Särö 45 / Karkotettujen kirjoituksia

9,00 

Tuotetunnus (SKU): 1062 Osasto:

Kuvaus

Karkotettujen kirjoituksia -numero ohjaa lukijan niin henkisille kuin maantieteellisille syrjäseuduille.

Venäläinen runoilija Osip Mandelstam kirjoitti Stalinista pilkkarunon ja joutui karkotetuksi Voronežin kaupunkiin, “mustan mullan maalle”. Särö julkaisee Mandelstamin karkotusajan runoja (suom. Marja-Leena Mikkola).

Suuri osa puolanjuutalaisen Bruno Schulzin kirjallisesta ja kuvataiteellisesta tuotannosta on jäänyt kadoksiin holokaustin raunioihin. Vastikään löydetty Schulzin maaginen ja pelokas kertomus Undula päätyi Särön sivuille Tapani Kärkkäisen suomentamana.

Saksan itäosassa elävän pienen slaavilaisen vähemmistön, sorbien, kylät ovat viime vuosikymmeninä hävinneet ruskohiilikaivosten tieltä. Eero Balk on suomentanut Särölle kolmen sorbirunoilijan – Kito Lorencin, Lenkan ja Róža Domašcynan – yhteiskunnallisesti ja tunteellisesti kantaaottavia runoja.

Toimittaja Jussi Hanhivaara kertoo esseessään odottamattomasta elämänmuutoksestaan, jonka sai aikaan itävaltalais-israelilainen filosofi Martin Buber.

Siitä, mitä tapahtuu, kun taiteilijan tytär jää susien kasvattamaksi Hiidenmaalle, saatte lukea Carmen Baltzarin novellista.

  • Ilmestynyt helmikuussa 2022.
  • 80 sivua.