Saara Henriksson:
Tampereella ja Helsingissä huhtikuussa vieraillut Guerrilla Girls -ryhmä kritisoi taidemaailman käytäntöjä sukupuolen näkökulmasta. Yhdysvalloissa taidemarkkinoita määrää yksityinen raha. Guerrilla Girlsien mukaan tämä johtaa helposti tietoiseen tai tiedostamattomaan syrjintään, jos miesten tuottamaa nykytaidetta arvotetaan dollareissa mitattuna korkeammalle kuin naisten.
Vastalääkkeeksi sissiryhmä tarjoaa taiteilijoiden itsensä luomia uusia järjestelmiä vanhan rinnalle. Guerrilla Girlsien posterikampanjat ovat saaneet paljon huomiota ympäri maailma. Ryhmän jäsenet itse kiertävät luennoimassa taidemaailman käytännöistä ja feminismistä – gorillanaamiot päässä, jotta kollektiivin olemus ei hämärtyisi yksittäisten henkilöiden taakse. Säilyttääkseen rippumattomuutensa ryhmä rahoittaa toimintansa myymällä julisteita, kirjoja ja t-paitoja. Mutta mikä lääkkeeksi kulttuurin rahoitukseen laajemmin?
Suomessa taidejärjestelmä toimii enemmän valtion tuella. Varmaa on, että julkisen tuen varaan ei yksittäinen taiteilija (tai kirjailija, tai tanssija) voi laskea. Tuet ja apurahat ovat jo nyt pienempiä kuin aikaisemmin. Samalla tekijöiden määrä melkeinpä kulttuurin joka saralla on lisääntynyt. Yksityisen rahan kannattelemia taidemarkkinoita Yhdysvalloissa Guerrilla Girls kuvaa olympialaisten kaltaiseksi: vähän voittajia, paljon häviäjiä. On hyvä huomata, että kaupallinen systeemi elättää vain muutamia tekijöitä Yhdysvaltojen kokoisessa maassa, saati sitten Suomessa.
Guerrilla Girls sanoo rakastavansa taidemaailmaa, sen omistautuneita ihmisiä sekä kekseliäitä projekteja. Rahoitussysteemi sen sijaan haisee. Taidemarkkinoilla luodaan niukkuutta, joka hyödyttää muutamien isojen nimien lisäksi lähinnä keräilijöitä. Kiinnostavaa ei pitäisi olla sen, paljonko pari parhaiten menestynyttä nykytaiteilijaa tienaa, vaan kulttuurin asema kokonaisuutena.
Jos kulttuurin rahoitusta viedään enemmän markkinajohtoiseen suuntaan Suomessakin, tuloksena on muutaman menestyneen nimen voitto lukuisien muiden kustannuksella. Humoristisella ja häiriköivällä lähestymistavallaan Guerrilla Girls on saanut sanomansa laajojen ihmisjoukkojen tietoon mm. Venetsian biennalessa ja Pompidou-keskuksessa. Erilaisia yhteisöjä perustamalla (Särö!) taiteilijat ja kirjailijat voivat myös saada tukea toiminnalleen.
Kulttuurin rahoituksen ongelmiin ei minulla ole vastausta, tietenkään. Aivan ensimmäiseksi voisimme kuitenkin taistella nykyisin vallalla olevaa käytäntöä vastaan, joka myyntimenestyksiä hehkuttaessaan jättää varjoonsa monta hyvää ja tarpeellista tekijää. Koskee niin kulttuurijournalismin kriteerejä ja kulttuuripolitiikkaa kuin niitä odotuksia, joita nuorten taidekouluista valmistuvien tekijöiden päähän ahdetaan.