Tässä tekstissä käsittelen australialaisen arkkitehti-malli Bianca Censorin (30) ja rap-artisti-muotisuunnittelija Kanye Westin (47) pukeutumiseen liittyviä suomalaisia mediatekstejä ja niiden tulkintoja heidän pukeutumisensa motiiveista. Julkkisparin pukeutumisesta on ilmestynyt viime vuosina eri maissa satoja ellei tuhansia mediajuttuja.
Censori ja West ovat tunnettuja siitä, että he esiintyvät julkisuudessa pukeutuneina toistensa vastinpareiksi: West pukeutuu peittävästi ja Censori hyvin paljastavasti. Yhdysvalloissa helmikuun alussa järjestettyyn Grammy-musiikkipalkintojen jakotilaisuuteen Censori saapui läpinäkyvässä mekossa. West oli pukeutunut mustaan t-paitaan ja housuihin sekä aurinkolaseihin. Kyseinen esiintyminen nostatti kansainvälisen median ohella myös Suomen tiedotusvälineissä koko joukon kommentaareja. Ne keskittyivät pääosin naisten oikeuksien kehyksessä esitettyyn huoleen Censorin asemasta parisuhteessaan. Toimittajat ja haastatellut asiantuntijat näkivät Censorin paljastavassa pukeutumisessa merkkejä vallan väärinkäytöstä. Lisäksi kommentoijat pohtivat oliko parin pukeutumisesitys taidetta vai provokaatio tai kenties markkinointitemppu.
Todettakoon heti, että pidän parisuhdeväkivaltaa vakavana ongelmana, ja jos Censorin paljastava pukeutuminen osoittautuisi ei-suostumukselliseksi, se on hyvin valitettavaa. Tässä tekstissä en kuitenkaan etsi vastausta siihen, millainen Censorin ja Westin parisuhde ”todella” on, vaan pohdin parin pukeutumiseen liitetyn väkivaltaisen parisuhde- ja valtadynamiikan tulkinnan laajempia yhteiskunnallisia kehyksiä ja merkityksiä. Tarkastelen erilaisia ristiriitaisia sosiaalisia normeja, joilla määritellään naisten – tässä tapauksessa Censorin – sopivan ja sopimattoman julkisen esiintymisen eroja. Kysyn, millaiset merkit, eleet ja julkisen esiintymisen käytännöt tuottavat tulkintoja naisten itsemääräämisoikeuden puutteesta. Pohdin Censorin ja Westin pukeutumisesityksiä myös taiteen, provokaation ja kinkyn seksuaalisuuden konteksteissa.
Censori oli pukeutunut Grammy-juhlassa joustavasta nylonista valmistettuun, kahdesta kappaleesta koostuvaan kotelomaiseen minimekkoon. Kappaleet oli liitetty yhteen kaksi millimetriä leveällä, näkymättömällä langalla tehdyllä lukko-ompeleella. Puvun suunnitelleen Westin mukaan mekon valmistus vaati viisi kangaskertaa ja useita sovituksia. (ks. Bromley 2025).
Kuvista ja videoilta katsottuna mekko näyttää hyvin joustavalta ja aavistuksen verkkomaiselta. Helma kipertyy ohuudessaan narulle. Läpinäkyvyydestään huolimatta mekko ei ainoastaan paljasta, vaan myös peittää. Vartaloa rajaava muoto verhoaa, samoin se, että Censorin iho ja mekon materiaali erottuvat selvästi toisistaan. Kangas piirtää vartalolle ihoa myötäilevät ääriviivat, tietyn rajatun muodon ja hahmon. Tämä erityinen peittäminen määrittelee sen, mikä oikeastaan paljastuu. Tavallaan ei mitään. Kangas on kuin seitinohut kalvo Censorin vartalon ja katsojan välissä.
Katseeni hakeutuu jatkuvasti Censorin ihon ja mekon kankaan rajoihin. Silmäilen ihon ja mekon materiaalisuuksia ja hankauskohtia. Vaikka jotkut toimittajat ovat väittäneet, että Censorin asu ”paljasti käytännössä kaiken”, myös ”strategiset paikat” (ks. Hakala 2025; Karttunen 2025b), Censorin häpyrako pysyy piilossa. Kankaan kuosi sumentaa näkymän.
Bianca Censori on varoitus kaikille naisille.
Asiantuntija listaa huolestuttavat merkit.
Asiantuntija näkee asiassa synkeän vivahteen.
Alaston totuus.
Ilta-Sanomien mediatekstien otsikoinnissa toistuu tulkinta, jonka mukaan Censorin paljastava asu on selvä merkki Censorin ja Westin suhteen epätasa-arvoisuudesta. Viestinnän asiantuntija Katleena Kortesuo esimerkiksi toteaa, että koska Censori ei ole itse kommentoinut suullisesti pukeutumistaan (eikä mitään muutakaan), se osoittaa, että Censori on ”jollain tapaa” suhteessa ”alistetussa asemassa” (ks. Tauriainen 2025). Muodintutkija Annamari Vänskä puolestaan sanoo, että parin vastakkainen pukeutuminen vaikuttaa ”varsin laskelmoidulta ja tahallisen provosoivalta performanssilta, joka haastaa sopivuuden ja sopimattomuuden, vapaan tahdon ja alistamisen välisiä rajoja” (ks. Hakala & Myllymäki 2024). Toimittaja Henna Koste kirjoittaa kolumnissaan, että Censori ei varsinaisesti näyttänyt nauttivan Grammy-juhlan esiintymistilanteesta (Koste 2025). Hänen mukaansa Censori muistutti ”moottoritielle eksynyttä peuraa ajovaloissa”. Koste kiinnittää huomiota myös Censorin suulliseen vaikenemiseen pariskunnan esiintymisten yhteydessä. Hän uskoo valtaosan ihmisistä pohtivan, mitä näyttäytymisten pinnan alla kytee.
