Eija Mäkinen:
Jäin kieltämättä nikottelemaan luettuani viikonloppuna Kotuksen (Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen) blogiin kirjoittavan Lasse Koskelan —> merkinnän. <— Hän kritisoi — ja mielestäni syystä — Suomen suurimman kustantamon toimintaa. Bulevardille pesiytynyt mammutti aikoo ensi keväänä julkaista peräti kolme (3) suomalaista kaunokirjallista teosta.
Hetkinen? Missäs nyt mennään? Ja Koskela selvittää: valtaosa kevään uutuuksista on niin sanottuja tietokirjoja, eli jos ”haluat kasvattaa puutarhassa jurtteja, tehdä niistä ruokaa, laihtua, nyplätä pitsiä, sisustaa huusholliasi, tehdä jämälangoista kivoi jutskii, kehitellä kortti-ideoita (nyt ei ole kyse pokerista) tai kerätä juomalaseja, ei hätää, WSOY auttaa aina.”
En missään nimessä halveksi tietokirjoja enkä niiden tekijöitä, mutta jos tämä on Södikan tapa toimia nyt ja tulevaisuudessa, pienkustantamoilla saattaa alkaa juhla-ajat. Kyllä tässä maassa asuu vielä väkeä, joka tahtoo laadukasta suomalaista kaunokirjallisuutta; proosaa, runoja, novelleja, näytelmäkirjallisuutta, aforismeja, olivatpa ne sitten perinteisiä paperiversioita tai sähköisessä muodossa.
Rahastahan tässä kaikessa on tietenkin kyse. Kun muistaa, että suuret kustantamot ovat etunenässä vaatimassa tekijänoikeuslakiin rajuja muutoksia, on ymmärrettävää, että erilaisista ohje- ja vinkkikirjoista on helppo muokata loputon määrä erilaisia versioita. Eikä palkkioita tarvitse mogulien märissä unissa maksaa tekijöille kuin kerran. Olethan jo allekirjoittanut netissä olevan —> adressin, <— jolla vastustetaan työsuhdeolettaman lisäämistä tekijänoikeuslakiin? Adressi luovutetaan 10.12. eduskunnan sivistysvaliokunnalle.