Veera Antsalo:
Särön toimisto muutti viime syksynä Porvoon Rihkamakadulta Helsingin Nilsiänkadulle. Viikko sitten saapuivat vihoviimeiset muuttolaatikot – ne olivat olleet väliaikaissäilytyksessä erään toimitusneuvostolaisemme kellarissa Porvoossa. Kuten arvata saattaa laatikoissa on kaikenlaista sekalaista sälää, jotka täytyy yksitellen nostaa laatikosta, tutkia, ihmetellä ja luokitella uudestaan jonnekin kuuluvaksi, laittaa johonkin. Ehkä tässä kohtaa maisterintutkinto mystiikassa auttaisi?
Yhdessä laatikossa on vino pino kulttuurilehtiä viimeisen 20 vuoden ajalta. Tässä teille niistä valikoimattomia paloja:
Alkuhankaluuksiin on syytä varautua suoraan kirjoituskoneelta siirryttäessä. Voi itku! Miksei tietokonetta keksinyt joku konekirjoittaja, nyt jonkun viisaan insinöörin suunnittelemaan näppäimistöön täytyy harjoittautua erikseen, niin paljon näppäimistö eroaa kirjoituskoneesta. QWERTY toimii, mutta kirjoituskoneen shift eli isot kirjaimet ovatkin tietokoneella CTRL, joka kirjaimen kanssa lyötynä saa ihmeitä aikaan, riippuen sovellusohjelmasta.
Petteri Lehtonen: Miksi tietokoneen osto kestää kymmenen vuotta? Kritiikin uutiset 2/91
Mielenkiintoisena sivujuonteena Majanen pitää teon suunnitelmallisuutta. Lähes jokaiseen rikokseen liittyy aina suunnitelmallisuus, jotta teon voi tehdä. Pankkiryöstö tai kakuttaminen vaatii tiettyjä valmisteluita, eikä näitä valmisteluita voi pitää suunnitelmallisuutena. Suunnitelmallisuus täyttyisi, jos kakuttajat olisivat esimerkiksi laatineet seuraavan kuukauden kakutusluettelon, Majanen huomauttaa.
Esa Mäkinen: Poliittinen toiminta rangaistavaa, Kulttuurivihkot 5/2001
En usko, että mitään paluuta vanhanaikaisiin mittoihin kannattaa kokeillakaan kovin, mutta olen melko varma, että proosamaisen ja mitallisen välistä löytyy edelleen se väylä, jota käyttivät mm. Manner, Haavikko ja Anhava 50-luvulla. Nekin linjat on hukattu ja nyt julkaistaan runoina “sisäistä puhetta” ja lyhytproosaa. Kuulisin ja lukisin rytmisesti ja soinnillisesti sähäkämpiä runoja, kuin miltei kaikki nyt julkaistavat ovat.
Yksi äikän ope, Kirjotori-palsta, Kirjo 2/2001
Jaottelu rationaalisen maailman ja “pietarilaisen” maailman välillä on oleellinen. Toisin kuin lähes kaikki maailman muut kaupungit, jotka perustuvat logiikalle, määrittäytyy Pietari ensisijaisesti tunteen ja uskon kautta.
Sami Hyrskylahti: Miten minusta tuli pietarilainen, Tuli & Savu 1/2002
Luonnon tähdellisyys suomalaiselle runoilijalle tai runoilijaksi haluavalle näyttää ymmärrettävältä. Vähemmän helppo ymmärtää on tämä käsite luonto. Mikä kelpuutetaan? Koskematon erämaa ja vaaralliset ääriolosuhteet? Kansallispuisto? Talousmetsä? Vai riittääkö kenties omakotitalon takaa löytyvä pöheikkö tai kaupunkipuisto?
Pauliina Haasjoki: Onko runous luonnostaan? Luontolyriikan itsestään selvyydestä, Lumooja 2/2002
Lopuksi vilkaisu peiliin. Täytyy tunnustaa, että kriitikko on ihminen, joka kirjoittaa kohdettaan huonommin. Toinen vilkaisu. Ei onnistu sen paremmin. Kriitikko on ihminen, joka tekee itsestään maksimaalisen pellen minimaalisella korvauksella.
Jukka Petäjä: Uljas, uusi maailma ja Mennyt maailma, Nuori Voima 5/91
Sähköisen tanssimusiikin historia Oulussa alkaa vuodesta 1988, jolloin nykyisen Foxian paikalla sijainneessa Cafe Adamissa esiteltiin musiikin uusia tuulia ZumZum-nimisellä klubilla.
Heikki Kortti: Pohjoinen teknokulttuuri – alkuaikojen anarkiasta kohti yleistä hyväksyntää, Kaltio 5/2001
Lopuksi huomautettakoon, että näitä sitaatteja ei ole nostettu esille mistään erityisestä syystä. Kirjoittaisin niitä mielelläni lisää, mutta koirani kävi juuri toimiston sohvalle levittämieni lehtien päälle nukkumaan. (Valveilla ollessaan se painaa n. 18 kiloa mutta nukkuessaan n. 170 kiloa.)