Censorin paljastavaa pukeutumista paheksuvat mediatekstit osoittavat, miten naisen ruumiillisuutta ja seksuaalisuutta määritellään sosiaalisilla normeilla ja häilyvillä standardeilla. Määrittelyssä on vahva kaksinaismoralistinen sävy. Yhtäältä ollaan innoissaan esimerkiksi juuri nakumekkotrendistä, sen ”voimaannuttavasta” vaikutuksesta (ks. esim. Teräväinen 2024), mutta toisaalta liikaa paljastavuutta pidetään yhä mauttomana ja halpana. Saa olla kevytseksikäs, mutta ei liian seksikäs, sillä silloin näyttää huoralta. Sosiologi Anna Kontula toteaakin, että vaikka ”julkisuus pelaa naisruumiilla nyt aivan eri tavalla kuin aikaisemmin, jako säädylliseen ja syntiseen on säilynyt” (Kontula 2009).
Jako limittyy myös luokkakysymykseen. ”Kunnollinen”, porvarillinen nainen pukeutuu säädyllisesti ja hillitysti siinä missä alemman työväenluokan nainen tempaisee ylleen mitä sattuu ja miten sattuu. Kun ulkoministeri Ilkka Kanerva joutui vuonna 2008 eromaan ministerintehtävästään tekstiviestiteltyään flirttailevasti striptease-tanssija Johanna Tukiaisen kanssa, kyse oli ennen muuta siitä, että Tukiaisen luokka-asema oli ministerille väärä (ks. Kontula 2009). Tukiaisen tyyli ei ollut tuolloin – jos myöhemminkään – porvarillisen hillitty, vaan riemullisen räikeä, liioitteleva ja runsas.
Entä jos Censorin vaikenemisessa on siis kyse (ainakin osin) myös luokasta? Censori on kouluttautunut arkkitehti, huomattavan varakas ja paljon julkisuudessa, joten hän edustaa eräänlaista julkisuuden yläluokkaa (vrt. Kolbe 2014). Kyseisellä luokalla on varaa – ja usein myös halua – ostaa itselleen maineikkaimpien henkilökohtaisten ohjaajien, imagokonsulttien ja muotisuunnittelijoiden palveluita. Julkkikset myös tuottavat uusia pukeutumistrendejä. Etenkin julkkisnaisten pukeutuminen on edennyt kohti yhä paljastavampia asuja (ks. Fields 2017), mikä muodostaa kiinnostavan kontrastin perinteisen yläluokan hillitylle tyylille. Ja jos haluaa kohahduttaa tai ei yksinkertaisesti välitä luokkastatuksiin liittyvistä ennakko-oletuksista, yläluokka voi esiintyä julkisuudessa ambivalentisti. Voi pukeutua räväkästi, mutta elehtiä hillitysti tai päinvastoin. Koska julkkiksilta odotetaan usein ekstroverttiä kommenttiautomaatin roolia, vaikeneminen voi toimia myös hiljaisena kapinana ja luokkaerottautumisen aktina. Yksi mahdollinen tulkinta Censorin vaikenemisesta onkin, että hän viestii kuuluvansa muiden reaktioista piittaamattomaan, elitistiseen yläluokkaan – siitä huolimatta, että hän epäilemättä myös käyttää julkista näkyvyyttä hyväkseen monin tavoin.
Parin pukeutumista koskevat kommentit ohittavat luokka-aspektin lisäksi myös Censorin ja Westin etnisiteetit. Yhdysvaltojen väestöstä oli vuoden 2020 väestölaskennan mukaan 71 prosenttia valkoisia, kun taas mustia ja afroamerikkalaisia oli 14,2 prosenttia. Yhtäältä mustat ovat siis Yhdysvalloissa vähemmistöä, mutta esimerkiksi rap-musiikissa – Westin edustamassa musiikkigenressä – he ovat enemmistöä. Rap-musiikille luonteenomaisen vihan ja aggression onkin alun perin tulkittu juontuvan mustien kokemasta yhteiskunnallisesta syrjinnästä (ks.esim. Gladney 1995).
Iltapäivälehtien kommentaattorien ja muotiasiantuntijoiden tuottama kevytseksikkyys liittyy pidättyväisyyden vaatimukseen, joka ilmenee ristiriitaisesti. Yhtäältä pidättyväisyyttä, esimerkisi Sanna Marinin klassiseksi ja asialliseksi luonnehdittua tyyliä ihaillaan (ks. esim. Lempinen 2023), mutta kun Censori on pidättyväinen – eli vaikenee eikä anna suullisia lausuntoja pukeutumisestaan – häntä pidetään Westin uhrina. Toimittaja Edith Kauran mukaan Censori on julkisuudessa kuin ”mykkä, alaston nukke, jonka puolesta mies hoitaa puhumisen” (Kaura 2025).
Kauran maininta alastomuudesta on kuitenkin virheellinen – Censorihan on pukeutunut. Myös rinnastus nukkeen on epätarkka: Censori kävelee paikalle ja pois omin jaloin sekä puhuu Westille. On myös ongelmallista, että Kaura tulkitsee Westin julkisuuteen antamat lausunnot automaattisesti Censorin puolestapuhumiseksi, sillä heidän puhumistensa motiivit voivat erota toisistaan suurestikin.
Censorin pidättyväisyys on olemukseltaan monimutkaista ja ristiriitaista. Puhumaton Censori käyttää hiljaisuuden valtaa. Hänen pidättyväisyytensä sisältää kuitenkin kiintoisan särön: esiintyessään julkisesti koko vartalon paljastavassa asussa Censori rikkoo normatiivista säädyllisyyden vaatimusta. Censori on siis yhtä aikaa sekä säädyllinen että säädytön. Hänen vakava, hymytön ilmeensä on kuin korkean tason EU-poliitikolla, mutta paljastava pukeutuminen tulkitaan kulttuurisesti kevytkenkäisyydeksi, huoramaisuudeksi tai alistetuksi asemaksi.
