa 4/2008, jonka pitäisi viikonloppuna siirtyä painon kitaan. Äskeinen alkuperäinen ajatukseni oli kirjoittaa tällä kertaa poikkeuksellisen lyhyt lause blogiin — tosin epäileväisenä siitä, saako niin lyhyitä kirjoituksia edes laittaa blogiin ihmisten yöunia keskeyttämään. Lause on tämä:
Miksi ihmeessä yli puolet Särölle tarjottavista runoista tulevat nykyään Oulusta, ja loput Turusta, Espoosta, Helsingistä tahi Kalajoelta?
… ihmettelee Mark