Kun Hannu Aho (1948–2012) sai Runeberg-palkinnon viimeiseksi jääneestä romaanistaan Kello 4.17, kirjailija totesi Ilta-Sanomille palkinnon tulleen tarpeeseen: ”Olisin sossussa ilman sitä, koska minulla ei ole nyt minkäänlaista apurahaa päällä.”
Koko kirjallinen ala vaikuttaa arvostavan vuosittain Porvoossa Runebergin päivänä jaettavaa palkintoa suuresti – ja syyt ovat yhtä käytännölliset kuin Aholla. Ilman Runebergia runoilta, kaunokirjallisilta esseiltä ja novelleilta – tekijän kokemukseen ja ikään katsomatta – puuttuisi mahdollisuus vähänkään suurempaan valtakunnalliseen tunnustukseen. Ne ovat lajeja kirjallisella köyhyysrajalla, ja näille teoksille kenties vain yksi palkinto tuo mahdollisuuden levittää loistoaan laajemmalle.
Vaikka ”arvostus” toistuu kustantamojen työntekijöiden ja kirjailijoiden puheissa koomisuuteen asti, samalla voi huomata, että suurempaa kaupallista potentiaalia Runeberg-palkinnossa ei nähdä. Palkintoseremonia sijoittuu täyteen ahdetun kirjasyksyn ulkopuolelle, helmikuun alun kirjalliseen katveeseen.
Palkinto jaetaan edellisvuoden kirjalle, jonka uutisarvo on kirja-alan sykleissä tähän mennessä jo laskenut. Palkinnolle ajankohta on mahdollisuus erottua, mutta joulumyynnin ollessa takana päin se on myös tae siitä, että mediakiinnostus on melko mietoa.
Johan Ludvig Runebergin nimellä on tätä nykyä konservatiivinen kaiku. Runebergin kotimuseossa Porvoossa vieraileva turisti saattaa esimerkiksi katsoa kirjahyllyjen ohi seinillä lepääviin kuolleisiin eläimiin ja kysyä: miksi ammuit, Johan?
Runeberg-palkinnon alkuperäinen idea ei liity jähmeisiin kirjallisiin perinteisiin, vaan pikemminkin kielipoliittiseen nokitteluun. Palkinnon sihteeri, Uusimaa-lehden toimittaja Samu Karvala kertoo, että legendan mukaan idean sai saman lehden silloinen päätoimittaja Reijo ”Retsi” Hirvonen kosteassa saunaillassa vuonna 1986.
Ajatus oli omia ruotsinkielinen kansallisrunoilija kaksikielisen kaupungin suomenkieliselle medialle ja nostaa Runebergin avulla yhtä lailla lehden, Porvoon kuin kirjallisuudenkin näkyvyyttä. Kaupungin ruotsinkieliset piirit eivät asiasta aluksi pitäneet, ja monien suomenkielistenkin mielestä olisi ollut asiallisempaa perustaa esimerkiksi Johannes Linnankoski -palkinto. Vaikka Linnankoski on yhä jonkinasteinen klassikko, on vaikea kuvitella, että nimellä olisi saatu palkinnolle vastaavaa huomiota.
Runebergin teosten tunnettuus tosin vaikuttaa muutamassa vuosikymmenessä romahtaneen. Hänen teoksensa ovat ihmisille tutumpia vaikkapa Väinö Linnan esittämien parodioiden (”von tööpeln ratsasti aukkoja katsellen”) kuin alkuperäisteosten kautta, ja mielikuvien Johan Ludvig vie lahjakkaalta Fredrikalta kaiken huomion ja sulkee tämän keittiöön torttumaakariksi.
Koska Runeberg vähintään tortun ansiosta on kuitenkin edelleen nimi kaikkien huulilla ja ehta kansallisrunoilija, jollaiset eivät kasva puissa, haluaa Porvoon kaupunki ottaa hänen ehtyvästä perinnöstään kaiken irti ja profiloitua viralliseksi Runebergin-päivän viettopaikaksi. Tänä vuonna palkinnon jako on ensimmäistä kertaa avoin yleisötilaisuus, joka järjestetään Porvoon kaupunginkirjastolla.
Lisää jalkautumisia kansan pariin on varmasti tiedossa tulevaisuudessa, koska kirjallisuuspalkintoihin kytkeytyvä asiantuntijatyö ja ylhäältä alaspäin tiedottaminen ei enää riitä oikeuttamaan niiden olemassaoloa. Asiantuntijuuden suljettu piiri lisää yhä palkinnon arvovaltaa – verrattuna vaikkapa erilaisiin lukuaikapalveluiden bestseller-palkintoihin – mutta nykyään palkinnon odotetaan näkyvän myös tapahtumien muodossa.