Kulttuurintutkija, fetisisti ja ihmisoikeusaktivisti Antti Kauppinen on todennut, että erotiikasta puhuttaessa ihmiset tuntuvat olevan yhä ”viktoriaanisella kaudella” (ks. Siimes 2024). Hänen mukaansa nykyinen populaarikuvasto antaa jatkuvasti naiivien vihjeiden avulla lupauksen nautinnosta, mutta vihjeiden suppea käsitteistö ei tunnista seksuaalisuuden monimutkaisuutta eikä moninaisuutta. Myös yhteiskunnan normit säätelevät seksuaalisuutta lujasti. Kauppisen mukaan ”esimerkiksi uskontojen kanssa ihmisten annetaan olla valtavan moninaisia, kompleksisia ja jopa ristiriitaisia, mutta erotiikassa ei”. Vertaus uskonnollisuuden ilmentämiseen on osuva: se osoittaa, kuinka ankarasti säädelty ja normitettu identiteetin osa-alue juuri seksuaalisuus on.
Annamari Vänskän mukaan Censorin ja Westin pukeutumisesityksen – tässä kohdin kyse on Grammy-juhlaa edeltäneestä asusta, läpinäkyvistä sukkahousuista ja rinnat paljastavasta bodystä – viesti on ”varsin naisvihamielinen” (ks. Hakala & Myllymäki 2024). Vänskä ei kuitenkaan selitä, mitentämä naisvihamielisyys tarkalleen ottaen ilmenee. Jos se paikantuu Censorin paljastavaan asuun, niin miksi näin on? Tulkittaisiinko pukeutumisesitystä naisvihamieliseksi myös silloin, jos Censorin rinnalla olisi peittävästi pukeutunut naiseksi tai muunsukupuoliseksi identifioituva puoliso? Kenties ei.
Uskon, että näkemys naisvihamielisyydestä liittyy oletukseen, jonka mukaan heteroseksuaalisen parisuhteen valtadynamiikka on ytimeltään epätasa-arvoista. Naisen paljastava pukeutuminen oletetaan miehen valinnaksi tai jopa määräykseksi. Paljastavaa pukeutumista ei yksinkertaisesti haluta nähdä naisen omana valintana. Tämä on outoa, sillä ilmeisiä oman valinnan motiiveja on nähdäkseni useita: huomionhalu, shokeeraamisen tarve, ylpeys omasta vartalosta, nautinto esilläolosta – sekä valtasuhdeleikki ja ekshibitionismi, joista lisää myöhemmin.
Tulkinnat, joiden mukaan Censori on parisuhteessaan alistettu ja omiin valintoihin kykenemätön, ovat jatkumoa normatiiviselle kontrollintarpeelle, joka kohdistuu pornoa ja seksityötä tekeviin naisiin. Ihmiskauppa ja vasten omaa tahtoa tehtävä seksityö on tietenkin oma, rikoslain säätelemä lukunsa, mutta ajatus, että kaikki seksityö olisi naisten oman tahdon vastaista, on ongelmallinen (ks. Perälä 2018). Naisten toimijuuden ja valinnan mahdollisuuksien kieltäminen on myös naisten itsemääräämisoikeuden kieltämistä (vrt. Kontula 2009). On hankalaa puhua naisten seksuaalisesta vapaudesta, jos se määritellään vain porvarilliseksi, keskiluokkaiseksi ja siistityksi.
Mielestäni Censorin leimaaminen passiiviseksi uhriksi on paljon naisvihamielisempää kuin se, että Censori esiintyy julkisesti paljastavassa asussa.
Miksi Censorin ja Westin pukeutumisperformanssi ei voisi olla taidetta?
Censorille ja Westille väitetysti läheinen lähde on todennut, että parin pukeutumisessa on kyse taiteesta (ks. Greer et. al 2024). Grammy-juhlan jälkeen Iltalehteen haastateltu Katleena Kortesuo torjuu kuitenkin ajatuksen. Hän toteaa, että ”taide ei pyhitä kaikkea”. Kortesuon mukaan ”ei ole olemassa mitään toimialaa tai kulttuurimuotoa, joka pyhittäisi pahanteon tai väkivallan”.
Mutta mistä tarkalleen ottaen tiedetään, että Censorin ja Westin pukeutumisessa on kyse juuri väkivallasta?
Taiteen ja väkivallan suhde on pitkä ja kompleksinen. Sodat, murhat ja kidutukset olivat taiteessa läsnä jo antiikin aikana. 1900-luvun alun taiteilijat halusivat järkyttää sosiaalisia normeja, murtaa eettisiä koodeja ja rikkoa soveliaisuussääntöjä (ks. Oksanen 2009). Vähitellen taiteen piirissä toteutetut radikaalit itseilmaisun muodot laajentuivat osaksi populaarikulttuuria.
1960-ja 70-luvun alun performanssitaide suorastaan hyökyi väkivaltaa ja kipua. Taiteilijat työstivät omia vartaloitaan taideteoksina ruumiin poliittisuuden hengessä. Työstäminen oli usein masokistista kivun tuottamista itselle, kuten viiltelyä tai köysien ja koukkujen varassa roikkumista. Feministinen kehotaiteilija Gina Pane viilteli kasvojaan peilin edessä. Pane myös asettui rautasängylle makaamaan 15 kynttilän käristäessä hänen ihoaan. Stelarc roikkui alastomana selkään ja raajoihin asetettujen koukkujen riiputtamana. Suomessa näyttelijäryhmä Jumalan teatteri järjesti 1987 Oulun kaupunginteatterissa esityksen, jossa ruoskittiin yleisöä ja heitettiin sen päälle ulostetta ja kananmunia. Ja niin edelleen.
