Seksikästä barokkioopperaa

Tutustuin pari viikkoa sitten Philippe Jaroussky -nimisen ranskalaisen kontratenorin (s. 1978) levytyksiin. Kontratenorit ovat mieslaulajia, jotka laulavat korkealla, naisellisella äänellä, vähän kuin entisaikain kastraattilaulajat. Kastraatio kiellettiin vuonna 1870, mutta nykyisen laulutekniikan ansiosta korkean miesäänen saavuttamiseksi ei enää tarvita tuota epäinhimillistä toimenpidettä.

Silvia Hosseini:

Tutustuin pari viikkoa sitten Philippe Jaroussky -nimisen ranskalaisen kontratenorin (s. 1978) levytyksiin. Kontratenorit ovat mieslaulajia, jotka laulavat korkealla, naisellisella äänellä, vähän kuin entisaikain kastraattilaulajat. Kastraatio kiellettiin vuonna 1870, mutta nykyisen laulutekniikan ansiosta korkean miesäänen saavuttamiseksi ei enää tarvita tuota epäinhimillistä toimenpidettä.

Kirjoitan tätä Koillis-Ranskassa, Nancyn kaupungissa, jonka oopperatalossa Jaroussky esiintyi viime viikon perjantaina. En valitettavasti nähnyt loppuunmyytyä esitystä, mutta onneksi ihmeäänen voi etsiä joskus jostain toisesta kaupungista tai levykaupasta tai vaikkapa YouTubesta. Se löytyy kyllä kaiken kuonan ja mekastuksen seasta.

”Vedrò con mio diletto” on hienostunut, herkkä aaria Antonio Vivaldin Giustino-oopperasta. Sävellys on tehty tuntemattoman runoilijan viehättäviin sanoituksiin:

Vedrò con mio diletto
l’alma dell’alma mia
Il core del mio cor pien di contento.
E se dal caro oggetto
lungi convien che sia
Sospirerò penando ogni momento…

Suomeksi käännettynä jotakuinkin:

Mitä iloa minulle tuottaakaan
nähdä sieluni sielu,
sydämeni sydän, onnea täynnä.
Ja jos minun on oltava
erossa rakkaastani
huokaillen kärsin jokaisen hetken…

En ole koskaan tullut ajatelleeksi, että sielulla olisi sielu ja sydämellä sydän, mutta kuvat ovat voimakkaita ja ajatus koskettava. Ikään kuin laulajan rakkaus olisi niin suurta, että sielu ja sydänkin kertautuvat onnen paljoudesta. Voi myös tulkita niin, että onnea täynnä ovatkin rakastetun sielu ja sydän, jotka kuuluvat rakkauden myötä laulajan sielulle ja sydämelle. Voi myös jollain muulla tavalla. En ymmärrä italiaa enkä varsinkaan rakkauden ihmeellistä metafysiikkaa yhtään.

Jarousskyn harvinaislaatuista laulua on kutsuttu enkelimäiseksi, mutta ’enkelimäinen’ on lattein attribuutti millekään oikeasti kauniille, varsinkaan tällaiselle äänelle, joka rakentaa katedraalin, maalaa sen valkoiseksi, maalaa kaikilla maailman väreillä lasimaalaukset ikkunoihin, joiden läpi aurinko valaisee alttarin, jolla ylistetään musiikkia, rakkautta ja tunnonrauhaa.

Tosin erään ystäväni mielestä Jarousskyn ääni on yksinkertaisesti seksikäs. Sono d’accordo.