Sanna Saastamoinen:
Olen tässä Särön painoon saattamisen ja Berliinin asunnonjahtaamisreissun jälkiaikoina istunut työhuoneellani pitkiä pitkiä iltoja ja öitä, koska toimeentulooni vaadittava määrä erilaisia kuvitus-, taitto- ja suunnittelutöitä on jäänyt rästiin.
Taiteilijan mieli on taipuvainen livahtelemaan ja karkailemaan miten lystää. Mielen karkaileminen lisääntyy sitä myötä, kun taiteilija ei pääse tekemään taidetta vaan kaiket päivät vääntää erilaisia välttämättömyys- ja velvollisuustöitä. Mutta pakko on pakko on pakko, vaikka joku väittäisikin, että vain kuolema, niin dead line odottaa tuossa nurkan takana, jos ei tänään niin huomenna, aina huomenna. (Tämä blogi-tekstikin piti julkaista jo eilen.)
Muutama ohje tahdon tappamiseksi:
1. Pieni tahto-parka livahtaa näytön reunukseen, vilkaisee huomaako velvollisuudentuntosi, jatkaa matkaa tahraan seinässä, hypähtää ikkunan karmille ja koettaa karata ikkunasta ulos. EI! Tartu tahtoa raa’asti takajalasta ja naulaa seinään, kauniiseen riviin muiden tahto-karkulaisten kanssa.
2. Kun tahto koettaa hämätä velvollisuudentunnettasi, tunnet armotonta väsymystä, pakottavaa tarvetta painaa otsa pöydän etulaidalle ja sulkea silmät. EI! Keitä kahvia ja juo vaikkei tekisi mielikään. Lopuksi naulaat tahdon solisluun alta seinään muiden seuraksi.
3. Tahto ajaa kättä kuvan tekoon koneella isuessa tai piirustuspöydän ääressä koettaa sammuttaa velvollisuudentunnon ja ottaa autopilotin käyttöön, jotta sisällä pakottavat kummallisuudet pääsisivät pintaan. EI! Sivalla häikäilemättä kunnon isku tahdon takapuolelle ja ripusta se muiden tahtojen seuraksi seinälle, sitten naula suoraan silmien väliin.
Listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta sitten joskus, kun kaikki velvollisuudet ja työpakotteet on tehty, kroppa hoidettu jälleen toimintakuntoon ja pää levätty tasapainoon muun maailman kanssa, on aika ottaa kuivettuneet raadot seinältä ja alkaa kastella sekä ravita niitä. Nähtäväksi vain jää, miten tahto-parat saa vielä virkoamaan ja heräämään kuolleista.