Äärimmäisiin, ruumista kurittaviin taideperformansseihin nähden Censorin ja Westin esitys on hyvin laimea. Alastomuus on taiteessa – etenkin performansseissa – pikemminkin klisee kuin rajanylitys. Koska West ja Censori ovat kumpikin taiteilijoita, jotka työskentelevät sekä taiteen kentillä että taiteen ja viihteen hankalasti määrittyvillä rajapinnoilla, he epäilemättä suhtautuvat myös julkisiin näyttäytymisiinsä esityksinä. Miksi heidän pukeutumisesityksensä ei siis voisi olla taidetta?
Vänskä arvioi, että Censorin ja Westin performanssi on markkinointitempaus ja provokaatio (ks. Hakala & Myllymäki 2024). Näin voi toki olla, mutta tämä ei poissulje taiteen mahdollisuutta. Taidetta myydään, joten sitä myös markkinoidaan. Markkinoinnin tavat, tyylit ja kontekstit vaihtelevat. Provokaatio taas on miltei vaatimus ainakin avantgardistisuuteen pyrkivässä taiteessa, kuten taiteentutkija Irmeli Hautamäki toteaa (2019). Hänen mukaansa avantgarde ja provokaatio tarkoittavatkin usein samaa asiaa. Provokaationa Censorin ja Westin pukeutumisesitys on toki vaisu verrattuna esimerkiksi Jumalan teatterin esitykseen, joka paikantuu korkeakulttuuriin. Kyseessä on siis myös ”korkean” ja ”matalan” dikotomiassa viihtyvä keskustelu.
Haluttomuus määritellä Censorin ja Westin pukeutumisesityksiä taiteeksi voi johtua ainakin kolmesta seikasta: 1) esityspaikkaa (julkkisjuhlien punainen matto) pidetään statukseltaan vääränlaisena, 2) Censorin pukeutumisen ajatellaan olevan ei-suostumuksellista toimintaa ja 3) Censorin vaikenemista esiintymisten yhteydessä pidetään ongelmallisena. Kuitenkin juuri se, että Censori vaikenee pukeutumisensa motiiveista yksittäisissä esiintymisissä rinnastuu taiteilijoiden yleiseen haluttomuuteen puhua teostensa merkityksistä. Taidepuheelle on ominaista, että taiteilija ei halua ”selitellä” teoksiaan (ks. esim. Vuollet 2011). Vaikeneminen ylläpitää taiteen mysteeriä, oletusta, jonka mukaan taide ei taivu sanallisiin kuvauksiin. Pidättäytyminen sanallisesta selityksestä lisää taiteilijan luomisvoiman erityistä auraa, sillä sekä taiteilijat itse että yleisö asettavat taiteilijan asiantuntemuksen alueeksi usein ei-sanallisen kokemuksellisuuden (ks. Logrén 2015, 89, ks. myös Siukonen 2002, 81).
Entä jos Censori on taiteilija, joka esiintyessään vaikenee siksi, että teos voisi ”puhua puolestaan”?
Kinky seksuaalisuus
Tarkastelemistani suomalaisista Censorin ja Westin pukeutumista käsittelevistä mediateksteistä puuttuu tyystin yksi näkökulma: parin mahdollinen kinky seksuaalisuus. Tarkoitan kinkyllä epänormatiivisina pidettyjä eli tavallisuudesta poikkeavia seksuaalisuuden muotoja, kuten esimerkiksi sadomasokismia (S&M), siihen liittyviä valtasuhdeleikkejä, kuten dominointia ja alistumista, sekä fetisismiä. Kinkyä arkea tutkinut etnologi Johanna Pohtinen toteaa, että kaikki mitä kinkyn seksuaalisuuden piirissä tehdään on sovittu etukäteen ja siitä myös puhutaan jälkikäteen. Toiminta perustuu siis sopimuksiin ja suostumuksellisuuteen (Pohtinen 2023a&b). Koska kinkyyteen liittyy yhteiskunnissa yhä stigmaa, monet kinkyiksi identifioituvat harjoittavat seksuaalisuuttaan erityisissä kinky-yhteisöissä. Joillekin kinkyyden salaaminen – ja se, ettei selitä toimintaansa ulkopuolisille – voi myös olla osa kinkyn toiminnan viehätystä (ks. esim. Sundén 2023).
Kinkyä seksuaalisuutta käsittelevissä tutkimuksissa on kritisoitu ”poikkeavien” seksuaalisuuksien tarkastelutapojen psyko-lääketieteellisiä lähtökohtia (ks. esim. Hugh-Jones et al. 2005; Rehor 2012). Alkusysäys kinkyn tällaiselle tulkinnalle oli psykiatri ja seksologi Richard von Krafft-Ebingin tunnettu teos Psychopathia Sexualis (1886), jossa hän patologisoi miltei kaiken suvunjatkamispyrkimysten ulkopuolelle kurottavan seksuaalisen toiminnan (ks. Enrulf & Innala 1995). Kinkyjen seksimieltymysten tautiluokitukset – sekä luokitusten ”tahmea paraneminen” eli hitaasti etenevä tautiluokitusten poistaminen (Lehtonen 2021) – juontunee pitkälti tästä patologisoinnin perinteestä.
Krafft-Ebingin tutkimusten ongelma on myös, että ne ovat huomattavan mieskeskeisiä. Edellä mainitun perusteoksen 200 esimerkin aineistoon mahtui vain neljä naispuolista tapausta, kaksi sadistia ja kaksi masokistia. Kinkyjä naisia laajalla otannalla (1 580 osallistujaa) tutkinut sosiologi Jennifer Eve Rehor toteaakin, että kinkyn seksuaalisuuden akateeminen nykytutkimus pohjaa yhä liiaksi psyko-lääketieteellisen ja miesvaltaisen seksuaalisuuden tutkimuksen perinteeseen (Rehor 2015). Rehor peräänkuuluttaa tutkimukseen enemmän kinky-yhteisöjä kulttuurisesti tarkastelevaa ja myös kinkyjä naisia käsittelevää tutkimusta. Kulttuurinen tutkimusote ja naiset – sekä muunsukupuoliset – huomioiva tutkimus vähentäisi kenties myös suuren yleisön ennakkoluuloja normista poikkeavia seksuaalisuuden muotoja kohtaan.
