Vastuullinen valinta ekotekona ei tarkoita mitään, koska se voi tarkoittaa mitä vain.
Vastuullisuudelle ei nimittäin ole yritysmaailmassa tai kaupan hyllyllä vaihtoehtoa. Yhdessäkään eläkevakuutuksessa tai sukkahousupaketissa ei kerrota, että tämä on se vastuuton valinta. Siinä tapauksessa vastuuttomuus pitäisi oikeastaan mainita melkein kaikessa, mitä kulutamme.
Nyt valinta tehdään ”tavallisten tuotteiden” ja omine nokkineen vastuullisiksi julistautuneiden valmistajien välillä.
Koska vastuullisuudelle ei ole määritelmää, voivat yritykset aivan itse valita, mitä kohtia toiminnastaan ne nostavat esiin. Autofirma voi puhua vaikka penkinpäällisistä, jotka on tehty kierrätetystä kalaverkosta. Ei tarvitse mainita, että muuhun autoon on kulunut 2 500 kiloa luonnonvaroja, ja että sen polttomoottori kuumentaa planeettaa elinkelvottomaksi. Eikä sitä, että tieliikenne on merkittävin yksittäinen mikromuovin lähde Suomessa. Jotain saatanallista kierrätystä kai on sekin, että muovinen kalaverkko nostetaan pois vedestä, ja sen sijaan mereen päätyy tienpinnan ja renkaiden muovi.
Lihatalo voi pakata jauhelihan vastuullisesti vähempään muoviin ja vaieta siitä, että itse liha on ympäristörikos.
Meijeri voi vastuullisesti poistaa maitotölkistä muovikorkin (jota siinä ei alunperin ollut, mutta jonka valmistaja lisäsi), ja formulakisat voivat vastuullisesti kieltää kertakäyttömuovipullot.
Suhtaudun epäillen myös julistuksiin kuluttajien vastuullisuudesta. 1990-luvulta asti on elätelty toiveita, että vihreä kuluttajaliike pitäisi firmat poissa pahanteosta. Viimeiset viisitoista vuotta olen työni puolesta juossut tilaisuuksissa, joissa vakuutellaan, että kuluttajat vaativat vastuullisuutta, että nuoret työntekijät ne sitä vasta vaativatkin, ja että kohta maailma pelastuu, kun nykysijoittajat vaativat samaa.
En ole nähnyt tilanteen parantuneen kaupoissa tai globaaleilla työmarkkinoilla paljonkaan. Bangladeshiläisen vaatetyöntekijän keskipalkka on yhä vain murto-osa elämiseen riittävästä. Ilmastopäästöt ovat jatkaneet kasvuaan. Jeff Bezos on ollut vuosia maailman rikkaimpia ihmisiä, vaikka tässä vaiheessa kai aivan jokainen on kuullut, että hänen perustamansa Amazon on vain hiukan orjakaleeria parempi työpaikka. Viime vuonna Suomessa paljastettiin, että Hesburger teetti nuorilla työtä ilman vessataukoja ja jopa palkatta. Uutisista huolimatta hampurilaisketjun myynti kasvoi selvästi.
Kuluttajille suunnattu vastuullisuuspuhe on yhdentekevää tai jopa haitallista. Pahimmillaan se on yritys jarruttaa sitovaa lainsäädäntöä, joka pakottaisi firmat maksamaan elämiseen riittävää palkkaa ja lopettamaan luonnon tärväämisen sekä moraalinvastaisen eläinten kidutuksen. Lisäksi vastuullinen kulutuspuhe rajaa köyhät ihmiset moraalisesti oikein tekevien ihmisten joukon ulkopuolelle, jos heillä ei ole varaa ostaa kalliimpia ”vastuullisia” tuotteita.
Kun ihmiset kuluttajakyselyissä sanovat jättävänsä ostamatta vastuutonta, niin mitäköhän he tarkoittavat? Miten sukkahousuostoksilla tai vakuutusyhtiötä kilpailuttaessaan edes voi selvittää eettiset toimitusketjut, henkilöstön työhyvinvoinnin, hiilijalanjäljen tai verokertymän?
Silloin, kun minulla on oikein myönteinen hetki, ajattelen, että ehkä vastuullisuuslätinä merkitsee jotain. Se merkitsee, että edes puheen tasolla ihmiset haluavat eroon veronkierrosta, luonnon tärväämisestä, kehitysmaiden tehtaiden orjatyöstä ja eläinten kidutuksesta.
Jotta näihin tavoitteisiin päästäisiin, on säädettävä niihin velvoittavat lait. Se, mistä nykyään puhutaan yritysvastuuna, on markkinointia.
Ensisijainen vastuu ympäristöstä ja ihmisoikeuksista on valtioilla. Kun iso osa ostamistamme tuotteista tulee kaukaisista maista ja niiden raaka-aineet paikoista, joissa ay-liike tai edes demokratia ei toimi, pitää Suomen lakien taata, että täällä saa myydä vain säädyllisesti tuotettua tavaraa. Ympäristön ja ihmisoikeuksien kunnioitus ei voi olla kuluttajien valveutuneisuuden ja hyväntahtoisuuden varassa.
Siksi on erinomaista, että yritysvastuusta ollaan parhaillaan säätämässä lakia sekä Suomessa että EU-tasolla. Se tarkoittaisi, että yritysten pitää kantaa vastuuta tuotannossa tapahtuvista ihmisoikeusrikkeistä, ympäristötuhoista ja korruptiosta. Vielä ei ole selvillä, mitä tämä käytännössä kattaisi ja mitä yhtiöitä laki velvoittaisi. Varmaa on, että elinkeinoelämä haluaa mieluummin jatkaa köykäisen vastuullisuuden tiellä.