9,00 €
Kuvaus
On taas aika lähteä!
Särön Matkalla-numerossa liikutaan vaihtelevilla nopeuksilla ja menetelmillä. Tietokirjailija Sari Kuusela juoksee Oder-rajajoen rantaa havainnoiden maisemaa joka päivä eri tavalla. Millaisia rytmejä ja yksityiskohtia läsnäoleva kirjoittaja voi löytää yksitoikkoisestakin ympäristöstä?
Matkallaan sukujuurilleen Lokan tekojärvelle kuvataiteilija Emma Peura käytti kulkuvälinettä piirrosvälineenään: hän piteli kuparilevyä sylissään ja kuivaneulapiikkiä kuparilevyn pinnalla. Auton tai bussin nytkähdykset, keinahdukset ja tärinä piirtyivät levylle matkan taittuessa.
Esseisti Dana Benlakhdar puolestaan seuraa kävellen Spree-joen matkaa sen alkulähteeltä Berliiniin asti tavoitteenaan tarkkailla sekä maisemaa että omaa kirjoitusprosessiaan. Keskustelemme hänen kanssaan paikkasidonnaisesta kirjallisuudesta, paikan olemuksesta, luonnon ihmisenkaltaistamisen ongelmista ja siitä, kuinka tärkeää kirjoittajan on tiedostaa ja hyväksyä subjektiivinen näkökulmansa.
Lehden sivuilla vaelletaan myös identiteettien sisällä ja välillä. Romaanien ja elokuvien hulluuden partaalle ajautuvilla majakanvartijoilla on esikuvansa todellisuudessa. Mystinen, levoton meri pakottaa yksinäisen kohtaamaan omat hirviönsä, kirjoittaa Jukka Laajarinne esseessään Hulluuden majakat.
Leena Jäppilä kirjoittaa Tiina Rajamäen musiikkiaiheisen Alisa-romaanin nuorien naishahmojen minuuksien muotoutumisesta:
Vanhan identiteetin hylkääminen on kivuliasta, mutta kuten Markku Envall toteaa, ”ennen pitkää on pakko ottaa se ankara hoito, että kieltää tähänastiset tapansa, / ja alkaa elää sen toisen elämää, joksi on matkalla”.
Numerossa julkaistaan Kallion ilmaisutaidon lukion opiskelija Ranja Omaheimon debyytti runoilijana. Kari Sallamaan kokeellisessa novellissa etsitään majapaikkaa Saksan suurkaupungissa. Kritiikkiosastolla muiden muassa Jouko Sirolan, Sergei Dovlatovin ja Veera Salmen romaanit.
- Ilmestynyt kesäkuussa 2022.
- 80 sivua.