Eräs kinkyyden muoto on ekshibitionismi. Siinä nautintoa saadaan oman – usein hyvin paljaan – ulkoisen olemuksen esittelystä ja esittelyn aiheuttamista reaktioista. Rehorin kinkynaisia käsittelevään tutkimukseen osallistuneista naisista puolet ilmoitti pitävänsä ekshibitionistisista seksuaalisuuden muodoista, kuten paljaiden rintojen esittelystä, seksistä julkisella paikalla, alastomuudesta, seksifantasioiden toteuttamisesta ja genitaalien esittelystä (Rehor 2015). Paljaita rintoja oli esitellyt 70 prosenttia tutkituista, alastomuus taas viehätti noin puolta heistä. Paljaus on siis kinkyjen naisten keskuudessa hyvin yleistä, miltei valtavirtaa.
Kinkyjen naisten ekshibitionismia tutkineet Siobhan Hugh-Jones, Brendan Cough ja Annie Littlewood toteavat, että naiset puhuivat ekshibitionismistaan muun muassa ”persoonallisuuden täyttymyksenä” (Hugh-Jones et al. 2005). Naiset eivät suostuneet määrittelemään ekshibitionismiaan poikkeavaksi tai epänormaaliksi, vaan pitivät sitä myönteisenä itseilmaisun ja seksuaalisuuden muotona.
Censorin ja Westin yhteydessä on paikallaan pohtia myös kinkykonteksissa yleistä alistamiseen ja alistumiseen liittyvää valtasuhdeleikkiä, d/s-suhdetta, jossa toinen osapuoli käyttäytyy dominoivasti ja toinen alistuvasti. Se on suostumuksellisuuteen ja sopimukseen – ja usein tarkasti koreografioituihin toimintoihin – perustuvaa seksuaalista vuorovaikutusta. Rooleja voi myös vaihtaa, mikäli molemmat sitä haluavat. Suhde valtasuhdeleikin läsnäoloon arkielämässä vaihtelee: siinä missä jotkut toteuttavat sitä ainoastaan seksin yhteydessä, toiset saattavat elää sovittua valtasuhdetta kokoaikaisesti. Tämä saattaa kuulostaa äärimmäiseltä, mutta se voi tarkoittaa myös hyvin arkisia asioita, esimerkiksi sopimusta siitä, että suhteen alistuva osapuoli pusertaa toiselle iltaisin tahnan hammasharjaan (ks. Pohtinen 2024a). Kyse on siis yhdessä sovitusta ja molempia miellyttävästä leikistä, ei parisuhdeväkivallasta (vrt. Turoczy 2017).
Entä jos Censorin ja Westin julkinen pukeutumistyyli on osa heidän yhteisesti sovittua, kinkyä valtasuhdeleikkiään? Ja mitä jos Censori on lisäksi antaumuksellinen ekshibitionisti, joka saa nautintoa paljaan vartalonsa esittelystä ja esittelyn aiheuttamista reaktioista?
Kauhistelua ja tirkistelyä
Se, että Censori ei julkisesti puhu paljastavan pukeutumistyylinsä motiiveista, ei itse asiassa pidä paikkaansa. Päinvastoin, Censori on eksplikoinut tyylinsä lähtökohtia varsin seikkaperäisesti nettisivuillaan helmikuussa 2024. Sivuilla lukee muun muassa seuraavaa:
”Censorin pukeutumistyyli ruumiillistaa periaatetta, joka juhlii ihmisvartaloa luovan ilmaisun alustana ja haastaa itseilmaisua sääteleviä yhteiskunnallisia normeja. […] Hänen pukeutumisvalintansa venyttävät jatkuvasti rajoja suosien rohkeita siluetteja ja epäsovinnaisia leikkauksia. Tämä näkemys juontuu ydinajatuksesta, jonka mukaan ihmiskeho on kaunis ja voimakas itseilmaisun työkalu eikä jotain sellaista, mitä tulisi piilottaa tai sovittaa konventionaalisiin standardeihin. […] Censorin asut, joita kuvataan usein uskaliaiksi ja avantgardistisiksi, voi tulkita taiteellisiksi kannanotoiksi. Hänen rohkeat kannanottonsa puolustavat yksilön autenttista, yhteiskunnan odotuksista piittaamatonta yksilön ilmaisunvapautta.”
Myös tyylin vastustusta herättävä luonne on huomioitu:
”Onkin tärkeää huomata, että Censorin tyyli ei ole yleisesti hyväksyttyä. Jotkut pitävät hänen valintojaan provokatiivisina tai jopa hyökkäävinä, mikä kertoo muodin ja itseilmaisun monimutkaisuudesta ja subjektiivisuudesta. Yksittäisistä tulkinnoista huolimatta Censorin tyyli kiistatta herättää keskustelua ja omakohtaisia pohdintoja sekä haastaa vakiintuneita normeja.”
On hyvin paradoksaalista, että mediakirjoitusten kommentaattorit, jotka suhtautuvat epäillen Censorin omaa pukeutumistaan koskevaan vaikenemiseen, vaikenevat itse Censorin eksplisiittisestä pukeutumisfilosofiasta. Tarkastelemistani mediakirjoituksista vain yhdessä on linkki Censorin sivustoon sekä kuvauksia hänen muotifilosofiansa sisällöstä (ks. Hakala & Myllymäki 2024). Kaikki lukemani suomalaiset mediakirjoitukset – myös Censorin oman muotifilosofian noteeraava teksti – painottavat tulkintaa, jonka mukaan Censori on mahdollisesti Westin pakottavan kontrollin uhri.
