Teemu Helle:
Mitä enemmän lukee, sitä enemmän niitä huomaa. Ja mitä enemmän kirjoittaa, sitä enemmän niitä varoo. Kielikakkasia, nimittäin.
Kielikakkaset ovat eräänlaisia aivopieruja – vahinkolaukauksia, jotka eivät sinällään haise tai tule ilmoille kovin suurina meluhaittoina, mutta niiden olemassaolo aiheuttaa epämiellyttävän tunteen, poskien punoituksen, satunnaisen virkayskänkin.
Niitä tapaa siellä täällä, mm. aikakauslehdissä (edellä oleva esimerkki on tosin välillinen). Tämän vuoden ensimmäisessä Imagessa, Miina Supisen Elävien kirjoissa -kolumnissa, on siteeraus Hollywood-näyttelijä James Francon juuri suomennetusta ja maaliskuussa ilmestyvästä novellikokoelmasta Palo Alto (Schildts).
Ulkona poltimme pilveä Edin pienessä tupakkapiipussa.
On siinä rajoilla, onko tuo kakkanen vai kukkanen. Ymmärrämme kyllä, että novellin henkilöt ovat ulkona ja polttelevat piippua, jonka pesä on ilmeisen pieni kooltaan. Toisaalta, lukiessani lauseen äkkiseltään kuvittelen mielessäni, kuinka kaksi henkilöä on Edin pienikokoisen piipun sisällä tötsyillä.
Seuraava löytö ei sen sijaan jätä arvailujen varaan; se on selkeämpi kielikakkanen. Vai mitä olette mieltä? Esimerkki on Carol Shieldsin romaanista Kaiken keskellä Mary Swann (Otava 2010, suomentanut Hanna Tarkka):
Hildë oli riisunut toisen kintaan, piti sitä hampaidensa raossa […]
Toki, Hildë oli laittanut kintaan suuhunsa, piti sitä hampaiden välissä, koska tarvitsi sillä hetkellä kumpaakin kättä johonkin muuhun. Hymyn tuo kuitenkin mielikuva siitä, kuinka Hildë ruokailun jälkeen kaivaa hampaitaan aidanseipäällä, koska hammastikku ei riitä.