Mitä Italian vaalitulos tarkoittaa?

Italian veljet -puoluetta ja sen kärkihahmoa Giorgia Melonia luonnehdittiin vaalivoiton jälkeen suomalaisessakin mediassa virheellisesti äärioikeistolaiseksi ja uusfasistiseksi, kirjoittaa suomalais-italialainen tietokirjailija Anton Monti. Tulevaa hallitusta odottavat silti vaikeat ajat.

Italiassa pidettiin syyskuussa parlamenttivaalit, joiden lopputulos oli monista syistä historiallinen. Ensimmäistä kertaa vaalit voitti paitsi naispoliitikon johtama puolue myös selkeästi oikeistolainen puolue. Aiemmin Italian vaalien suurimmat puolueet, Viiden tähden liike mukaan lukien, ovat olleet joko keskustavasemmistolaisia tai keskustaoikeistolaisia. Vuoden 2022 vaalit voitti Giorgia Melonin johtama Fratelli d’Italia (Italian veljet).

Tuloksen selvittyä Italian ulkopuolinen lehdistö otsikoi näyttävästi, että uusfasistit ja äärioikeistolaiset ovat nyt astumassa Italian johtoon. Toimittajat kirjoittivat aborttioikeuteen kohdistuvista vaaroista, vähemmistöjen vainoamisesta ja eräänlaisesta Unkarin tiestä, joka odottaisi Italiaa. Italiassa median reaktio oli huomattavasti maltillisempi. Se raportoi oikeiston tai keskustaoikeiston voitosta. Termiä ”äärioikeisto” – ”estrema destra” – ei Italiassa käytetty, koska sillä, kuten myös ”äärivasemmistolla”, viitataan ulkoparlamentaarisiin ryhmiin. Syyt Italian ulkopuolisen median otsikointipäätöksille juontuivat varmasti osittain ajallemme tyypillisestä sensaatiohakuisuudesta.

Kiinnostavaa – ja yhtä lailla ajallemme tyypillistä – on se, että kohu laantui yhtä nopeasti kuin se oli noussutkin. Muutama päivää vaalien ja näyttävien otsikoiden jälkeen asiasta ei enää puhuttu mitään. Joissakin tapauksissa annettiin tavallisten italialaisten puhua. He kertoivat maan epätoivoisesta poliittisesta, taloudellisesta ja yhteiskunnallisesta tilanteesta. Siitä, että viimeisten vuosien aikana on kokeiltu kaikkia mahdollisia hallituskombinaatioita. Paitsi yhtä. Giorgia Melonin johtama Fratelli d’Italia on johdonmukaisesti pysynyt viimeisten 13 vuoden aikana toisiaan seuranneiden hallitusten ulkopuolella ja tehnyt suhteellisen tasapainoista oppositiotyötä, aina välillä vastuullisesti myös tukien hallitusten päätöksiä, kuten äänestämällä Ukrainalle annettavan aseellisen avun puolesta. Giorgia Meloni yksinkertaisesti oli ainoa vakaalta vaikuttava poliittinen johtaja, joka ei ollut ryvettynyt Italian nopeasti vaihtuneiden, usein vain olemattomia muutoksia tehneiden hallitusten sarjassa.

Italiassa kiinnitettiin heti vaalien jälkeen erityistä huomiota kahteen yksityiskohtaan. Giorgia Meloni ei juhlinut vaalivoittoa ollenkaan, päinvastoin kuin Italiassa on tapana. Hän vetäytyi vaaliyön jälkeen sivuun eikä antanut julkisia lausuntoja. Ilmeisesti hän ei halunnut jakaa Italian kansaa voittajien ja voitettujen leireihin. Lisäksi tiedetään, että hän on ollut tiiviissä yhteydessä Italian sivuun siirtyvään pääministeriin Mario Draghiin ja käynyt hänen kanssaan, ilmeisen hyvässä hengessä, läpi kaikki pöydällä olevat tärkeät asiat, erityisesti Euroopan unionin elvytysrahoihin, energiakriisiin ja Ukrainan tilanteeseen liittyen. On todennäköistä, että Italia tulee kulkemaan – ainakin näiden asioiden suhteen – jatkuvuuden tietä.

Italian perustuslaki takaa vähemmistöjen oikeudet, demokratian ja ilmaisuvapauden. Vaalit voittaneella koalitiolla ei ole parlamentissa sellaista enemmistöä, joka mahdollistaisi perustuslain muuttamisen koalition jäsenten mielen mukaisesti. Lisäksi vaalitulos muistutti, että Italia on jakautunut kolmeen tasasuureen ryhmään: oikeisto, vasemmisto ja ne kansalaiset, jotka eivät äänestäneet. Tämä tarkoittaa sitä, ettei hallituksella ole rajujen muutosten tekemistä mahdollistavaa poliittista ylivaltaa.