Mistä kumpuaa tarve tulkita parin pukeutumista juuri väkivallan kontekstissa? Ja miksi kommentaattorit sivuuttavat Censorin julkikirjoittaman muotifilosofian, vaikka hän nimenomaan puhuu siinä taiteellisesta kannanotosta?
Yksi syy tulkintojen väkivaltapainotukselle lienee se, että Censorin ja Westin pukeutumisen vastakkaisuutta pidetään väärin jakautuneena. Naisen paljastava pukeutuminen nähdään alistumisena miehen tahtoon, sittenkin, vaikka tällainen tulkinta asettaa samoissa teksteissä ilmaistut vaatimukset naisen vapaudesta ja itsemääräämisoikeudesta kyseenalaiseen valoon. Grammy-juhlassa nähty läpinäkyvä asu oli ehkä myös jollain epämääräisellä tavalla liikaa jopa toinen toistaan paljastavampien julkkisnäyttäytymisten ja muotimaailman shokeeraajien kontekstissa. Säädyllisyydellä on aina lopulta rajat.
Toinen syy yksituumaiselle väkivaltakehystykselle voi olla ambivalentti – yhtä aikaa kauhistunut ja kiinnostunut – uteliaisuus Censorin ja Westin parisuhdedynamiikkaa ja seksuaalisuuksia kohtaan. Uteliaisuuteen saattaa sekoittua myös jonkinalaista tirkistelynhalua, itselle tuntemattomien ja juuri siksi kiinnostavien asioiden kutkuttavaa kurkistelua. Kinkyn seksuaalisuuden kontekstissa puhutaan voyerismista, mieltymyksestä katsella muita ihmisiä ja heidän seksuaalisia aktiviteettejaan.
Toisaalta pöyristely on nykyisenä netti- ja someaikana monelle jokapäiväistä toimintaa. Netin keskustelupalstat ovat täynnä ketjuja, joissa vatvotaan ventovieraiden ihmisten, etenkin julkkisten yksityiselämien oletettuja, pöyristyttäviä yksityiskohtia. Kyseisenkaltainen tirkistely- ja pöyristelykulttuuri rinnastuu myös homofobiseen homoseksin kauhisteluun ja kuvitteluun. Nettikeskustelut tarjoavat anonyymin tilan monenlaisille rönsyäville spekulaatiolle. Outo kuvottaa ja kiihottaa – ja puhuttaa.
Vääränlaista seksikyyttä – Censori ja Vikman
Mediateksteissä velloneen Censori-uutisoinnin aikana keskusteltiin paljon myös Suomen euroviisuedustajaksi valitun Erika Vikmanin esiintymisasusta ja tyylistä. Vikmanin esiintymisasu koostuu mustasta lateksikorsetista, lateksisista chaps-housuista ja kiiltävistä, korkeakorkoisista kengistä. Pop-laulajien asut – kuten muoti ylipäätään, etenkin haute couture – ovat jo vuosikausia ammentaneet ideoita fetissiestetiikasta (von Busch 2023; ks. myös Steele 1996). Tyypillisiä fetissielementtejä ovat korostetun kapea vyötärö, peittävät tai paljastavat vaatteet, yhdestä materiaalista tehdyt tiukat kokoasut (kuten lateksipuku) ja korkeat saappaat.
Tiukkoine lateksikorsetteineen ja pakarat paljastavine housuineen Vikmanin asu on kuin fetissiestetiikan oppikirjasta. Ehkä juuri siksi siihen on kohdistunut myös paljon arvostelua. Esimerkiksi vauva.fi-palstalla tuohtuneet kommentoijat kritisoivat asua liian paljastavaksi, rumaksi, irstaaksi ja epäkäytännölliseksi (17.1.2025; 9.2.2025). Samalla foorumilla on ruodittu myös Vikmanin esiintymistyyliä: sen sanotaan olevan muun muassa itsensäpaljastelua, syntistä paskaa, likaista, halvinta ilolintua muistuttavaa, bimbo-/pornolookia, tuksumaista [vrt. Johanna Tukiainen] ja feikkiseksikästä (9.2.2025). Eräs kommentoija on myös maininnut Vikmanin asun S&M- ja fetissielementit, joita hän paheksuu: ”Tuosta on seksikkyys kaukana. Domina paremminkin ja reva levällään joka paikassa. Hyi helkkari.” Kommentti implikoi, että seksikkyys on jotain muuta kuin rivoksi ja inhottavaksi määrittyvää fetisististä, etenkin dominan eli alistavan naisen seksuaalisuutta. Keskustelupalstojen kommentoinnissa se, mitä pidetään oikeanlaisena ja toivottuna asiana jätetään usein selittämättä, jolloin se asemoidaan normaaliksi. Näin tapahtuu myös siteeratussa kommentissa. Siinä määrittelemättä jää oikeanlainen, toivottu seksikkyys.
Yksi Vikmanin esitystä paheksunut kommentoija viittaa suoraan myös Censoriin:
”Mikä siinä on, että vaikka olisi kuinka paljon lahjakkaita naisia, joilla olisi jopa jotain järkevää sanottavaa ja jotka kirjoittavat omat laulunsa, niin sitten pitää aina valita näitä seksillä ja pornolla ratsastavia tyyppejä. Nyt koko viikko ollaan katseltu Bianca Censorin alastomia grammykuvia, vaikka siellä juhlissa oli kymmeniä lahjakkaita naisartisteja […] Alastomana oleminen ei ole voimaantumista, vaan se, että saa tunnustusta upeasta työstä (9.2.2025).”
