Runoja 8 viikon tunnelmista

Eija Mäkinen:

Palasin eilen kahden päivän työkeikalta Kuopiosta. Miten kaunis kaupunki olikaan lumiviitassaan. Etelärannikolta matkanneena hämmästelin myös hyvin aurattuja katuja ja jalkakäytäviä.

Päivien teemana oli verkkokirjoittaminen, ja esittelin yhtenä esimerkkinä Runotorstain. Siitä haluan muistuttaa myös säröläisiä ja Särön lukijoita. Runotorstain väki on palannut kotipesään kahdeksan viikon lomaltaan, ja tällä viikolla on luettavissa edellisen haasteen tuloksia.