Anni Kohvakka:
Tuleeko mieleesi yhtäkään saamelaiskirjailijaa? Muistatko lukeneesi yhtäkään saamelaisen kirjoittamaa romaania tai runokirjaa? Saamelaisen kirjallisuuden perinne on on jäänyt Suomessa valtavirrasta sivuun, vaikka onkin pitkä ja monivivahteinen.
Saamelaista kirjallisuutta löytyy suomeksi niin kansansatuina, lastensatuina, romaaneina kuin runokirjoinakin. Mikäli haluaa lähteä liikkeelle kokonaiskuvasta, Johan Turin vuoden 1910 Kertomus saamelaisista on saamelaisten muistitietoperinnettä kattavasti kokoava kirja. Suomalaisista kirjailijoista Leena Laulajainen on nostanut teoksissaan esille saamelaisuutta esimerkiksi satukirjassaan Taikarumpu kertoo: Lapin-aiheisia satuja (1980).
Nils Aslak Valkeapää lienee Suomessa tunnetuin saamelainen kirjailija. Hänen teoksensa Aurinko, isäni voitti Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon vuonna 1991.
Kirsti Paltton vahvaa proosaa edustava, alun perin pohjoissaameksi vuonna 1987 julkaistu Voijaa minun poroni on ehtinyt olla Finlandia-ehdokkaanakin. Eino Kuokkanen on suomentanut myös romaanisarjan toisen osan Juokse nyt naalin poika vuodelta 1991.
Muita suomeksi kirjoitettuja tai suomennettuja teoksia ovat muun muassa Rauna Paadar-Leivon Vieras talvi vuodelta 1997, Inger-Mari Aikio-Arianaickin runokirja Maailmalta tähän vuodelta 2001 ja Siiri Magga-Miettusen Siirin kirja vuodelta 2003.
Lapsille luettavia satuja esittelee muun muassa Annukka Aikion ja Samuli Aikion Lentonoidan poika: saamelaisia satuja vuodelta 1978. Suomeksi satuja voi lukea myös T.I. Itkosen vuoden 1931 satukirjasta Koltan- ja kuolanlappalaisia satuja, sekä Pedar Jalvin vuoden 1966 kirjasta Lappalaisten satuja ja tarinoita.
Saamelaiset sadut kertovat usein saamelaisesta kansanperinteestä, ja niissä seikkailee saamelaisten uskomusolioita kuten staaloja, maahisia ja haltioita, toisaalta myös eläimiä, lapsia, aikuisia ja kummittelevia vainajia. Nykypäivän lapsille saamelaiset sadut voivat olla melko hurjaa luettavaa. Toisaalta ne saattaisivat sellaisenaan opettaa lapsia kohtaamaan ja käsittelemään pelon ja kauhun tunteita.
Romaanit ja runoteokset puolestaan käsittelevät usein kirjoittajien omaa elämää suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan, ja niissä pohditaan omaa identiteettiä nimenomaan saamelaisena. Kirjat voivat olla myös muistelmateoksia, kuten esimerkiksi Sara Ranta-Rönnlundin Armon penikoita (1971), joka kertoo värikkäästi ja huumorintajuisesti – joskin myös hyvin raadollisesti – elämästä Ruotsin ja Suomen Lapissa ennen sotia.
Edellä mainittuja teoksia löytyy kirjastoista suhteellisen helposti, joten kipin kapin teoksia kurkkimaan. Saamelaisten omaääninen kaunokirjallisuus ansaitsisi roimasti enemmän lukijoita.