Runebergin kahdensadan vuoden takaisilla liikkeillä tuntuu olevan aavemainen kyky ennakoida kirjallista kulttuuria, sillä viime kesän suosituin kirjailijavierailukohde Vinhan kirjakauppa sijaitsee Ruovedellä, missä Johan Ludvig vuosina 1825–26 vaikutti kotiopettajana. Ehdotan, että Runeberg-palkinnon seuraava askel rahvaan pariin voisi olla koko vuoden mittaan ripoteltu kirjallisuustapahtumien Runebergin-polku ulos Porvoosta. Konseptia voisi Vänrikki Stoolin hengessä laajentaa Suomen sodan tapahtumapaikoille, kuten Koljonvirralle Iisalmessa, jossa Sandels torjui venäläisjoukot ja josta sattumalta löytyy myös Juhani Ahon museo.
Eräs palkinnon vahvuuksista, jotka huomion kannalta ovat myös heikkouksia, on poikkeavan ajankohdan lisäksi myös kirja-alalla poikkeuksellinen sijainti Helsingin ulkopuolella. Tätä sietäisi hyödyntää matkailusektorilla, koska helsinkiläiset todistetusti rakastavat Vinhan kirjakaupan lisäksi esimerkiksi Mäntän kuvataideviikkoja enemmän kuin omaa tarjontaansa. Jos on minkäänlainen syy varata yö Hotelli Runosta Porvoon keskustasta, varakas kulttuurin ystävä ei epäröi.
Runeberg-raadeissa on kiintiöpaikat palkinnon perustajiin kuuluvilla Suomen arvostelijain liitolla, Kirjailijaliitolla ja Finlands Svenska Författareföreningenillä. Tämä takaa raatiin erilaisen painotuksen kuin esimerkiksi Finlandia-raadeissa, joissa perinteisesti on mukana kaupan ja viestinnän alan ihmisiä. Alkuaikojen kielinokittelusta huolimatta Runeberg-palkinnosta on tullut leimallisen kaksikielinen, mikä vaatii raadeilta paljon. Finlandiassa ei välttämättä ole moniin vuosiin yhtään ruotsinkielistä ehdokasta, mutta Runebergissä yksikin sellainen vuosi on sula mahdottomuus.
Runeberg-palkinnon jako on ainoa tapa saada vähänkään suurempi yleisöjoukko tietoiseksi esimerkiksi kokeilevan ruotsinkielisen runouden olemassaolosta. Näin tapahtui vuonna 2020, kun Ralf Andtbackan Potsdamer Platz, Berliinistä inspiroitunut laaja runo, sai kirjailijan itsensäkin hämmästelemään haastattelussa, että näinkin haastava teos nyt palkittiin.
Sossuun Andtbacka ei todellakaan joutunut, sillä tuona vuonna palkintosumma tuplattiin 20 000 euron suuruiseksi. Porvoosta Andtbacka suuntasi suoraan Helsinkiin Svenska Litteratursällskapetin iltatilaisuuteen, jossa sama teos palkittiin 10 000 euron palkinnolla.
SLS jakaa Runebergin päivänä myös Karl Emil Tollanderin palkinnon, jonka vastaanottajiin lukeutuvat Monika Fagerholm ja Kjell Westö. Se on 40 000 euron arvoisena Suomen suurin kirjallisuuspalkinto, mutta siltä puuttuu puolta pienemmän Runebergin huomioarvo. Ruotsinkieliset uutiset leviävät uuskielitaidottomuuden aikana vain harvoin suomenkielisiin medioihin.
Tänä Runebergin-päivänä on erittäin hyvä tilaisuus tehdä mediaseurantaa ja katsoa, missä kaikkialla uutisoidaan, jos vähemmistökielinen teos voittaa merkittävän kaksikielisen palkinnon, jonka suojeluspyhimys on kansallisrunoilija. Ja missä puolestaan noteerataan kaksi kertaa suurempi palkinto, jonka nimi on tuntematon ja joka on tarjolla vain vähemmistökielillä kirjoittaville.
Grattis till vinnarna!
Kirjoittaja on toiminut Runeberg-raadeissa vuosina 2021–23 Suomen arvostelijain liiton edustajana.
Korjaus 6.2.: Runeberg-palkinnon perustajien ja raadin kiintiöpaikkojen osalta Svenska litteratursällskapetin tilalle korjattu Finlands Svenska Författareföreningen.