Tuukka Hämäläinen:
Tekijä varoittaa, että teksti saattaa sisältää vaikeita sanoja, teoreettisia käsitteitä ja sivulauseita.
Perussuomalaiset ovat aiheuttaneet valtavan keskustelun vaatimuksellaan, että ”postmodernin tekotaiteen” tukeminen valtion rahoilla on lopetettava. Viimemmäksi asiasta kirjoitti tänään 25.3. Helsingin Sanomat tekemässään gallupissa.
Silläkin uhalla, että saan kuulla tästä kunniani, väitän Perussuomalaisilla olevan muutamia vääriä käsityksiä postmodernismista, kulttuurin tukemisesta ja ilmeisesti vähän muustakin. (Tämä kaikki koskee tietysti Perussuomalaisten virallista kantaa ja puolueen sisällä on varmasti myös eriäviä mielipiteitä.)
Puoleen tarjoaman (hiukan huvittavan) määritelmän mukaan:
Postmodernistiseen taideteokseen vähän sisältyykin se, että siitä on vaikea ylipäätään tunnistaa, mikä tekele siinä on kyseessä. Siinähän on ideana väittää taiteeksi vähän mitä vain. Ei määrittely helppoa ole, mutta se, joka viestii kritiikkiä vailla ihanteita, on aika postmodernia.
Ensinnäkään, suurin osa valtion apurahoista ei kyllä mene ”postmodernistiselle taiteelle” Perussuomalaisten tarkoittamassa mielessä. Toki esimerkiksi monet Finlandia-voittajat, kuten Kari Hotakainen, edustavat postmodernismia, mutta Hotakaisen teoksesta kuitenkin tunnistaa mikä se on ja suurin osa erottaa sen taiteeksikin.
On siis selvää, että itse ”postmodernin” käsite on vähän hukassa. Jalava on julkaissut suomeksi helpon ja humoristisen teoksen Postmodernismi vasta-alkajille ja edistyville (Appignanesi & Garrat, 1998). (Voin osallistua kuluihin, jos lähetetään Persujen puoluejohdolle kappale!) Kirja sisältää kuitenkin monia vaikeita sanoja, joten nojaudun Hesarin jalanjäljissä Wikipedian määritelmään:
Postmoderni taide alkoi muodostua 1960-luvulta alkaen. Postmodernille taiteelle on tyypillistä sekatyylisyys eli lainaukset ja pastissit sekä ironia, huumori ja leikkisyys. Erilaisille tulkinnoille jätetään tilaa. Taiteen prosessi ja uusien työskentelytapojen kokeilu korostuu. Yleistä on myös taiteiden välisten rajojen rikkominen. Installaatioon voi yhdistyä esimerkiksi performanssia, käsitetaidetta ja mediataidetta. Aiheet vaihtelevat suuresti, mutta yhtenä suuntauksena ovat olleet arkiset aiheet ja pinnallisuus. Tähän liittyen arkiesineitä on työstetty niin, että ne muuttuvat yleviksi, tai on huonomaalattu arkisia aiheita.
Luulen, että se mitä Perussuomalaiset tarkoittavat ”postmodernistisella tekotaiteella” olisi jokin dadan ja surrealismin äärimuoto. Mitä todennäköisimmin määritelmän alkuperäinen laatija on käynyt Kiasmassa, eikä ole aivan ymmärtänyt näkemäänsä – mikä tarkoittaa että se on varmaan tarpeetonta.
Kolmanneksi, Perussuomalaiset ilmeisesti kuvittelevat, että postmoderni taide (heidänkin merkityksessään) olisi jollakin tapaa epäisänmaallista. Vaaliohjelman vaatimushan kuului, että varoja tulee ohjata suomalaista identiteettiä ylläpitävään taiteeseen, eikä postmodernisteille. Olenko ainoa joka näkee tässä jonkinlaista epäsuhtaa?
Isänmaallisuus ↔ Epäisänmaallisuus
”Selkeä taide” ↔ Postmodernismi
Millä tavalla allekkain olevat käsitteet liittyvät toisiinsa? Siksi toiseksi, miksi suomalaista identiteettiä pitäisi ryhtyä tietoisesti kasvattamaan? Suomalaiset ovat ennestäänkin melko nationalistisia ja ksenofobisia. Mitä hyvää nationalismista on ikinä edes koitunut? Minun korviini tällainen hapate kuulostaa samalta kuin päiväkodin pikkupojat huutaessaan: ”Meidän iskä on kovempi ku teidän iskä!”
Vastaesimerkkinä todettakoon, että Kiasma on kansainvälisesti arvostettu nykytaiteen museo, mikä ainakin herättää minussa lievää ylpeyttä siitä, että se on Suomessa. Siis kansallisylpeyttä.
Perussuomalaisten ”taidepolitiikka”, jos sellaisesta voidaan puhua, perustuu samaan kuin kaikki muutkin heidän periaatteensa. Kun jotain ei ymmärretä, sitä päätetään vastustaa.
1. Tämä asia/ilmiö on vieras.
2. Koska se on minulle vieras, se lienee tarpeeton. (egoismi)
3. Koska asia on tarpeeton, sitä pitää aktiivisesti vastustaa. (absolutismi)
Tässäkään päättelyketjussa ei ole niin mitään järkeä. En minäkään ymmärrä maassamme riehuvaa zumba-villitystä, mutten silti ryhdy sitä aktiivisesti vastustamaan. Neronleimaus! Se, etten itse ymmärrä jotain ei kenties tarkoita, etteikö siinä voisi olla jotain järkeä muille.
Omaan tekotaiteelliseen toimintaani en ole toistaiseksi saanut mitään tukia valtiolta, mutta jos poliitikot alkavat aktiivisesti säätämään mikä ansaitsee tukia ja mikä ei, täytyy muuttaa vaikka Ruotsiin. Onneksi olen valmis lyömään omaisuuteni vetoa, ettei näin tule käymään. Toisin kuin Perussuomalaiset, luotan äänestäjien olevan enimmäkseen ihan fiksuja.