Kommentti sisältää kiintoisan, joskin usein kuullun vastakkainasettelun: ”seksillä ja pornolla ratsastaminen” vs. lahjakkuus. Viitatessaan Censorin ”alastomaan” esiintymiseen kommentoija liittää hänet seksillä ja pornolla ratsastajiin. Lahjakkuus määrittyy lausumassa siis asiaksi, johon alastomuus, seksi ja porno eivät kuulu. Mutta jos kyse on vaikkapa laulutaidosta, itse taidolle ei liene suurta merkitystä sillä, laulaako alasti vai lateksikorsetti päällä. Olennainen kysymys tässä kohdin onkin, voiko esiintyjä saada kommentoijan peräänkuuluttamaa ”tunnustusta työstään” paljastavasti pukeutuneena vai sulkeeko paljastavuus ja etenkin epäselvästi määritelty vääränlainen seksikkyys hänet välittömästi kaiken – tai ainakin statukseltaan korkean – tunnustuksen ulkopuolelle. Mikäli näin on, esiintymisten arviointien läpinäkymättömiä kriteereitä olisi kenties syytä muokata yhtä läpinäkyviksi kuin Censorin asu konsanaan.
Vikman on vastannut saamaansa kritiikkiin viittaamalla aiemmissa euroviisuissa esiintyneiden mieslaulajien, kuten Käärijän ja Windows95manin paljastaviin asuihin sekä pop-kulttuuriin sisältyvään seksuaalisuuden ja viettelevyyden kuvastoihin (ks. Pakkanen 2025). Hän on myös vitsaillen todennut, että voi vaihtaa euroviisukappaleensa kertosäkeen sanat ”Ich komme” (minä tulen) sanoihin ”Ich trinke” (minä juon). Lausuma kritisoi osuvasti suomalaisten intoa salonkikelpoistaa ja karnevalisoida ryyppäämistä – kuten Käärijä teki – samaan aikaan kun moninaisen seksuaalisuuden ilmentäminen pysyy yhä ankarasti tuomittavana asiana.
Olen tässä tekstissä pohtinut Bianca Censorin ja Kanye Westin pukeutumisen kirvoittamia mediakommentaareja. Niissä esitetyt arviot alistavasta parisuhteesta häiritsevät minua useasta eri syystä. Ensinnäkään en tunnista kuvia ja videoita katsomalla Censorissa niitä alistumista osoittavia merkkejä ja eleitä, joihin kommentoijat arvelunsa kiinnittävät. Censori ei mielestäni näytä pelästyneeltä tai vastentahtoiselta, pikemminkin tyyneltä ja itsevarmalta. Toiseksi en pidä Censorin – tai ylipäätään naisten – paljastavaa pukeutumista suuren medianäkyvyyden julkkisjuhlissa kovin radikaalina asiana. Muoti- ja julkkismaailma toimivat huomiotalouden ehdoilla siinä missä mikä tahansa muukin yhteiskunnan osa-alue (vrt. Seppänen & Väliverronen 2024).
Mediatekstien tulkinnat siitä, ovatko Censorin ja Westin pukeutumisesitykset taidetta, sivuuttavat Censorin julkikirjoittaman muotifilosofian. Keskittymällä Censorin tilannekohtaiseen vaikenemiseen kommentit asemoivat yksittäiset, median odottamat lausunnot statukseltaan tärkeämmiksi kuin Censorin oman pukeutumista taustoittavan huolellisesti laaditun tekstin, joka viittaa valinnoistaan tietoiseen ja vahvana subjektina näyttäytyvään naiseen. Kyseinen asemointi ei salli Censorille samanlaista tilannekohtaista vapautta, mikä sallitaan taidemaailmassa etabloituneille taiteilijoille.
Naisten pukeutumiseen ja julkisiin esiintymisiin kohdistuva kaksinaismoralistinen paheksunta sekä tuottaa että ylläpitää ristiriitaisia odotuksia ”oikeanlaisesta” seksikkyydestä, ja naisten ruumiillisuudesta ylipäätään. Jako säädylliseen ja säädyttömyyteen istuu lujassa. Samalla kinkyt seksuaalisuuden muodot pysyvät marginaalissa, vaikka etenkin sadomasokismi ja fetisismi ovat viime vuosina nousseet suosituiksi populaarikulttuurin teemoiksi. Censorin paljastavaa pukeutumista ei kuitenkaan käsitellä mediassa ekshibitionismin tai d/s -suhteen kontekstissa.
Vielä riittää tarvetta norminpurkutalkoille.
Lähteet:
- Bromley, Joe. 2025. Is Bianca Censori’s ‘invisible’ naked Grammy dress by Kanye West’s Yeezy going to be for sale? The Standard 4.2.2025.
- von Busch, Aurora. 2023. Dominate. Fetissiestetiikan tunnistaminen nykymuodissa. Opinnäytetyö. LAB-ammattikorkeakoulu, muotoiluinstituutti.
- Censori, Bianca. 2024. Fashion Philosophy. 2024. https://www.biacensori.com/2024/02/bianca-censori-fashion-philosophy.html
- Ernulf, Kurt, & Innala, Sune. 1995. Sexual bondage: A review and unobtrusive investigation. Archives of Sexual Behavior, 24, 631–654.
- Fields, 2017. Cultural and Aesthetic Analysis of Some of the Most Daring Celebrity Fashion Trends. Art and Design Review, Vol.5 No.2.
- Gladney, Martin J. 1995. The Black Arts Movement and Hip-Hop. African American Review,
- Vol. 29, No. 2, Special Issues on The Music (Summer, 1995), 291-301.
- Greer, Carlos & Nathan, Sara & Kaplan Michael. 2024. Kanye West isn’t manipulating wife Bianca Censori into skimpy outfits — it’s ‘performance art’: sources. Page Six. 25.3.2024.
