Kustannustoimittaja, kirjailija ja sankarimyytti

Johanna Paaso

“She takes malicious pleasure in correcting other people’s mistakes.”
– sanan vahingonilo esimerkkilause sanakirjassa (suomi–englanti)

Kukahan sanakirjatoimittajalla oli mielessään, kun valitsi tämän esimerkkilauseen? Voisiko se olla toimittajan omaelämäkerrallista ainesta, ympyröitävissä puhekuplaan?

Kirjojen sivuille jättää moni ihminen jälkiä, vaikka kannessa ei lukisi ainuttakaan nimeä. Jos päätyy kustannustoimittajaksi, kuten minä, valitsee samalla tämän positiivisen näkymättömyyden.

Johanna Paaso:

“She takes malicious pleasure in correcting other people’s mistakes.”
– sanan vahingonilo esimerkkilause sanakirjassa (suomi–englanti)

Kukahan sanakirjatoimittajalla oli mielessään, kun valitsi tämän esimerkkilauseen? Voisiko se olla toimittajan omaelämäkerrallista ainesta, ympyröitävissä puhekuplaan?

Kirjojen sivuille jättää moni ihminen jälkiä, vaikka kannessa ei lukisi ainuttakaan nimeä. Jos päätyy kustannustoimittajaksi, kuten minä, valitsee samalla tämän positiivisen näkymättömyyden.

Usein kun kustannustoimittaja lähtee puhumaan työstään median välityksellä, jutussa käsitellään arvostusta eikä varsinaista työtä eli tekstien työstämistä kirjoiksi. Kirjallisuuteen liittyy lähinnä tiedollista ja esteettistä arvoa, joten on vaarallista antaa ajatusten lipsua sosiaalisen ja egologisen arvon puolelle – sillä tiellä eksyy.

Tästä syystä vähän sävähdän joka kerta kun kustannustoimittajasta tehdään julkinen numero tai sankaritarina. Esimerkiksi kun Harri Haanpäästä tehtiin henkilökuva (SK 51/2011). Toimittaja kirjoitti sankaritarinaa, mutta Haanpää puhui haastattelussa arkisesta toimitustyöstä, mitä arvostin. Seuraavan kerran sävähdin, kun Jyri Hänninen kirjoitti kolumnissaan (Journalisti 9/2012), ettei pistäisi pahakseen, vaikka kustannustoimittajat nostaisivat arvostustaan. Niin. Aitoa arvostustahan ei saa pyytämällä. Kun hoitaa hommansa hyvin, sitä saa kirjailijalta ja suomentajalta joka toimituksen jälkeen. Sen tulisi riittää. Tämä työ on lähempänä rakkaussuhdetta kuin työsuhdetta.

Julkinen arvostus on puolestaan näkyvyyskupla. Joka julkista kiitosta kaipaa, kirjoittakoon omia tekstejä. Hänninenhän esimerkiksi kirjoittaa tietokirjoja, ja Haanpäällä on suunnitteilla muistelmateos.

Kun kustannustoimittajan työtä tekee pitkään, alkaa olla niin täynnä tietoa ja estetiikkaa, että sitä alkaa helposti ryöpsähdellä omina sanoina paperille. Silloin herää kiinnostus roolinvaihtoon. Minä olen kehittynyt tässä työssä vuoropuhelussa tekijöiden kanssa ja antamalla jonkun toisen editoida omia tekstejäni. Menemällä sille paljon puhutulle epämukavuusalueelle, jossa kustannustoimittajan egolle on hyvin vähän tilaa.