Uskonto ja tuonpuoleisuus ovat silloin tällöin vilahtaneet Särön teemaehdotusten joukossa. Tässä aiheen tiimoilta Särölle saapunut lukijakirje, jonka lähettäjä on Saverolla asuva eläkeläinen Laila Seppä:
Viime aikoina radio, tv, lehdet ja kirjatkin ovat käsitelleet paljon uskonnollisia aiheita tuonpuoleisine elämineen. Asiaa ovat käsitelleet uskovat, eriuskoiset, ateistit, papit, maallikot, tiedemiehet, filosofit kukin omalta kannaltaan ja muut käsitykset poissulkien. Ihmetyttää, miten siitä voidaan olla niin varmoja, kun on vain 2000 vuotta vanhoja tekstejä ja ihmisten niistä tekemiä tulkintoja.
Se, mikä omaan käsitykseeni on vaikuttanut, johtuu pitkälti siitä, että jouduin välittämään ko. paikoin pelottavankin julmaa oppia pienille koululaisille. Syystä he usein kysyivätkin: “Onko se totta?” Sysäsin vastuun mustaan kirjaan. Joskus kyllä uskalsin verrata kertomuksia satuihin ja totuutta niiden totuuksiin. Useimmiten lapsille kun on turha puhua vertauskuvista.
Vaikka yleiset käsitykset ovat paljon avartuneet, ja vaikka kulttuurimme ja sen moraali on pitkälti kr-uskon ansio, ollaan uskomuksissa silti paljon kyseenalaisten tulkintojen varassa ikäänkuin vastuuttomasti jättäytyen uskon, armon, pelastuksen ja ikuisen elämän varaan ja kärsitään turhia pelkoja samalla kun luovutaan siitkin hyvästä, mitä kr-usko ja uskonnot yleensä opettavat unohtaen tämän elämän ainutlaatuisuuden ja siinä pelastavan vapauden voiman.
Kommentteja teemaehdotukseen ja yllä olevaan kirjeeseen otetaan mielellään vastaan, vaikka tuonne ylle “jätä kommentti” -kohtaan.