Tiina Lehikoinen:
Vuoden pimein aika alkaa olla käsillä. Valoa on vähän ja sateet kirjovat uomia ikkunaan. Tuulen lyömät ajatukset lakaisevat puistoja. Jotta pimeys ei saisi ylivaltaa maailmasta ja pahat henget pysyisivät loitolla, ihmiset ovat lanseeranneet juhlan nimeltä Joulu.
Joulua juhlitaan nykyisin symbolisesti kristittyjen Jumalan pojan Jeesuksen syntymäjuhlana. Historiallisesti kyseessä on vanha pakanajuhla, jonka suomenkielinen nimitys palautuu sanoihin ‘yule’, ‘yul’, ‘hjól’ – Pyörän juhla.
Jo ennen ajanlaskun alkua kreikkalaiset juhlivat talven pimeimpänä ajankohtana Kronos-jumalaansa, roomalaiset Saturnusta, egyptiläiset auringon uudelleensyntymää, mesopotamialaiset vuoden uusiutumiselle omistettua zagmuk-juhlaansa ja myöhemmin persialaiset sacaea-juhlaansa.
Skandinaviassa joulua juhlittiin alkujaan talvipäivänseisauksen aikaan. Skandinaavit ja keltit ajattelivat vuoden olevan kahdeksankapulainen pyörä, ja ‘yule’, eli ‘joulu’ oli pyörän juhla. Joulutraditioiden moninaisuutta kuvaa myös se, että aina vuoteen 1559 saakka Pohjolassa juhlittiin uutta vuotta 25.12., eikä 1.1. kuten me olemme tottuneet.
Pohjoisessa eräs pinttyneimmistä joulun ikoneista on munaisskandeilta peritty jouluporsas. Sika joulupöydän keskellä omena suussa kruunaa juhlan pimeyden. On kenties ymmärrettävää, että muinaiset esi-isämme teurastivat eläimiä luonnonjumalille (ja ehkä nälkäänsäkin), mutta on paljon vaikeampaa ymmärtää nykyihmistä, joka noukkii hormoonipossun marketin pakastealtaasta, täryyttää sen kärryillä liukuhihnalle ja käryyttää sinappihunnutettua sikaa uunissa ylläpitääkseen kristuksen syntymästä kertovaa traditiota.
Mistä tässä traditiossa on kyse, onko joulu valon juhla, kierron juhla, syntymän juhla? Ja miten sika liittyy traditioon? Mikä merkitys tehotuotetulla lihalla on joulun symbolisessa järjestelmässä?
Suomen sikatalouden turvaamiseksi on lanseerattu nettiin maa- ja metsätalousministeriön tuella possupedia-niminen aineisto. Etusivulla kerrotaan possunlihan olevan yksi keskeisimmistä raaka-aineista perinneruuissamme. Toisin sanottuna sivusto pyrkii oikeuttamaan lihatalouden olemassaolon perinteiden nojalla ja vetoamalla lihankulutuksen historiallisiin käytänteisiin, samoin kuin joulu oikeuttaa kinkkumme.
Sivustoa kohtaan on esitetty kritiikkiä, syystäkin, sillä toisen paisti on aina toisen kuolema. Tuottajat kuvailevat sikojensa elämää onnelliseksi, mutta laitostilojen aikakautena on vaikea uskoa paratiisipropagandaan.
Marraskuun lopussa naapurimaassamme paljastui taas yksi ikävä eläinrääkkäysskandaali. Ruotsin lihantuottajien puheenjohtajan Lars Hulströmin tilalta löytyi rampautuneita ja sairaita sikoja, sekä karsinoihin kuolleita raatoja, joita toiset siat söivät. Hulströmin tila on eräs suurimmista ruotsalaisista ruuantuottajista. Skandaalin myötä hän joutui eroamaan luottamustehtävistään, mutta se ei tuo kuolleita sikoja takaisin.
Entä mihin kuolleet siat sitten joutuvat? Taivaaseenko? Tuskin. Niiden kärsät ja sorkat maatuvat kaatopaikoilla, ja Raamatun lauseilla lunastetut, karsinoissa jalostetut lihat kuormittavat pöytiämme pohjoisen joulutradition hengessä.
Myös murhaton joulu on vaihtoehto. Eikä siihen tarvita irvokasta tofukinkkua, joka sekin säilyttää ja ylläpitää tradition lihallisia käytänteitä korvausmenetelmän kautta. Joulupöydässä kinkku, olipa se lihaa tai tofua, on aina Kinkku, joka merkitsee uhrattua ruumista. Kinkun sijaan voisimme suosia juureksia. Ehkäpä se palauttaisi joulua enemmän juurilleen, luonnonkierron kuulemiseen ja sadonkorjuun juhlimiseen.
Nykyinen joulutraditio koostuu sekalaisesta joukosta kulttuurisia uskomuksia ja niiden fuusioituneita merkityksiä, joiden kuvallisesta rihkamasta myös sika on osa. Ehkäpä tänä jouluna jokainen meistä voisi lahjojen availun sijaan avata ‘joulunsa’ käsitettä. Mitä valon juhla sinulle merkitsee, missä mielessä se on kulttuurimme joulutraditioiden mukainen? Entä miksi, mikä on sinun joulusi ydin? Sikamaisuusko?