Giorgia Meloni ei ole ”äärioikeistolainen” eikä ”uusfasisti”. Hän edustaa viimeisten vuosien aikana esille noussutta parlamentaarista poliittista suuntausta, jota on kutsuttu termillä ”suverenismi”. Poliittisen diskurssin tasolla Melonin suverenismin pitäisi tarkoittaa: a) oman maan kansallisen edun asettamista ensisijaiseen asemaan niissä kansainvälisissä instituutioissa, joissa Italia on mukana; b) tiukkaa siirtolaispolitiikkaa ja c) perinteisen eurooppalaisen ja kristillisen arvomaailman puolustamista esimerkiksi perhepolitiikassa. Nämä asiat tarkoittavat käytännössä kaikkea ja ei-mitään. Voiko Italia riitaantua Euroopan unionin kanssa? Kykeneekö Italia sulkemaan rajansa laittomalta siirtolaisuudelta? Pystyykö Meloni muuttamaan italialaisten tapaa muodostaa perheitä? Poliittisten iskulauseiden muuttaminen käytännöiksi ei tapahdu käden käänteessä. Ei ainakaan Italiassa.

Jos palataan ulkomaisten medioiden reaktioon, on oikeastaan hämmentävää, että samalla kun on osoitettu huolta aina nuhteettomasti käyttäytyneen Melonin edesottamuksista, on unohdettu, että hänen liittolaispuolueensa Forza Italian merkittäviä johtajia on tuomittu oikeudessa mafiayhteyksistä ja Silvio Berlusconi monista muista rikoksista. Lega-puolueen Matteo Salvinia taas epäillään syyllistymisestä panttivankien ottamiseen hänen toimiessaan sisäasiainministerinä. Hän kielsi erään Italian rannikkovartioston aluksen rantautumisen kotisatamaan, koska alus oli poiminut merestä haaksirikkoutuneita siirtolaisia. Berlusconi on rangaistuksensa kärsinyt ja hän on toki muodollisesti kelvollinen tuleviin tehtäviinsä. Salvinin kohdalla on tietysti selvää, että kukaan ei ole syyllinen ennen lopullista tuomiota, mutta on melko varmaa, että Italian tasavallan presidentti tulee käyttämään veto-oikeutta, mikäli Salvinia ehdotetaan uudelleen sisäasiainministeriksi.

On mahdollista, että Italiaan tullaan nimittämään Melonin johtama hallitus, jossa on mukana myös jonkin verran politiikan ulkopuolelta tulevia asiantuntijoita tai sellaisia poliitikoita, joiden asiantuntemusta arvostetaan yli poliittisten ryhmittymien. Silti jo nyt tulevan hallituksen taivaalla on lukuisia mustia pilviä. Matteo Salvinilla ja erityisesti Silvio Berlusconilla on selvästi suuria vaikeuksia hyväksyä se tosiasia, että Italian johtaja – ja samalla heidän johtajansa – on nainen. He ovat tuskastuneet siihen, että Meloni toteuttaa omaa tahtoaan.

Mikäli hallitus muodostetaan, on melko varmaa, että kyseinen mieskaksikko tulee toimimaan sen piirissä niin, että Melonin kannatus laskisi. Tämä johtuu jonkinasteisen misogynian lisäksi siitä, että oikeiston äänestäjien määrä on vuosikymmenten saatossa pysynyt vakiona; ainoastaan puolueiden väliset voimasuhteet ovat muuttuneet. Melonin kaavaillun hallituksen ajautuminen vaikeuksiin sisäisen kilpailun vuoksi olisi suoranainen katastrofi Italialle. Taas palatsimanööverit peittoaisivat vaalituloksen alleen ja kasvattaisivat edelleen politiikan ja kansalaisten välistä kuilua.

On muistettava, että Italiassa on sellaisia voimia, jotka kykenevät tarvittaessa horjuttamaan maan tasapainoa: valtavan rikkaat ja vaikutusvaltaiset mafiat. Viimeisten vuosien aikana on ollut selkeitä merkkejä siitä, että mafioiden lisäksi muutkin tahot ovat mahdollisesti kiinnostuneita horjuttamaan Naton ja Euroopan unionin perustajajäsentä ja keskeistä toimijaa. Melonin asema ei ole kadehdittava.


Anton Monti on suomalais-italialainen tietokirjailija, jonka teos Maailman vaarallisin rikollisjärjestö ’Ndrangheta (Kustantamo S&S, 2021) on saanut vuonna 2022 Lauri Jäntin säätiön arvostetun tunnustuspalkinnon. Tällä hetkellä hän on julkaisemassa neliosaista äänikirjasarjaa Salattu mafia (Storytel/TrueStory, 2022), joka käsittelee Italian neljän mafian historiaa ja nykyisyyttä.