- Hakala, Salli & Myllymäki, Iiro. 2024. Bianca Censori näyttäytyi alastomampana kuin koskaan – asiantuntija näkee asiassa synkeän vivahteen. Iltasanomat 31.12.2024. https://www.is.fi/viihde/art-2000010611022.html
- Hakala, Salli. 2025. Nyt puhuu mies Bianca Censori nakutyylin takana – tästä syystä hän haluaa esitellä vartaloita. Iltasanomat 4.2.2025. https://www.is.fi/viihde/art-2000011009357.html
- Hautamäki, Irmeli. 2019. Provokaatio ja banaalius nykytaiteessa – näkökulma Venetsian 2019 biennaaliin. FAM. Finnish Association for Avantagarde and Modernism. https://finnishavantgardenetwork.com/2019/10/28/provokaatio-ja-banaalius-nykytaiteessa-nakokulma-venetsian-2019-biennaleen/
- Hugh-Jones, Siobhan & Gough, Brendan, & Littlewood, Annie. 2005. Sexual exhibitionism as ‘sexuality and individuality’: A critique of psycho-medical discourse from the perspectives of women who exhibit. Sexualities, 8, 259–281.
- Karttunen, Camilla. 2025a. Asiantuntijoilta karut arviot Bianca Censorin ja Kanye Westin käyttäytymisestä. Iltalehti 3.2.2025. https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/f4551ebd-ac99-4707-aee4-9e21eff6ea21
- Karttunen, Minni. 2025b. Miksi Bianca Censori esiintyy melkein alasti? Tutkija arvioi. Iltasanomat 3.2.2025. https://www.is.fi/viihde/art-2000011008222.html
- Kaura, Edith. 2025. Alaston totuus. Iltasanomat 7.2.2025. https://www.is.fi/viihde/art-2000011019455.html
- Kolbe, Laura. 2014. Yläluokka. Olemisen sietämätön vaikeus. Helsinki: Kirjapaja.
- Kontula, Anna. 2009. Tästä äiti varoitti. Helsinki: Like Kustannus.
- Koste, Henna. 2025. Näkökulma: Bianca Censori on varoitus kaikille naisille. Iltalehti 7.2.2025.
- Krafft-Ebing, Richard von. 1886. Psychopathia Sexualis. Käänt. Franklin S. Klaf 1965. New York: Arcade Publishing.
- Lehtonen, Jukka. 2021. Tahmeasti paraneva tautiluokitus. Sateenkaarihistorian ystävät. 26.2.2021. https://sateenkaarihistoria.fi/tahmeasti-paraneva-tautiluokitus/
- Lempinen, Jenna. 2023. Raitapaidoista nahkahameeseen: Sanna Marinin tyylissä nähtiin radikaali muutos – suosii erityisesti kahta suomalaismerkkiä. Iltasanomat 26.8.2023.
- Logrén Anna. 2015. Taidepuheen moniäänisyys. Tutkimus mediavälitteisen ja (kuva)taiteiijalähtöisen taiteilijapuheen muotoutumisesta. Dissertation in Education, Humanities, and Theology nro 65. Itä-Suomen yliopisto.
- Oksanen, Atte. 2009. Äärimmäistä kulttuuria. Extreme-minuuksien historiaa dadaismista Hunter S. Thompsoniin. Helsinki: Johny Kniga.
- Pakkanen, Riia. 2025. Erika Vikman vastaa kritiikkiin UMK-asustaan: “Ymmärtäkää nyt se.” Iltalehti 13.2.2025.
- Perälä, Jenni. 2018. ”Ilotyttö vai seksiorja?” Suhtautuminen seksityöntekijöihin Ajankohtaisen kakkosen Seksibisnes-illassa vuonna 2002. Opinnäytetyö, historiatieteet. Oulun yliopisto.
- Pohtinen, Johanna. 2023a. Omannäköinen elämä – kinky arki, affektit ja yhteenkuuluvuus. Lektio. Kulttuurintutkimus 40 (2023): 3, 74–78.
- Pohtinen, Johanna. 2023b. The Kink Community in Finland: Affect, Belonging, and Everyday Life. Väitöskirja. Turku: Turun yliopisto.
- Rehor, Jennifer Eve. 2015. Sensual, Erotic, and Sexual Behaviors of Women from the “Kink” Community. Archives of Sexual Behavior, 2015 (44): 825-836.
- Seppänen, Janne & Väliverronen, Vesa. 2024. Mediayhteiskunta: viestintä ja valta huomiotaloudessa. Tampere: Vastapaino.
- Siimes, Iida. 2023. Antti Kauppinen: mustaa nahkaa, viljavaa romantiikkaa. Voima. 3.7.2023.
- Siukonen, Jyrki. 2002. Tutkiva taiteilija. Kysymyksiä kuvataiteen ja tutkimuksen avoliitosta. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Taide.
- Steele, Valerie. 1996. Fetish: Fashion, Sex and Power. New York & Oxford: Oxford University Press.
- Teräväinen, Anne. 2024. Ovatko nämä nakumekot jo liian övereitä? Iltalehti 17.8.2024.
- Turoczy, Ann. P. 2017. The Process of Developing Functional Relationships Within the Context of BDSM (Bondage-Discipline, Dominance-Submission, Sadomasochism): A Grounded Theory Study. Väitöskirja, Capella University.
- Vauva.fi. 2025. https://www.vauva.fi/keskustelu/5907555/mielipide-erika-vikmanin-umk-biisista?page=0
- Vuollet, Janne. 2011. Taiteilijan brändin paloja. Opinnäytetyö, Porin taiteen ja median laitos. Aalto-yliopisto.
Taina Saarikivi on kulttuurisen äänentutkimuksen dosentti ja äänitaiteilija, joka on kirjoituksissaan käsitellyt muun muassa lateksifetisismiä ja amatööripornon äänimaisemia. – Lue myös muut Särössä julkaistut Saarikiven esseet: Kulttuuripoliittisesta selonteosta ja kulttuurin ideologisista leikkauksista (2.12.2024), Neromyytti ja karismaattinen vallankäyttö taidekoulutuksessa (22.5.2024).